Outin Leffaopas

X-Men tekee paluu valkokankaalle ja samalla paluun 1960-luvulle kertomalla tarinan siitä, miten kaikki oikein aikoinaan alkoi. Elokuvan juonena voi pitää sitä, mitä tapahtui kuin Chales Xavier ja Erik Lesnherr tapasivat ensimmäisen kerran ja miten heistä tuli Professori X ja Magneto, joiden keskinäiset tiet risteytyivät lopullisesti johtaen ikuiseen sotaan heidän ja heidän seuraajiensa välillä. Seuraajat sitten muodostuivat siitä suuresta mutanttien joukosta, joissa jokaisella oli ne omat erityistaitonsa. Valkokankaalla häärivät tällä kertaa Erik Lehnsherr – Magneto (Michael Fassbender), professori Charles Xavier (James McAvoy), tohtori Moira MacTaggert (Rose Byrne), Sean Cassidy – Banshee (Caled Laundry Jones), Raven Darkholme – Mystikko (Jennifer Lawrence), Hank McCoy – Peto (Nicholas Hoult), Alex Summers – Havok (Lucas Till), Armando Munoz – Darwin (Edi Gathegi), Emma Frost – White Queen (January Jones) ja totaalisen pahiksen Sebastian Shawin roolissa iki-ihana Kevin Bacon. Mielenkiintoista oli Mr. Magneton eriytyminen täysin eri suuntaan (mutta samalla ystävyys kuitenkin ylläpitäen) Professori X:n tarjoamasta rauhanomaisemmasta vaihtoehdosta. Mielenkiintoiseksi sen tekee vallan käsittelyn tarve / asia (jotain sinne päin). Sillä ensin kohtaa sen, mitä vihaa ja lopulta vaikuttaa itse muuttuvan sellaiseksi. Hmm… menipä sekalaiseksi.. katso filmi, niin ymmärrät.

Mutanttien olemassaolon kannalta leffa sijoittuu nimellisesti vapaamieliselle 60-luvulle kylmän sodan aikakauteen sekä uuden ja oudon pelkäämiseen, jolloin mutantit alkoivat tiedostaa oman erilaisuutensa ”julkisesti” ensimmäistä kertaa. Vapaamielisyyden teemasta huolimatta leffa käsittelee hyvin erilaisuutta, sen hyväksymistä sekä vuorovaikutusta normaalien ihmisten ja mutatoituneiden hemmojen välillä. Jokainen yrittää sopeutua vallitsevaan yhteiskuntaan ja rinnakkaiseloon parhaaksi katsomalla tavallaan, joka ei kyllä aina ihan käsi-kädessä kulje manuaalin mukaan. Ja jättää pohdittavaksi sen aina niin kuuluisan tasavertaisuuden periaatteen, jota on olemassa ilmeisesti vain tavallisten ihmisten keskuudessa.  (Tässä yhteydessä on sitten ihan pakko mainita, että sitä kyllä melkein tunsi itsensä mutantiksi elokuvayleisön joukossa, joka koostui lähes 100 prosenttisesti vastakkaisesta sukupuolesta. Eikö X-Men kiinnosta naisia? O-hoi! Siinä on kyllä sen toiminnan lisäksi myös jonkinlaista romanssin tynkää, jos se on se jokin kriittinen tekijä.. ja ei leffa nyt niin mäiskintää täynnä oleva, etteikö siitä myös hienohelmainen neiti selviäisi.)

Jos ei omaa totaalisen fanin ideologiaa, leffassa olevat käsittämättömyydet on helppo antaa anteeksi ja jopa unohtaa ja sen sijaan tyytyä nauttimaan vauhdikkaasta toiminnasta välien selvittelyssä. Sen lisäksi aikaansa voi kuluttaa sen pohtimiseen, miten tästä X-men elokuvien äitihahmosta saa synnytettyä mahdollisen trilogian aloitusjakson. Sen luulisi paremmin sekoittavan katsojien päät. Sillä meille on tarjoiltu jo X-Men (2000), X-Men 2 (2003) ja X-Men: Viimeinen kohtaaminen (2006, jossa kyllä Magneto jäi nuolemaan näpppejään / parantelemaan haavojaan, mutta Professori X hävisi tuhkana tuuleen). Nykyisen elokuvan ollessa niin sanottu alkulaukaus (re-boot), sen perimmäinen tehtävä lienee ollut (a) jo olemassa olevien elokuvien pohjustaminen, (b) uusien hahmojen tuominen valkokankaalle omissa leffoissaan Wolverinen tavoin tai (c) dollarivirtojen suuntaaminen kohti tuottajien pohjattomia taskuja. Oli valinta sitten mikä tahansa, niin pitäisin leffaa kuitenkin niin vahvana, että se kantaa kunnon esi-isänä X-Men elokuvien keskuudessa, sillä ohjaaja Mr. Matthew Vaughn tekee hyvää työtä kokonaisuuden esittämisessä.

