À propos de Nice (1929) on Jean Vigon kokeellinen yhteiskunnallinen dokumenttimykkäelokuva Nizzan sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Elokuva on myös ensimmäinen Vigon tekemästä neljästä eri elokuvasta. Se alkaa matkailumainoksen tapaan, mutta kääntyy nopeasti yhteiskunnalliseksi kannanotoksi Vigon mielestä laiskan ja huvittelevan yläluokan sekä ahkeran alaluokan välillä. Tällainen kaupunkikuvaus oli myös tyypillistä 1920-1930-luvun elokuville.
http://www.youtube.com/watch?v=MkjWBjcG-MU&feature=related
Tämä leffa esittää Mr. Vigon elokuvallisen tyylin ”Nolla käytöksessä” rainaa paremmin. Elokuvassa korostuu sosiaalisen todellisuuden kuvaus, tietynlainen nostalgisuus, marginaalisiin henkilöhahmoihin keskittyminen ja jollakin tapaa kaiken salaa kuvaaminen. Mr. Vigo kirjoitti näinkin kaunosieluisesti À Propos de Nice -elokuvan esittelytekstissä kuin: ”Tavoite on saavutettu, jos olemme onnistuneet paljastamaan salaisen ajatuksen vain yhdestä eleestä, pusertamaan arkipäiväisestä ihmisestä tai sattumasta sen sisäisen kauneuden tai karikatyyrin, jos olemme onnistuneet paljastamaan kollektiivisen hengen yhdestä sen puhtaasti fyysisestä ilmentymästä.” No se on varmaan saavutettu myös siinä, että oikeasti toivon puolen tunnin rainassa olevan edes muutaman mainoskatkon, jona aikana olisin voinut paeta vähemmän poukkoilevaan maailmaan. Se lienee kertoo Mr. Vigon tyypillisestä tavata tehdä elokuvia. Niillä ei välttämättä ole selkeää juonta, niitä ei välttämättä ole kovin hyvin viimeistelty ja ohjaaja haluaa ”runollisesti” pomppia mieluummin eri aiheiden välillä etsien niiden välille yhtäläisyyksiä kuin kertoa selkeää tarinaa.
Mutta kuitenkin, ah niin kovasti ihailemani, Peter von Bagh totesi elokuvaa esitellessään sen, miten ihmeessä puoleen tuntiin saa tungettua niin rikkaan mustan huumorin, joka esittelen elämää rikkaiden ja köyhien välillä, kuoleman tarkkaillessa tätä kaikkea. Jos sitä olisi viisaampi niin ymmärtäisi varmaan paremmin elokuvan syvällisempää sanomaa siitä miten pinnan alla kuohuu ja mihin kaikkeen se viittaa. Kun tällaista analysointitaitoa ei kuitenkaan ole vielä riittävästi suotu, niin tyyydyn toteamaan, että sitä tapahtuu ja raina oli ihan katsottava ja Mr. Vigo on onnistunut kerronnallaan esittämään, joka tapauksessa enemmän kuin katsoja loppujen lopuksi näkee tai ymmärtää.
| Modernistinen mykkäfilmi |    |
|---|---|
| nostaa kannaottoa yhteiskunnallista eroista, joita on varmasti yhä havaittavissa. Filmi valkokankaalla etenee ilman selkää juonilinjaa ja pyrkii kai siten nostamaan sitä ohjaajan kokemaa runollisuutta esiin tavalla, joka oli kyllä välillä aika vaikea ymmärtää. Mutta siitä huolimatta olen tyytyväinen, että kävin leffan katsomassa (katsottu, koettu, ei tarvetta uusintaan). Jostakinhan ne kaikki elokuvat kertovat ja tämä sitten siitä miten iso luokkaero on olemassa. Elämä ei vaikuta paljonkaan muuttuneen sitten 1920-luvun. No, muoti ehkä – mutta siinäkin historia toistaa itseään. Arviointipojoissa näkyy tarve jonkinlaisen juonen kaipuuseen, edes jollakin tasolla, vaikka elokuva itsessään ansaitsee sen papukaijamerkin ja erikoismaininnan hyvästä dokumentaarisesta tyylistään. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |