Tanskalainen Mr. Thomas Vinterberg jatkaa yleisön vakuuttamista uusimman elokuvansa ’Jagten- The Hunt’ myötä. Ja tässä vaiheessa on heti tunnistettava, että ei ole ihme, että elokuvan pääosassa ollut Mr. Mads Mikkelsen sai vuonna 2012 Cannesissa tunnuksen parhaata näyttelijätyöstä. Roolissa eläminen ja pikkukylän jahdiksi joutuminen on omaa luokkaansa. Mies todellakin tekee suurenmoista roolityötä järkyttävässä elokuvassa järkyttävän hyvällä tavalla.
Elokuva The Hunt esittelee Mr. Vinterbergin hallitsevan yhä minimalistisen tyylinsä, dogmen, joka on tyypillistä hänelle. Elokuva ei hae helppoja ratkaisuja, vaan aiheen brutaalisuudella pakottaa katsojan seuraamaan tilannetta kuin itse paikan päällä ollessa. Samalla se ohjaa pohtimaan sitä, miten itse mahtaisi samanlaisessa tilanteessa käyttäytyä? Miten helppoa olisi olla eri mieltä massojen kanssa? Vai veisikö massan voima mukanaan tulvaveden tavoin? Ketä oikein voisi todellakin uskoa? Jollakin asteella elokuvan esittelemä massahysteriä tuo mieleen toisen vaikuttavan elokuvan: Mr. Lars von Trierin Dogvillen, jossa yksilön äänellä ei ollut enää sijaa massaa vastaan. Se miten Dogvillen loppu eroaa Jagtenista, jää katsojalle nähtäväksi.
The Hunt -elokuvassa sotkuisesta avioerosta toipuva Lucas (Mads Mikkelsen) löytää uuden työpaikan paikallisesta päiväkodista. Eräs päiväkodin lapsista, 5-vuotias Klara (Annika Wedderkopp) ihastuu Lucakseen ja kun Lucas ei suostu hänen lemmenleikkinsä Klare kertoo toiselle päiväkodin työntekijälle Grethelle (Susse Wold) Lucasin vilautelleen itseään hänelle. Soppa on valmis, eikä sille näy loppua. Kysehän on loppujen lopuksi siitä, ketä uskoa tässä tilanteessa. Viatonta 5-vuotiasta, joka kertoo seksuaalisesta ahdistelusta vai miellyttäväksi henkilöksi tiedettyä aikuista? Totta-kai, lasta.
Elokuva keskittyykin käsittelemään sitä, että kumpi on oikeassa Lucas (joka ei oikeastaan edes saa puolustautumisen mahdollisuutta) vai lynkkausmentaliteetin omaavat Klaran vanhemmat ja muu paikallinen yhteisö. The Hunt elokuvassa miehen maine pilataan hetkessä, eikä sitä enää koskaan saa takaisin, oli lopputulos sitten mikä tahansa. Elokuvaa onkin haastavaaa katsoa, mutta samalla hyvin antoisaa hyvästä näyttelijätyöstä johtuen. The Hunt esittelee myös kiitettävästi millä nopeudella juorut etenevät pienessä yhteisössä ja miten kovasti niistä halutaan pitää kiinni. Kyse on kuin tappajaviruksesta, joka ei pysähdy mihinkän. Lisäksi se ottaa kantaa siihen, miten herkkä ja ailahtelevainen luottamuksen ylläpitäminen oikein on.
| Kuka puhuu totta |  |
|---|---|
| ja kuka ajattelee vain omaa parastaan. The Hunt on todellakin elokuva, jota ei halua / pysty näkemään heti uudestaan. Mutta sen katsomista kyllä suosittelen ihan sen vuoksi, että se osoittaa miten herkästi leimaamme toisia. Nykyään saa olla varovainen lähes kaiken kanssa, hysterian vallatessa alaa liiankin helposti. Samalla on kuitenkin muistettava, että useita lapsia kärsii hyväksikäytöstä päivittäin muun yhteisön salliessa sen, koska 'arki sujuu'. Totuuden löytäminen on vaikeaa, mikä tulee hyvin esille The Hunt-leffassa. Vielä vaikeampaa on kuitenkin sen luottamuksen rakentaminen uudestaan, vaikka se olisi viety syyttä. Elokuva-arvioinnin näkökulmasta The Hunt ei sovi kovin herkkähipiäisille. Me muut voimme sitten pohtia sitä, miten outo paikka maailma nykyään on. Ihminen on peto toiselle ja ja elokuva ei siten todellakaan jätä mitään hyvää mieltä katsojalle. Suosittelen leffaa kaikille, jotka haluavat hyvän elokuvakokemuksen. Jagten – The Hunt on leffa järkyttävästä asiasta, järkyttävän hyvällä tavalla tehtynä. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |