The Iron Lady, tai tuttavallisemmin Rautarouva -elokuva kertoo Ms. Margareth Thatcherin (Meryl Streep) noususta vallan kahvaan. Elokuva kertoo miten hänestä tuli Britannian ensimmäinen naispääministeri ja millaisia uhrauksia se merkitsi hänelle – niin työuralla kuin yksityiselämässäkin. Mielenkiintoiseksi tämän omaelämänkerronnallisen tarinan tekee se, että kaikki tämä kerrotaan dementoituneen Margaretin ajatusmaailman kautta. Hänen aviomiehensä Denis Thatcher (Jim Broadbent) jää elokuvassa taustalla, mutta onnistuu siitä huolimatta esittämään hyvin sen vaimoaan tukevan ja rakastavan miehen, jollainen hän varmasti oli. Vaikuttaakin siltä, että Denniksellä oli merkittävä rooli vaimonsa mielenterveyden ylläpitämisessä kaiken kaaoksen keskellä.
http://www.youtube.com/watch?v=yDiCFY2zsfc
Elokuvan sanomaa itsenään eteenpäin puskevana urakeskeisenä naisena voi pitää joko surullisena tai hyvin vahvana tarinana. Joidenkin mukaan Rautarouva esittää Ms. Thatcherin surullisena, rakkaudettomana ja yksinäisenä hahmona. Ehkä juuri tämä inhimillisten piirteiden korostaminen on tehnyt elokuvasta joillekin ihmisille (lue ja ymmärrä: Margaretin totaalifaneille) vaikea hyväksyä. Itse en tällaista kokemusta elokuvasta kuitenkaan saanut, vaan pikemmin se osoittaa omalla tavallaan naisen tasapainoilua yhteiskunnan asettamien odotusten kanssa. 1970 ja 1980 luvuilla ne olivat vielä hyvin erilaisia kuin nykyään.
Toiseksi elokuvaa voi pitää esimerkillisenä kunnianosoituksena siitä, miten Ms. Thatcher aikoinaan naputteli rikki sen lasikaton, joka oli estänyt naisia etenemästä urallaan liian pitkälle. Ms. Thatcher läpäisi sekä luokka- että sukupuolimuurit tullakseen kuulluksi miesten hallitsemassa maailmassa. Tämä on hatun nostamisen arvoinen suoritus. Nyt olematta liikaa feministinen on nostettava esille eräs Ms. Thatcherin kommentti sitä, miten hänen panostuksensa on vaikuttanut naisten liikkeeseen. Ms Thatcher on todennut: ”I owe nothing to Women’s Lib.” Ja asia todellakin on niin, naisten liike on paljosta velkaa Ms. Thatcherille.
Lisäksi Rautarouva-elokuva on herättänyt paljon keskustelua puolesta ja toiseen, lähinnä sen vuoksi voidaanko aiemmin politiikasta vahvasti menestynyttä henkilöä esittää heikommassa jamassa. Ms. Thatcheria lähellä olleet ovat vuoron perään järkyttyneitä ja sen jälkeen taas onnellisia. He antavat tunnustusta Ms. Streepin suoritukselle, mutta samalla kokevat filmin käyttävän hyväksi Ms. Thatcheria, sekä kokevat taiteellisen vapauden menneen liian pitkälle. Joka tapauksessa kaiken raudan takomisen takaa elokuvasta nousee esille Ms. Thatcherin humaani puoli.
Rautarouva elokuvan ohjannut Ms. Phyllida Lloyd on enemmän tuttu teatteriohjauksistaan kuin elokuvallisista panostuksistaan. Asia ikävä kyllä tulee selväksi elokuvan aikana. Vaikka painopiste on Ms. Thatcherin elämän ympyröissä, se ei siitä korjaamaan lopputulosta. Elokuvan tekeminen ei ole sama kuin teatteriesityksen, ikävä kyllä. Ja sen pakottaminen samaan malliin, vie kyllä onnistuneesti vaikuttavuutta itse elokuvalta.
