The Kids Are All Right-leffaa on promottu hyvänä niin sanottuna ”oikeana” elokuvana, joka erottuu selvästi hollywoodin määrittelemästä valtavirrasta suuntaamalla asennettaan ehkä indie-elokuvien suuntaan. Olen samaa mieltä, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että elokuva vie joko mukanaan tai sitten ei. Joka tapauksessa se pakottaa jollakin asteella ajattelemaan näkemäänsä ja nauttimaan leffasta, vaikkakin välillä vähän dokumenttimaiseen tyyliin.
Ohjaaja – käsikirjoittaja Lisa Cholodenko yhdessä Stuart Blumbergin kanssa on saanut aikaiseksi komediallisen draaman naisparin lasten tarpeesta selvittää spermanluovuttajansa. Tai siitä siis alkaa koko elokuvan purkaminen. Rainan nimeksi sopisi paremmin ”The Grown-Ups Are All Right”, sillä satunnaisen sperman luovuttajan Paulin (Mark Ruffalo) merkitys nousee jokaisen perheenjäsenen, ja erityisesti aikuisten, kohdalla erilaiseksi. Naispariskunnan jämäkämpi, viinin liialliseen nautiskeluun taipuva lääkäri Nic (Annette Bening) kokee Paulin olemassaolon uhkaavan perhettään. Hänen puolisonsa Jules (Julianne Moore) puolestaan kokee saavansa Paulilta sitä arvostusta mitä kotoa ei tule. Lapset Joni (Mia Wasikowska) ja Laser (Josh Hutcherson) puolestaan etsivät isähahmossaan juuri sitä, mitä heidän ikäkaudelleen sopii. Tämä myös heille annetaan tavalla tai toisella. Että se niistä juonipaljastuksista.
Elokuva kallistuu sisällöllisesti pohtimaan kahta eri asiaa. Ensinnäkin sitä, millainen on perhe ja mitä tapahtuu, kun siihen äkillisesti lisätään uusi henkilö (tässä tapauksessa sperman luovuttaja isähahmo) soppaa sekoittamaan oman uutuuden viehätyksensä ja kiehtovuutensa kanssa. Ja toiseksi sitä, mitä tapahtuu pitkissä parisuhteissa, kun asiat rutinoituvat ja niistä ei välttämättä enää puhuta. Tällöin ulkopuolisen mukaan tuleminen voi käynnistää paljon sellaista, mikä ei muuten ikinä tulisi keskustelun aiheeksi. Oli näkökanta sitten niin tai näin, niin elokuva nostaa esille tärkeitä asioita yksinkertaisen ja arkisen dialoginsa kautta.
The Kids Are All Right-rainaa voi avoimesti kiittää siitä, että se esittelee parisuhteen arjen suhteellisen hyvin, tästä on poissa kauniit kiiltokuvat ja komeat raamit. Arki ei aina kovin kaunista ja muutenkin kukkaista, vaan se sijoittuu paikoilleen siellä jossakin ihmisten välillä. Samoin elokuva esittelee suhteellisen hyvin sen, miltä spermanluovuttajasta mahtaa tuntua, kun puhelin soi ja sen toisesta päästä kuuluu: taidat olla isäni – tai jotain vastaavaa. Itse kyllä miettisin pitkään haluaisinko (jos siis olisin mies) tietää, mitä spermallani tehtiin. Yllättävä tieto lasten olemassaolosta voi saada yllättäviä reaktioita aikaan, eivätkä ne aina ole kovin hyviä.
| Onko elokuvassa |   |
|---|---|
| paljon melua tyhjästä? Elokuva toki poikkeaa valtavirrasta ja on siinä mielessä viehättävä tuttavuus, mutta olisi ehkä vaatinut erilaisen mielialan jo elokuvasaliin astuessa. Nyt tuntui siltä, kuin olisi katsellut välillä dokumenttia, välillä elokuvaa, välillä jotain teoreettista pohdintaa eettisistä oikeuksista. Kuten edellä totesin elokuva herättää ajatuksia, ja tähän yhdyn edelleen. Elokuvan saamaa hurrrrrjaaaaa suosiota on kuitenkin vähän vaikea ymmärtää. Kun asiat saadaan selville (tässä on sperman luovuttaja, tässä äidit ja lapset), niin hommasta häviää mielenkiinto. Tätä olisi voinut rakentaa lisää. Tai sitten tehdä kokonaan toinen elokuva siitä parisuhteen arjesta. Ohjaaja Cholodenkolle on kuitenkin tyypillistä käsitellä arjen rutiineja niitä kaunistelematta – sama näkyy The Kids Are All Right –leffassa, mutta kun samaan 108 minuuttiin tunkee kasvudraamaa, miehenmallin hakemista, spermanluovuttajan selvittämistä, parisuhteen ongelmien setvimistä, niin ei voi välttyä ajattelemasta sitä, että jotain menetettiin toisen kustannuksella. Suosittelen elokuvaa kuitenkin kaikille pitkässä (ja miksei vähän lyhyemmässäkin) parisuhteessa oleville. Saattepa nähdä millaista teillä on kotona, ihan valkokankaalta. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Haleja, antakaa nyt niitä haleja. Sitä vartehan niitä lapsia on tehty, että ne voi halailla mammoja. Haliii…..
A different kind of family but which at the end still shows that we have to work for what we believe in. Enjoyable.