Rainan ohjaaja Mr. Vaughn oli ehdolla myös edellisen X-Men: Viimeinen kohtaaminen ohjaajaksi. Mies kuitenkin perui osallistumisensa viime hetkellä ja sen myötä otti oikeuden todeta, että olisi itse ohjannut kyseisen rainan niiiiin paljon paremmin.. kuulostaa vähän siltä, että kettu sanoo pihjalanmarjoja happamiksi.. mutta tehty mikä on tehty. Ja molemmat rainat tässä parin päivänä sisällä nähneenä, en usko että lopputulos vuoden 2006 X-Men rainassa olisi ollut niiiiin erilainen.

Sarjakuvafilmien kokemusta ohjaaja Mr.  Vaughn oli kerinnyt hankkia jo aiemmin Kick-Ass (2010) parista, joten X-men lienee luonnollinen jatkumo siihen. Mainitsemisen arvoista on miehen innokkuus tehdä yhteistyötä tuttujen naamojen kanssa. Yleensä hän käyttää samoja näyttelijöitä useimmissa rainoissaan. Tällä kertaa näiden uusien (??) tulokkaiden rinnalla aiempaa kokemusten ohjaajan kanssa työskentelystä oli vain käsikirjoituksen tekoon osallistuneella Jane Goldmanilla (4.s yhteinen elokuva) ja ohjaajan aiemmissa leffoissa näytelleellä Jason Flemyngilla (7.s yhteinen leffa), joka X-men rainassa pääsi nyt esittelemään teleportaation taitojaan Azazel mutantin nahkojen sisällä.

Tämä ohjaajan uutuuden viehätys näkyy erityisesti siinä, että mutanttien rooleissa hilluvat hieman tuntemattomammat nimet. Itse paikallistin vain Darwinin, Pedon ja Mystikon takana olleet ihmiset aiempiin elokuviin. Mr. Gathedi (Darwin) on imenyt verta twilogyssä, Mr. Hoult (Peto) lohduttanut yksinäistä professoria ja Ms. Lawrence (Mystikko) etsinyt isäänsä takahikiältä. Muiden mutanttien vastuulle jääkin sitten sen lopullisen vaikutuksen tekeminen tulevissa elokuvissa. Mutta joskushan sen vallanvaihdon pitää tapahtua ja ehkä tämä X-Men tasoittaa tietä siihen.

Uuden X-Men kauden alku

kuulemma… täyttää kaikki kesäleffan ominaisuudet, myös siinä merkeissä, että se tarjoaa ilmastoidun elokuvasalin lisäksi nopeatempoisen toiminnan, nokkelan dialogin ja uusia tuttavuuksia valkokankaalla. Sitä melkein alkaa välittämään mitä hahmoille oikein kuuluu, vaikka samalla hiljan suoritetun X-Men maratonin mukaan muistelee ketä siinä viimeisessä kohtaamisessa oikein oli mukana ja miten heille oikein kävi. Tätä leffaa on verrattu sekä Harry Pottereihin niiden synkempänä versiona että Batmamiin sen kevyempänä versiona. Eikö kuitenkin olisi rehellisempää vaan puhua X-Men:stä niiden omana versionaan. Miksi ihmeessä kaipaamme vertailua muihin valkokankaan sarjaosiin, varsinkin kun mielestäni nämä vertailut menevät täysin metsään. Leffa tarjoaa rokkaavaa meininkiä ja omalaatuisia hahmoja, joiden seurassa viihtyy, joten siinä merkeissä ohjaajalle on kyllä annettava ansaittu tunnustus. Kiitos, oli hauskaa ja leffojasi X-Men parissa voisi katsella useamminkin kappaleen.... ehkäpä se uusi trilogia on sittenkin ihan kiva juttu, varsinkin jos ne kaikki etenevät näin reippaasti, että ajankulua ei oikeasti huomaa.

Overall
Kokonaisarvosana.

Jäin miettimään sitä, että jos itse olisi mutantti (tai muuten vaan erikoisvoimia omaava olento), niin mitähän sitä toivoisi. Mikä olisi kivaa ja miksi? Toisten ajatusten lukeminen? Muodon muuttaminen? Myrskyn synnyttäminen? Veden jäädyttäminen vai tulipallojen luominen? Mahdollisuuksia on miljoonia, joten taidan tyytyä vaan olemaan ihan tavallinen ihminen, jonka pitäisi oppia ensin käyttämään nykyisiä lahjakkuuksiaan hieman paremmin. Tai odottelemaan sitä, että Professori X löytää salaiset taitoni joskus … ja ihan pikku vinkkinä Professori X:lle, teleportaatio ei olisi yhtään hullumpi ominaisuus omata – pääsisi tästä paikasta toiseen kulkemisen vaivasta huomattavasti helpommalla.