Sentaro pitää pientä dorayaki-pannukakku-kojua koulutyttöjen iloksi, joskaan ei itse vaikuta tästä työstä iloa saavan. Sentaro kaipaa kuitenkin apua. Paikasta kisaavat yksi koulutytöistä Wakana ja vanhempi rouvashenkiklö Tokue, joka kritisoi Sentaroa valmiin täytteen käyttämisestä. Maulla on kuitenkin ratkaiseva merkitys, joten valinnan voi tässä kohtaa jo arvata. Mutta se, mitä elokuvassa tapahtuu tämän jälkeen saa leffan todella elämään.
Elokuvaa ei kannata katsoa nälkäisenä. Ruuanlaitto kuvataan siinä antaumuksella ja sillä intohimolla, joka minulta sen tekemiseen puuttuu. Mutta sen katsominen on kuitenkin mielenkiintoista ja siinä samalla voi oppia jotain japanilaisesta ruokakulttuurista. An on siitä miellyttävä tuttavuus, että se onnistuu myös kiertämän kaukaa ruokaporno-elokuvat, joita valkokankaalle tipahtelee säännöllisesti. Ehkä se johtuu siitä, että elokuva kertoo tämän lisäksi myös japanilaisen yhteiskunnan tavoista ja luurangoista ihmisten kaapeissa. Niillä onkin sitten laajempi merkitys, mitä ei edes hyvä ruoka voi välttämättä pelastaa. Ja ne ovat myös sellaisia asenteita, joissa meissä jokaisella olisi jotain muutettavaa.
Ohjaaja Ms. Naomi Kawasen elokuva seuraa katsojan mieltä. Se on helposti sulatettavissa, käänteet ennustettavissa ja tarinaltaan riittävän tunteellinen pitääkseen katsojat tyytyväisenä. Se käsittelee ruokaa ja arjen pieniä iloja. Joten perinteisistä ruokaleffoista virtaa saavat rakastavat varmasti myös tätä leffaa. Tämän lisäksi elokuvan keskeisiä teemoja ovat vapaus ja tekemisen ilo. Mutta siihen suurimpaan rooliin nousee ruoka. Ihana kokki Kari Aihinen olisi tyytyväinen Tokuen asenteesta, sillä tämä vanha daami todellakin tuntee intohimoa hyvän paputahnan aikaan saamiseksi. Ehkäpä tästä asenteesta valuu jotain myös tänne suuntaan, toivottavasti, ainakin edes vähän.
Makeaa elämää menetyksen keskellä | |
---|---|
An tarjoaa taatusti intohimoista ruuanlaittoa sitä kaipaavilla, mutta myös niille tunneherkille ihmisille kunnon itkuja. Leffa etenee rauhalliseen tahtiin, keskittyy ihmisiin ja heidän olemiseensa. Jokaisella on omat salaisuutensa, mutta silti ne mahdollistavat haaveiden täyttämisen. Tai ehkä sitä pitää tulla ensin kunnolla ravistelluksi, että voi irroittaa itsensä menneisyyden haamuista. Suosittelen elokuvaa kaikille. Siinä ei kikkailla ruuanlaiton ihmeellisyyksillä, toiminnalla tai liian vaikealla dialogilla. Elokuva on helppo pitää hallussa ja nauttia siitä hyvän välipalan tavoin. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Näyttelijät: Masatoshi Nagase, Kyara Uchida, Kirin Kiki
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: kirin kiki, kyara uchida, masatoshi nagase