Heinäkuussa 2011 englantilainen laulaja Ms. Amy Winehouse (1983 – 2011) liittyi surullisen kuuluisaan 27-kerhoon. Kerho saa nimensä muusikoista (mm. Kurt Cobain, Janis Joplin, Jim Morrison, Jimi Hendrix ja yläikärajan ylittänyt Michael Jackson), jotka ovat kuolleet tämän ikäisinä oman käden / oman toiminnan kautta. Klubiin voisi liittää myös listan näyttelijöistä, joille maanpäällinen elämä on ollut heidän mielestään liian raskasta, mutta pysyttäköön nyt musiikin parissa.
Ms. Winehousen kohdalla on mielenkiintoista hänen toimintansa selvä kaksijakoisuus. Daami oli mielestäni (ja varmasti monen muunkin mielestä) äärettömän lahjakas musikaalisesti, mutta samaan aikaan äärettömän itsetuhoinen ja polttikin kynttiläänsä kummastakin päästä. Daamin hyvin henkilökohtaiset kappaleet elävät edelleen onneksi omaan elämäänsä ja meillä faneille on mahdollisuus yhä nauttia naisen laulutyylistä, joka sekoitteli tyylikkäästi keskenään jazz-, soul-, rhythm ja bluesteemoja. Amy itse kuvaili musiikkityyliään myös vahvasti vaikutteita saaneeksi eri tyylilajeista kuten jazzista, hiphopista ja rythm ja blues-musiikista eli lähes kaikesta muusta paitsi pinta-popista.
Amy-dokumentin ohjaaja Mr. Asif Kapadia on halunnut antaa katsojalle laajan kuvan taiteilijan elämästä. Ohjaaja on onnistuneesti haastatellut dokumenttiaan varten useita Amyn tunteneita ihmisiä. Tämä on todella kannattanut, sillä se avaa hyvin sitä ovea, joka on ollut julkisuudelta kiinni ja nostaa esille taustoja julkisuuteen nousemisesta, siinä olemisesta ja siihen vaikuttaneesta päihdekierteestä. Tätä kautta nousee esiin kuva naisesta, joka oli hieman enemmän kuin pystyttiin hallitsemaan – niin lähipiirin kuin Amyn itsensä mielestä. Kun tämän kaiken sekoittaa kuuluisuuden, masennuksen, hyväksikäyttäjien ja päihteiden maailmaan lopputulos ei välttämättä ole kovin kaunista katsottavaa vaan pikemmin aika räjähdysaltis yhdistelmä, joka vain odotti poksahtamistaan.
Dokumentti aloittaa vuodesta 1998 jolloin Amy osallistui Moon River –kappaleella kilpailuun, joka oli lisäävä suuren yleisön tietoisuutta hänen hyvin omalaatuisesta äänestä. Tästä hypätään viisi vuotta eteenpäin vuoteen 2003 ja päästään Amyn esikoisalbumin Frank sekä kiertue-elämän pariin. Kappaleet ”Stronger Than Me”, ”Take the Box” ja ”In My Bed/You Sent Me Flying” keräsivät daamin musiikille uusia faneja. Haastatteluissa Amy jaksaa yhä vaan todeta olevansa jazz- ei pop-laulaja ja tästä olen daamin kanssa samaa mieltä. Naisen ääni oli tehty jazz-kappaleiden raakaan tulkintaan ja niitä tulen aina kaipaamaan. Mutta onneksi helpostusta tähän on saatavilla kahden CD:n verran.
Amyn vanhemmat ovat julkisesti tuominneet dokumentin, mutta nähdyn aineiston perusteella ei voi muuta olettaakaan. Vanhemmat kuvataan joko poissaolevina, täysin lapsellisina tai lapsen julkisuutta hyväksikäyttävinä. Ei mikään ruusuinen kuva. Mutta toisaalta dokumentista tulee myös esille se, että Amy ei ollut mikään helppo lapsi tai nuorisolainen.
Päihteiden käytön kannalta Amyn elämän lopullinen alamäki vaikuttaa alkaneen vuonna 2005. Tuolloin Amy erosi maailman surkeimmasta poikakaverista Blake Fielder-Civilistä, josta myöhemmin tuli hänen aviomiehensä ja naisen alkoholinkäyttö repesi kädestä. Kornisti vuosi 2006 ja seuraava albumi Back to Back kuitenkin tuotti kuitenkin yhden naisen tunnetuimmista biiseistä ”Rehab” kertoen haluttomuudesta vieroitukseen. Asian takana on tosipohja, koska Amyn isä ja manageri totesivat, että naisen ei tarvitse mennä vieroitukseen (ja tämä kertoo jo paljon vanhempien asenteesta tytärtään kohtaan), koska kiertueet on hoidettava. Vuonna 2011 Amy kuoli aikamoiseen alkoholin yliannostukseen.
On tietenkin ihan mahdoton tietää olisiko vieroitukseen meno pelastanut Amy Winehousen, tehnyt hänestä absolutistin ja antanut meille faneille mahdollisuuden nauttia daamin äänestä vielä pitkään. Ehkäpä tai sitten ei. Vaikuttaakin siltä, että muusikoilla on aina yksi kiertue, aina yksi levy, aina yksi uusia hoidettavana ennen kuin heillä todella on aikaa itselleen ja oman itsensä hoitamiselle. Jollakin kornilla tavalla tämä heijastelee sosiaalisen median haittavaikutuksia. Meillä faneilla on vaikeuksia muistaa, että ihailemamme ihmiset ovat todellakin vain ihmisiä kaikkine rajoitteineen ja heillekin olisi annettava aikaa toipua tekemisistään sekä annettava mahdollisuus rauhassa uuden luomiseen. Ja ehkäpä suurin osa heistä Amy Winehousen tavoin vain oikeasti haluaa tehdä mieleistään musiikkia, eikä olla mikään paparazzi kohde.
Stronger than me | |
---|---|
ei ikävä kyllä kantanut Ms. Amy Winhousea kovin pitkälle tässä maailmassa, mutta onneksi musiikki jäi elämään. Dokumentti on poikkeuksellisen mielenkiintoinen, taustoja avaava ja Amy Winehousen faneille jotain uutta tarjoava. Dokumentissa kuullaan musiikkiesityksiä laidasta laitaan, jotka myös osoittavat miten daamin kierre alkoi ja vaikutti hänen esiintymisiinsä. Samalla se kuitenkin osoittaa vimman tehdä hyvää musiikkia, kivuliaan luomisprosessi ja naisen, joka vain halusi tulla rakastetuksi. Suosittelen leffaa kaikille Amy Winehousen musiikin ystäville, niille jotka haluavat kurkistaa kulissien taakse sekä heille, jotka ovat täysin riippuvaisia keltaisen lehdistön juoruista kuuluisista ihmisistä. Annettakoon dokumentin puhua puolestaan ja toivottavasti sitä kautta lisäävän meidän ymmärrystämme siitä, että myös julkkiset ovat tavallisia (yleensä) ihmisiä. Ja loppuun on tietenkin myös todettava, että dokumentti toimii myös hyvin päihdevalistuksena. Ms. Winehousen kohtaloa ei toivo kenellekkään. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
“Life teaches you how to live it if you can live long enough.” – Tony Bennett
Osastot: Dokumentti, Kevyttä katseltavaa
Henkilöt: amy winehouse