Vuonna 1978 valmistunut Pretty Baby elokuva sijoittuu Storyvilleen, punaisten lyhtyjen alueelle New Orleansiin vuoden 1917 nurkille. Maallisen riemun harjoittamisen paikkoja oli tuolloin miespuolisen väestön käytössä enemmän kuin tarpeeksi – ja vielä ihan virallisesti tarjolla. Elokuva keskittyy kertomaan prositoidusta äidistä Hattiesta (Susan Sarandon) ja hänen tyttärestään Violetista (Brooke Shields) paikallisessa bordellissa. Hattie toimii prostitoituna olosuhteiden pakosta ja noin 11-vuotiaalle Violetille se on ainoa elintapa, jota hän on nähnyt ja jonka maneerit hän osaa. Elokuva ei kuitenkaan bordelliin osuvasta sijoituspaikastaan huolimatta kerro lapsi prostituutiosta tai ole pornografinen, vaikka päästä varpaisiin asti paljasta pintaa elokuvassa aina välillä viliseekin.
http://www.youtube.com/watch?v=X6OfO0ySYho
Tämän juonipaljastuksen jälkeen voikin sitten ottaa hypyn nykyaikaan ja miettiä, onko mikään muuttunut. Lapsineitsyitä myydään yhä kovalla rahalla ja vastaavasti prostituutio voi olla edelleen joillekin se ainoa saada päivittäin elanto. Mieli tekisi moralisoida niiiiiiin maan perusteellisesti tässä kohtaan, mutta sen sijaan on tunnustettava, että Niagarassa esitetty elokuva tarjosi mielenkiintoisen ajattelutavan siihen, mitä siellä toisella puolella on. Edelleenkään en jaksa uskoa, että kukaan valitsisi vapaaehtoisesti prostituution harjoittamisen, mutta nyt taivun ymmärtämään sitä, miksi siitä luopuminen voi olla niin vaikeaa.
Leffan myötä oppi myös, että ainakin kaksi asiaa on muuttunut elokuvien tekemisessä. Ennen tekijämäärä oli pienempi. Nykyään kun katselee lopputekstejä, siellä vilahtaa aikaa keppoisasti useampikin minuutti. Pretty Babyn kohdalla tilanne oli aika toinen, ei ollut mitään hiusten henkilökohtaisia laittajia tai vastaavia jokaiselle näyttelijälle. Toiseksi käsitys siitä, mikä on soveliasta esittää on muuttunut. Tämähän ei sinänsä yllätä, riittää kun katsoo lasten/nuorten pukeutumista ja heille suunnattuja mainoksia. Seksi myy. Pretty Baby-rainassa pyöritään toki seksin ympärillä ja sen iloissa, mutta samanlaista esille tuomista siinä ei ole kuin nykyisissä leffoissa. Voikin vain kysyä, että mihin tämä maailma on oikein menossa? Eteenpäin(kö??)??
Aikoinaan elokuvan uskaliaisuudesta saattoi syyttää sen ranskalaista ohjaajaa Mr. Louis Mallea. Mr. Mallelle oli tyypillistä kuvata keskustelua herättäviä aiheita. Pretty Babyssä se oli lapsen/nuoren seksuaalinen hyväksikäyttäminen, Murmur of the Heart (1971) Mr.Malle käsitteli itsemurhaa ja Lacombe Lucien (1974) äidin ja pojan välistä suhdetta. Aiheina ei varmaan tänä päivänä pahemmin hätkäytä, joten ennen kuin upotat ne suohon joka päivisinä ongelmina, ota askelleita taaksepäin lähes 50 vuotta ja katsele sitä yhteiskuntaa. Nyt elettävän yhteiskunnan meno saisi aikaan varmasti useamman harmaan hapsen nanosekunneissa.
| Vanhojen valokuvien tunnelmaa |   |
|---|---|
| lapsen hyväksikäytön merkeissä. Aiheena bordelli ja lapsiprostituutio ei varmaankaan sinänsä herätä mitään riemunkiljahduksia. Aikoinaan Pretty Baby elokuvaa pidettiinkin hyvin shokeeraavana. 2011-vuoden loppua eläessä voi vain ihmetellä, mistä kohtaa se shokeeraus oikein tuli. Joka tapauksessa elokuva oli antoisampi kuin oletin. Ainakin se avarsi meikäläisen käsitysmaailmaa. Jos vaihtoehtoja ei ole ollut olemassa, kuinka niitä voisi itse ymmärtää etsiä. Tämä on hyvä muistaa, kun lähtee kertomaan / vakuuttamaan toista asioiden muutoksen tarpeesta. Kaikki päärooleissa näyttelevät ihmiset tekevät hyvää työtä ja olivat riittävän vakuuttavia välillä naiiviuudessaan, että en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa, kun 11-vuotias keimailee aikuismaisesti ja kertoo tietävänsä, että mistä miehet pitävät. Nessuja ei toki tarvittu, eikä elokuva myöskään liikaa pitkästyttänyt, vaikka sen etenemistempo oli rauhallisen jazzmusiikin tahtinen. Iltansa olisi toki voinut viettää paremminkin, mutta en laita tätäkään kokemusta pahaksi. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
