Outin Leffaopas

On hieman modernisoitu tarina sammakkoprinssistä ja siitä, miten ihmisten tulisi asettaa arvonsa oikeaan järjestykseen. Tarjoilijatar Tiana (Anika Noni) säästää pikkupennosia kovalla työllä maksaakseen käsirahan vanhasta sokeritehtaasta, mistä hän haaveilee tekevänsä New Orleansin parhaan ravintolan. Samaan aikaan hänen rikas ystävänsä Charlotte (Jennifer Cody) elättelee toivoa prinssin puolisoksi saamiseksi – ensin vain pitää löytää se prinssi.  Asiaa auttaa, kun New Orleansiin saapuu naistennaurattaja prinssi Naveen (Bruno Campos).

Jostain kumman syystä prinssi ja hänen hovimestarinsa suututtavat paikallisen voodoo-ennustajan / varjomies Facilierin (Keith David), joka taikoo ensin prinssistä sammakon. Sammakkoprinssi luulee Tianaa prinsessaksi, mutta erehtyy ja sen vuoksi Tianastakin tulee sammakko. Tästä alkaa heidän yhteinen taipaleensa kohti New Orleansin soita ja voodootaitajan Mama Odien (Jennifer Lewis) majapaikkaa yhdessä rakastuneen tulikärpäsen Rayn (Jim Cummings) ja trumpettia soittavan alligaattorin Louisin (Michael-Leon Wooley) kanssa.

Disney on palannut prinsessan ja sammakon luomisessa käsin piirretyn animaation alkulähteille ja se näkyy hienolla tavalla lopputuloksessa. Tässä kun on katseltu kaikenlaisia erikoistehosteita, niin oli kyllä jo aikakin nähdä jotain yksinkertaisempaa ja silti hyvin toimivaa. Ei sillä, etteikö niillä muillakin teknisin apuvälinein tehdyillä piirretyillä olisi kannattajansa, tuntuu vain siltä, että todellisessa käsityössä näkyy paremmin sen tekijän leima. Varsinkin kun tuntuu siltä, että hahmot muistuttavat jollakin tavalla piirtäjäänsä, niin voi vain kuvitella millaisia ihmisiä siellä pöydän takana on aikoinaan istunut. Ihastuttavia!

Omiksi ehdottomiksi suosikeiksini nousivat Ray (ystävien kesken, muuten Raymond) tulikärpänen ja Louis alligaattori. Ja vastoin ehkä Disneyn odotuksia, Charlotte (tai Lottie ystävien kesken). Ray omassa uskollisessa rakkaudessaan loistavaa tähteä kohtaan on ihanan yksinkertainen. Vai voiko koko tulikärpässuvun esittämään kappaletta: ”Gonna take you there” mitenkään vastustaa… Ei, voi. En ainakaan minä voinut. Laulu on äärimmäisen koukuttava ja hyväntuulinen. Kuinka kukaan voisi olla rakastamatta noin ihanaa tulikärpästä (puhumattakaan koko suvusta), joka myös ajattelee muiden parasta koko painollaan.

http://www.youtube.com/watch?v=_8cRaZelNv4&feature=related

Tai miten voi vastustaa Louista, joka rakastaa soittamista (ja on lisäksi aika hyvä siinä) koko sydämestään niin paljon, että olisi valmis muuttumaan ihmiseksi, vain päästäkseen soittamaan. Rayn tapaan Louis’lla on myös sydän paikallaan ystävän auttamiseksi, vaikka se sitten tarkoittaisi valepuvusta luopumista. Itse harmittelen sitä, että hänelle ei annettu enemmän valkokangas tilaa – olisi ansainnut sitä niiiiiiiin paljon enemmän. Olisi sitten otettu se pois vaikka niiltä varjo-olioilta. Rayn ohella Louis itsessään voisi kantaa oman itsenäisen elokuvansa, mutta tyydyn olosuhteiden pakosta tähän.

Maisemat
Elokuvalla on ihan pakko antaa maisemapisteitä, niin visuaalisesta kuin äänimaisemasta. Hyvä Ray, hyvä Louis. Eikä Lottienkaan esiintymisessä ole mitään vikaa, päinvastoin. Sellainen pulppuava luonne on ihastuttavaa katsella ja kuunnella.

Overall
Kokonaisarvosana.

Kolmannesta hyvästä laulusuorituksesta vastaa Mama Odie, jonka perussanoma ihmisiksi takaisin jahkaaville Tianalle ja Naveenille on, että pitäsi nähdä pintaa syvemmälle. Sillä se mitä tahdotaan ja mitä sitten oikeasti tarvitaan, ovat vallan kaksi eri asiaa. Eli: when you wish upon a star (in New Orleans), you can’t always get what you want. But if you try sometimes, you might find (wait for it) you get what you need.

http://www.youtube.com/watch?v=lvbYMFo1HHo

Visuaalisesti elokuva oli hyväntuulinen, värit selkeästi ottivat kantaa siihen millaisessa ilmapiirissä liikuttiin ja se ehkä tarkoittaa hieman enemmän nuorille katsojille kuin minulle. Suomessa ikäraja Tianan ja sammakkoprinssin seikkailujen seuraamiselle onkin 7 vuotta. Jäin miettimään sitä, että mahtaako se olla liian matala, koska voodooefektit ja varjomies ovat todella vaikuttavia. Minua ei niinkään häirinneet hyökkäilevät alligaattorit tai toisiaan päähän mätkivät sammakonmetsästäjät, kuin se miten henkimaailman varjoja kuvattiin. Nuorempana versiona itsestäni ensi yön unet voisi jäädä vähille, kun pitäisi pelätä kaikkia varjoja ja kurkkia varmuuden vuoksi sängyn alla säännöllisin väliajoin.

Alla elokuvan traileri. Sitä tänne lisätessä jäin miettimään, että oliko kyseessä musikaali (no, niitä lauluja kyllä riittää ja ne veivät tarinaa eteenpäin), modernisoitu satu (perinteet kyllä löytyi, vaikka uutta oli mukana runsaasti), draama-komedia-tragedia tai jotain sinne päin. Elokuva meinaan onnistui kirvoittamaan nessupisteitä laskelmoidusta lopusta ja Rayn kohtalosta.

Nessut
Elokuva esittää kauniisti tavan uhrautua toisen puolesta ja miten siitä pääsee ylitse, tavallaan tai toisella. Hautajaiset olivat kauniit ja koskettavat.

Overall
Kokonaisarvosana.

Arviointi

Elokuvan esityksen ollessa jo loppusuoralla Tampereella ja odottamassa siirtoa eteenpäin, se käytännössä tarkoittaa, että salissa saa istua itsekseen. Kivaa. Kukaan ei häiritse karkkipussien rapinalla tai muulla supinalla. Aikaa on siis elokuvasta nauttimiseen. Prinsessa ja sammakko on saanut paljon ennakkorummutusta, joten se oli ihan pakko käydä katsomassa. Leffa oli suurin piirtein sitä tasoa, mitä odottelinkin. Sen sijaan Rayn ja Louis:n osuudet nostivat lopullista arviointia huomattavasti. Sivuosat nousivat pääosia suurempaan merkitykseen. Ehkä mieluummin ottaisin sen jatzaavan alligaattorin kuin prinssin ja puoli valtakuntaa..

Overall
Kokonaisarvosana.

Animaatioista kiinnostuneille mainittakoon, että ensimmäinen animaatio ilmestyi vuonna 1899 tulitikku-ukon tarinasta. Vuonna 1928 tuottaja Paul Terry kerkesi pari kuukautta ennen Walt Disneytä tuoda markkinoille oman äänianimaationsa ”Ruoka-aika”, mikä ikävä kyllä jäi Hyörylaiva Villen ja Mikki Hiiren jalkoihin. Lisäksi on hyvä muistaa lähtiessä hehkuttamaan Mr. Disneyn elokuvaa Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä (1937) maailman ensimmäisenä pitkänä animaationa, että se ei ollut sitä (kyseistä rainaa muuten pidetään yhtenä parhaana Hollywood musikaalina sen hyvin soljuvien laulukohtausten ansiosta). Se kylläkin oli maailman ensimmäinen pitkä värianimaatio, koska Mr. Disney oli solminut kahden vuoden ”kaikki tieto ja taito vain mulle” sopimuksen Technicolorin kanssa. Tällöin muilla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin jäädä rannalle soittelemaan. Onneksi asia on tästä muuttunut ja alalle on tullut muitakin taitavia tekijöitä.