Finnkino ystävällisesti jatkoi Metropolitan Operan, tuttavallisemmin Met:n (http://www.metoperafamily.org/metopera/), näytöksiä myös tänä vuonna. Itse kiiruhdin niistä nyt näkemään Don Giovannin. Syy tähän oli lähinnä Figaron häissä. Joskus vuonna naru ja nappi osuin television eteen, kun sieltä tuli Figaron häät (Le nozze di Figaro, ossia la folle giornata) – ja tämä neiti oli myyty saman tien Mozartin tuotannolla – ja onneksi tuo omistautuminen on alkanut saamaan ’vihdoinkin’ asiallisia piirteitä. Eli kun luvassa oli Mozartin esityksiin erikoistuneita laulun lurittajia oopperan lavalla, vaihtoehtoja ei ollut. Lippu oli hankittava ensitilassa.
Wolfgang Amadeus Mozartin kynäilemän oopperan kantaesitys oli Prahassa Altstädtisches Theater:ssa 29.10.1787, Suomen ensi-ilta seurasi ’heti’ perässä 27.3.1878 Suomalaisessa teatterissa. Tarinan mukaan aiemmin esitetty Figaron häät lumosi prahalaiset (en todellakaan yhtään ihmettele – niin se teki minullekin) ja se sai silloisen kansallisteatterin impressaarin Pasquele Bondinin tilaamaan uuden teoksen Moraztilta. Vastausta vaille jääkin se, että kuinka paljon näillä kahdella on yhteistä, Figaron häät on enemmän operetti ja Don Giovanni taas puolestaan ooppera, mutta kumpikin koomillinen omine piirteineen. Yhtenevä tekijä lienee kuitenkin lipeväkielinen aatelistoon kuuluva mies, joka tavoittelee omaa etujaan ja häneen heikkopäisenä lankevat naiset – tavalla tai toisella sekä se, että molemmat esitykset keskittyvät yhden päivänä aikana tapahtuviin asioihin.
Don Giovannia pidetään Don Juanin esikuvana. Ensiesitystä oli kuulemma myös seuraamassa silloin paikallinen prahalainen ’don juan’ Giacome Casanova. Oli niin tai näin, niin varmaa on kuitenkin se, että Don Giovanni on varmasti toiminut innoittajana Don Juanin elämää koskeville tulkinnoille, joita ovat olleet muun muassa Lordi Byronin runo miekkosesta vuodelta 1891, Alexander Dumasin näytelmä Don Juan de Marana (1831) ja Johnny Debbin päätähdittämä elokuva Don Juan DeMarco (1995). Ooohh…
Ooppera Don Giovanni asettuu Sevillaan, Espanjaan 1600-luvun puoliväliin. Siellä (ja vähän muuallakin Euroopassa) aatelimies Don Giovanni liehittelee jokaista hametta kantavaa naisihmistä kerätän siten valloituksiaan omaan pieneen mustaan vihkoonsa. Kukasta kukkaan lentäminen kuitenkin kostautuu ja Don Giovanni joutuu kantamaan vastuunsa niin Donna Annan isän tahattomasta taposta kuin Donna Elviran särjetystä sydämestä. Näissä asioissa samoin kuin uusien sydämen valloittamisessa häntä auttaa hänen uskollinen (tai ainakin rahalla ostettava) palvelijansa Leporello.
Ooppera on kaksiosainen, ja siinä loistaa lavalla vaatimattomat kahdeksan laulajaa. Itse kyllä menetin sen musikaalisen korvan kuulemisen ja ilmeisen ilkikurisen seuraamisen Leporellon roolia laulavalle Luca Pisaronille. Miehen suorituksen myötä, tuli sitten samalla taas todistettua, että siellä oopperan lavalla ei riitä, että laulaa korkealta ja kovaa, vaan siinä samalla pitää tietää jonkin verran näyttelimisestäkin. Mr. Pisaroni kertoo mukana olevassa haastattelussa, että he olivat Don Giovannin kanssa kuin vanha nahisteleva aviopari ja se todellakin heijastui myös Tampereelle asti.
| The Met ei pettänyt taaskaan |   |
|---|---|
| vaan tarjosi hyvää esitystä siiitä, mitä kaikkea voi yhden vuorokauden aikana tapahtua. Toki, kun lavasteet koostuvat lähinnä parista tuolista tai kaksikerroksesta talosta, niin paljon visuaalista tykitystä ei ole odotettavissa samalla tavalla. Mutta se ei liene haittaa, kun Mr. Mozart on tehnyt parastaa ja luonut meille musiikkia (sekä sen oopperan), joka vei kivasti mukanaan. Ainakin vielä toistaiseksi tämä on edullisempi tapa sivistää itseään oopperallisesti / kulttuurellisesti, ettei kävisi ihan yhtä onnettomasti kuin Aidan kanssa aikoinaan, mutta se onkin sitten ihan eri juttu. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Kaikille niille, jotka vierastavat oopperaa jollakin tasolla, kehoitan tällaisen pehmeän laskun suorittamista. Met:n oopperoita on kiva seurata, tarinat ovat tiukan yksinkertaistettuja, mutta silti mielenkiintoisia ja väliajalla pääsee verhojen taakse. Sananmukaisesti – seuraamaan esiintyjien haastatteluja ja kulissien takaista toimintaa. Luvassa on tällä kaudella vielä muun muassa Handelin Rodelinda, Gounodin Faust (siis niin todellakin menen katsomaan sitä – ehdoton yksi suosikkini ylitse muiden), Wagnerin Jumalten tuho ja Verdin La Traviata (myös sinne on jo liput hankittu). Ja luvassa pitäisi olla myös mukavaa seuraa, sitä neiti H:n vapaapäivää odotellessa.
Osastot: Elokuvia ja elämää