VALIKKO

About Time – Ajasta puheenollen

Uuden vuoden pippaloita seuranneessa meiningissä Tim Lake (Domhnall Gleeson) oppii kuuluvansa sukunsa pitkään linjaan, missä perheen miehillä on ajassa matkustamisen mahdollisuus. Oppia nuoren Timin päähän kaataa hänen isänsä (Bill Nighty). Pian Tim oppiikin, että hän voi käyttää taitojaan hyväksi elämänsä rakkauden Maryn (Rachel McAdams) valloittamisessa. Samalla hän kuitenkin myös oppii, että hänen ainutlaatuinen lahjansa ei kuitenkaan pysty poistamaan kaikkea sitä surua ja tuskaa, mitä eläminen tuo mukanaan.

About Time on tyypillinen ohjaajan Mr. Richard Curtisin teos, niin hyvässä kuin pahassa. Valkokankaalla on luvassa tunnepitoista ilmaisua, ajankohtaista pop-musiikkia, laaja skaala sivuhenkilöitä joita ei voi sietää tai joita haluaa halata, sadetta perienglantilaiseen tapaan sekä tietenkin se amerikkalainen nainen, joka laittaa brittimiehen pään sekaisin. Mutta haittaako tuo. Me, jotka olemme fanittaneet Mr. Curtisin käsikirjoittamia ja-tai ohjaamia teoksia elokuvasta Four Weddings and A Funeral (1994) lähtien saamme sitä, mitä tilaamme. Yllätyksellistä katsojan kannalta on kuitenkin se, että perinteisen rakkaus-hömppä-tarinan rinnalla kantaa mukavasti myös isän ja pojan välinen suhde. Tämä on miellyttävä yllätys, sillä yleensä miehen kynäilemät tai ohjaamat elokuvat ovat keskittyneet enemmän siihen hömppään ja parisuhteen kiemuroihin, kuten arvata saattaa seuraavista leffoista: Notthing Hill (1999), Bridget Jones’ Diary (2001), Love Actually (2003) ja Bridget Jones’: The Edge of Reason (2004). Toki mukaan on sattunut niitä lipsahduskia myös tyttöhömpän ulkopuolelle, kuten elokuvat Bean (1997), The Boat That Rocked (2009) ja War Horse (2011) osoittavat. Lisää on onneksi luvassa, sillä mies on kynäillyt kasaan käsikirjoituksen elokuvaan Trash, joka hyvällä onnella ehtinee Suomeenkin ensi vuonna.

about time

Ohjaajan kunniaksi kaikesta tyttöhömppäilystä huolimatta on mainittava se, että vain harvat ohjaajat ovat pystyneet yhtä laajaan rakkauden eri vaihdeiden kuvaamiseen elokuvissaan. Mr. Curtisin leffoissa on ihastuttu, rakastuttu, aloitettu seurustelemaan, erottu, kärsitty sydänsuruista ja taas uskottu rakkauteen. Ja kaikki tämä henkilökohtaisesta näkökulmasta. Ehkä ohjaajan perintönä rakkausrintamalla katsojien suuntaan voikin pitää sitä ajatusta, että meidän tulisi arvostaa elämää sekä siinä tarjolla olevaa rakkautta tässä ja nyt.

Ah tätä arjen onneawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
About time on hyvä elokuva siitä miten sinnikkäästi kannattaa tehdä töitä sen tosirakkauden eteen, vaikka se tarkoittaisi hyppäämistä ajassa taaksepäin. Se on myös hyvä kuvaus siitä, että mitä arjessa tällä hetkellä kiinni eläminen tarkoittaa omien muistojen ja kokemusten kannalta. Se on myös hyvä elokuva siitä, miten meidän pitäisi elää sitä omaa elämäämme, eikä hurjasti yrittää vaikuttaa muiden elämään. Tekemämme virheet muokkaavat meistä niitä, keitä olemme. Ja ennen kaikkea About Time on hyvä Mr. Curtisin elokuva, joka ei luovu miehen elokuvallisista tunnusmerkeistä. Joidenkin mielestä se varmasti tekee rainasta hömpän, kevyen ja helposti unohdettavan. Meidän Mr. Curtisin leffojen fanien mielestä se puolestaan se tekee elokuvasta syvällisen, koskettavan ja laaja-alaisen. Suosittelenkin elokuvaa kaikille kevyen hömpän ystäville, jotka yllättyvät mielellään syvällisemmistäkin sanomista. Itse olen täysin myyty.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.

Aikamatkustus kiinnostaa elokuvan tekijöitä säännöllisesti. Sellaisista kiinnostuneita suosittelen viettämään aikaa seuraavien elokuvien parissa.  Alla olevasta listasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin… aikamatkailuun sopivaa ajanvietettä.

 

 

 

Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat, Romanttista hömppää
Henkilöt: , ,
Kommentit

Vastaa