Filmi keskittyy kolmeen merkittävään asiaan ranskalaisen Auguste Rodinin elämässä. Ensinnäkin rakkaussuhteeseen hänen työtoveriinsa Camille Claudeliin, toiseksi hänen projektiinsa Danten Helvetin porteista ja kolmanneksi hänen pitkäaiseen työhönsä Balzacin patsaan tekemiseen. Jokainen näistä tarjoaa elokuvalle oman antinsa.
Ohjaaja Mr. Jacques Doillon vaikuttaa langenneen suomalaiseen helmasyntiin. Kun valkokankaalle saa tehdä taitelijasta elokuvan, niin siihen sitten ämpätään kaikkea mahdollista erilaisten taiteellisten kontaktien nimien tiputtelun kautta. Rodin ei sentään ala ajatuksesta, että kun hänen isänsä oli pieni poika ja Rodin oli vasta pilke hänen silmäkulmassaan (tätä ajattelutapaa löytää taas näitä kotimaisista elokuvista), vaan älyää keskittyä tiettyyn aikakauteen ja miehen kuuluisimpien teosten synnyn esittelyyyn. Mutta silti, mäkeen mennään useassa kohdassa. En oikein ymmärrä, miten ohjaaja on onnistunut tekemään näin tylsän elokuvan…. ? Voiko se johtua siitä, että Rodinin elämän kuvaamisen sijaan ohjaaja on keskittynyt kuvaamaan seksiä, alastomia naisia ja käsiä savessa. Itse Rodin on hävinnyt tästä jonnekin taka-alalle. Asian tekee mielenkiintoiseksi se, että alunperin ohjaajaa pyydettiin tekemään Rodinista kaksi dokumenttia. Mutta miehen tutkiessa taiteilijan elämää hän päätti tehdä niiden sijaan fiktiivisen elokuvan, ehkäpä olisi kannattanut pysyä niissä dokumentti-ajatuksissa.
Rodin on lähes täynnä taiteen tekemiseen liittyviä kliseitä samalla kun taitelijan intohimon kuvaus (muita kuin naisia kohtaan) loistaa poissaolollaan. En oikein osaa päättää onko tämä käsikirjoituksen, ohjaajan vai Rodinia näyttelevän Mr. Vincent Lindonin syy. Jotain kuitenkin on selvästi tapahtunut taiteellisen prosessin kuvauksessa, joka estää kiitettävästi sen välittymisen ainakin tälle katsojalle. Mutta kun antaa anteeksi tämän taiteellisen intohimon poissaolon, voi rauhassa sitten keskittyä ihailemaan savimallien tekoa, kipsiteoksia ja lopulta niitä pronssiteoksia.
Elokuva esittelee Rodinin työstämässä Danten Helvetin portteja ja pari muuta hänen tunnettua teostaan: Calai’s porvarit (1886), Suudelman (1889) ja Honoré de Balzacin patsaan (1898). Sukupuolten tasa-arvon nimissä taideaikaa valkokankaalla saa myös Rodinin muusa, työtoveri ja rakastettu Ms. Camille Claudel ja hänen kuuluisin teoksensa Valssi (1889). Rodinin historia oli mitä oli, mutta taiteellisella ajatuksella on hauska leikitellä. Olisiko mies tehnyt vielä vakuuttavampia teoksia, jos hän olisi pitänyt muusansa rinnallaan, eikä palannut pitkäaikaisen vaimokkeensa luokse kaikilta harharetkiltään? Olisiko kaksi herkkää / jästipää taitelijaa onnistunut puskemaan toisiaan yhä vakuuttavampiin teoksiin? Vai olisiko homma mennyt keskinäiseksi kilpailuksi siitä, kumman ego on suurempi ja miksi yleensä vain miestaiteilijat huomataan? Ja tässä kohtaa on pakko myös todeta, että historia toistaa jollakin tavalla itseään, kun pohtii merkittäviä veistäjiä, joista yleensä miehet saavat nimensä historian lehdille. Tuleeko ketään muuta suomalaista mieleen kuin Wäinö Aaltonen? Ms. Claudelin elämästä ja teoksista enemmän kiinnostuneet voivat etsiä käsiinsä Anne Delbeen kirjan: Camille Claudel: Kuvanveistäjän elämä (suom. Sulamit Hirvas, 1996).
Oikeassa elämässä Mr. Auguste Rodin (1840-1917) tuli tunnetuksi alastomien ihmishahmojen teosta. Niille oli tyypillistä voimakkaat liikkeet ja tunteet. Tätä ei välttämättä tosin elokuvasta arvaa. Taitelija jätti useimmat teoksensa keskeneräisiksi, rosoisiksi, koska ne kuvasivat hänen mielestään parhaiten ihmisten monia piirteitä. Silitellyn pinnan alla piilee salaisuuksia. Itse pidän eniten Ajattelijasta (1900), se herättää monenlaisia ajatuksia, eikä lopullista vastausta hemmon pohdintaan pysty selvittämään.
| Kankea kuin rautakanki |    |
|---|---|
| joko Rodin on ollut aikanmoinen naistenmies ja ei ole löytänyt muita muusia taiteensa teolle. Tai sitten ohjaaja on mennyt pylly edellä puuhun. Rodin ei saa kunnon otetta nimihahmostaan vaan päätyy esittelemään pääsääntöisesti alastomia naisia. Toki ne ovat osa taitelijan hahmotelmia, mutta muutakin olisi ollut kiva nähdä valkokankaalla. Onneksi sinne on mukaan eksynyt muutama Rodinin veistoksen työstäminen, samoin kuin hänen rakastettunsa Camillen osuus miehen elämässä. Mutta leffaa olisi voinut lyhentää reippaasti, ainakin puoli tuntia ilman sen sanoman kärsimistä. Ehkäpä ohjaajan olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa dokumentin teossa. Se olisi varmasti ollut mielenkiintoisempi kuin nyt nähty elokuva. Suosittelen rainaa joka tapauksessa kaikille Rodinin teosten ystäville. Itselleni avautui tämä kipsin kautta taiteen luominen -työtapa enemmän kuin ennen elokuvaa. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Vincent Lindon, Izïa Higelin, Séverine Caneele
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Henkilöt: izïa higelin, séverine caneele, vincent lindon