Pathé UK julkaisi elokuvan teon alussa lehdistötiedotteen, missä Ms. Streep totesi seuraava: Mahdollisuus tutkia tämän poikkeuksellisen naisen luomaa osaa historiasta on sekä pelottava että jännittävä haaste. Yritän lähestyä roolia yhtä suurella innolla, kiihkeydellä, ja panostuksella yksityiskohtiin kuin mitä aito Lady Thatcher edustaa – voin vain toivoa että sitkeyteni on lähelläkään hänen sitkeyttään! Tämä lienee onnistunut hyvin, kun Ms. Streepin kuitenkin sanotaan saavuttaneen Ms. Thatcherin sielunelämä viimeistä piirtoa myöten: päättäväisyys, epävarmuus ja peräänantamattomuus tulevat hyvin esille elokuvan aikana. Joten se ei yllätä, että elokuvana Rautarouva on kerännyt ehdokkuksia ja palkintoja jo useissa eri elokuva-alan kisoissa. Tätä kirjoittaessa on viel BAFTA:t ja Oscar-pystit jakamatta, missä kummassakin Ms. Streepin suoritus tavoittelee parhaan naispääosan näyttelijän palkintoa.
Ms. Streepille vaikuttaa olevan tyypillistä vahvojen naisten esittäminen. Viime vuosina naista on päässyt seuraamaan valkokankaalla piirretyn ketun roolissa (Fantastic Mr. Fox), kokkina (Julie & Julia), nunnana (Doubt), hotellinen pitäjänä (Mamma Mia!) ja muotilehden johtajana (The Devil Wears Prada). Nykyinen rooli palauttaa Ms. Streepin takaisin tosielämään perustuvien naisten esittämiseen, joista hänet varmaankin myös muistetaan. Silkwood (1983) ja Out of Africa (1985) ovat näistä hyviä esimerkkejä. Jos elokuvaan meneminen valitaan sen näyttelijöiden saamisen tunnustuksen perusteella, niin siinä tapauksessa tähän kannattaa mennä. Ms. Streep on saanut eniten Oscar-ehdokkuuksia (16 kpl), hän on voittanut seitsemän Golden Globe (suom. Kultainen maapallo) pystiä sekä ollut samaisesta pystin tavoittelusta ehdokkaana huimat 25 kertaa. Lisäksi nainen kuuluu niiden harvojen näyttelijöiden joukkoon, jotka ovat voittaneet kaikkia neljä merkittävää elokuva-alan palkintoa: Oscarin, Golden Globen, BAFTA:n ja SAG:n palkinnot. Toinen samaan pystynyt oli jo edesmennyt näyttelijä Heath Ledger, joka kylläkin pokasi nämä palkinnot jälkikäteen (post mortum) Yön Ritari (2008) elokuvastaan.
Hmmmm.... | |
---|---|
Elämänkerronnallisen elokuvan ei pitäisi tuoda liikaa uutta tavaraa esille. Ainakin näin katsojan näkökulmasta. Rautarouva olisi ehkä voinut olla vakuuttavampi, jos se ei olisi pomppinut edestakaisin menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Keskittyminen tiettyihin kohtiin olisi toki tehnyt siitä enemmän poliittisen elokuvan, kuin se nyt on. Toisaalta nostan kyllä hattua myös elokuvan esittämän dementian vaikutuksen näyttämiselle, joka omalla kohdallani tuli suuremmaksi elokuvan anniksi kuin Margaretin aikaansaamat vaikutukset englantilaisessa politiikassa. Iron Lady ei kuitenkaan ole dementiasta kertova elokuva, vaan Ms. Thacherin saavutuksia painottava esitys. Ms. Streep ansaitsee kaiken saamansa hehkutuksen, mutta elokuvaa se ei mielestäni ikävä kyllä riitä pelastamaan. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
Elämänkerrallista elokuvista innostuneiden kannattaa katsastaa ainakin seuraavat. Ne eivät käy läpi, välttämättä, ihmisen elämää kohdusta hautaan. Vaan sen sijaan keskittyvät johonkin keskeiseen aikaan hänen elämässään. Kaikki hyviä esimerkkejä hyvästä elämänkerrallisesta tarinankerronnasta.
A Beutiful Mind (2001)
Frida (2002)
Frost/Nixon (2008)
Milk (2008)
Julie & Julia (2009)
The Young Victoria (2009)
Nowhere Boy (2009)
The Fighter (2010)
The King’s Speech (2011)
J. Edgar (2012)
Henkilöt: jim broadbent, meryl streep