Outin Leffaopas

Tale of Tales kertoo kolme tarinaa: La Cerva Fatata (The Enchanted Doe), La Pulce (The Flea) ja La Vecchia Scorticata (The Flayed Old Lady). Mukana on tietenkin saatu valkokankaalle taiteellista vapautta, mutta jokainen niistä pitää siitä huolimatta sisällään Mr. Giambattista Basilen tarinoille tyypillisiä piirteitä kuten itsekkyyttä ja himoa todellisen rakkauden sijaan. Nämä ovat varmasti toimineet hyvin aikanaan väestön sivistämisessä, ainakin itse leffan jälkeen olisin pysynyt Herran kurissa ja nuhteessa, jos iltasatuni olisivat olleet tätä luokaka. Ohjaaja Mr. Garrone on onnistuneesti yhdistänyt nämä kolme tarinaa moniulotteiseksi tarinaksi, jossa painopiste on intohimossa ja pakkomielteessä. Nämä kaksi yhteisenä pakettina eivät ole mitä parhain yhdistelmä ihmisen päässä, sillä se ajaa niiden vaikutuksena alaisena ovan äärimmäisiin fyysisiin ja psykologisiin tekoihin.

The Queen (Selvascura) esittelee meille lapsettoman kuningasparin, jolle nekromantikko lupaa lapsen, jos kuningas tappaa merihirviön ja kuningatar syö sen neitsyen valmistaman sydämen. Tällä saavutuksella on kuitenkin hintansa, jonka kuningatar on halukas maksamaan. Pian kuningatar synnyttääkin pojan Eliaksen, jolla on poikkeuksellinen suhde sydämen keittäneen neitsyen poikaan Jonahiin. Sadun opetuksena lienee on liiallinen omistuhalu. Kuningatar haluaa lapsensa rakastavan häntä siinä määrin, että on valmis tuhoamaan lapsensa ystävän. Ja tämä kaikki vain saadakseen lapsensa rakkauden yksinoikeuden. Poissaolollaan loistaa äidin rakkaus, joka olisi valmis uhrautumaan lapsensa eteen, sen sijaan lapsen olisi uhrauduttava äitinsä halujen puolesta

The Flea (Altomonte) tarinassa kuningas rakastaa taitavaa kirppua omaa tytärtään Violetttia enemmän. Rakkaus on raatavaa ja kun ylisyötetty kirppu kuolee kuningas lupaa tyttärensä vaimoksi sille, joka tunnistaa kirpun ihon. Tässä onnistuu jätti, joka vie prinsessan mennessään. Neito ei ole osaansa tyytyväinen ja päättää paeta hinnalla millä hyvänsä.

The Two Old Women (Roccaforte) sadussa elosteleva kuningas haluaa sänkynsä lämmittäjäksi taitavan laulajan. Kunkku ei vaan tiedä, että  lauluäänen omaa vanha pyykkäri Dora. Painostuksen alla vanha Dora suostuu sillä ehdolla, että kuningas ei näe häntä fyysisesti. Kunkku kuitenkin pettää lupauksensa ja heittää ryppyisen Doran ikkunasta alas. Ihme tapahtuu, Dora nuorenee ja päätyy uudelleen kuningaan vaimoksi. Doran sisko Imma haluaa myös nuortua hinnalla millä hyvänsä nähtyään sisarensa kukoistuksen. Kirppua rakastava kuningas ei ole paljon edellistä kuningatarta parempi. Hän on kiinnostumeenpi harrastuksestaan, kuin häntä rakastavasta tyttärestä. Perheen ulkopuolinen harrastus vie hänet mielenkiintonsa siinä määrin, että lapsi saavat kärsiä siitä.

Kaikki kolme tarinaan liittyvät muutenkin kuin itsekkyyden, oman edun tavoittelun ja nuoruuden ihannoinnin kautta toisiinsa. Loppuyhteenvedossa vietetään Violetin kruunajaisia, joissa ovat läsnä myös Elias, Dora ja himokas kuningas. Kaikki ei kuitenkaan vielä ole sitä, mitä se näyttää, vaan tarinalla on omat yllätyksensä luvassa. Yllätyksiä ei sen sijaan tarjoa Alexandre Desplat’n musiikki, jonka jo tiedän nostavan ihokarvat kananlihalle. Musiikki ei pettänyt missään kohtaan vaan täydentää tarinoita omalla mahtavalla tavallaan. Tässä puolestaan himokas kuningas puolestaan joutuu toteamaan, että moni kakku on päältä kaunis ja toista ei saisi arvioida ulkomuodon perusteella. Tosin tarinassa myös Dora hylkää kauneuden ja rikkauden sokaisemana elinikäisen ystävänsä, että ei hänkään mikään pulmunen sitten ollut.

Ohjaaja Mr. Matteo Garrone tekee mielenkiintoisia ja erilaisia elokuvia. Hyviä esimerkkejä tästä ovat miehen edelliset työt Gomorra (2008) ja Reality (2012). Joten mikään Tale of Tales -elokuvassa ei yllätä, vaikka elokuva itsessään on hyvin yllättävä ja erilainen. Tällaista toista fantasia-kauhu-yhdistelmää ei valkokankaalle varmasti ihan heti tule, jos koskaan. Tale of Tales on miehen ensimmäinen englanninkielinen teos ja nyt soisinkin englanninkielisten indie-studioiden nappaavan tästä itselleen mielenkiintoisen ohjaajan, joka osaa varmasti houkutella katsojia elokuvasaliin. Ohjaaja panee parastaan visuaalisella puolella ja kertoo välttäneensä erikoistehosteita viimeiseen asti. Tämä näkyy ja tuntuu valkokankaalla. On ihastuttavaa seurata elokuva, joka on kuvattu Italiassa aidoilla paikoilla, eikä studiossa vihreää kangasta vasten. Elokuvasta on havaittavissa käsin tehdyn maku, eikä se ole lainkaan paha asia.

Tale of Tales perustuu napolilaisen runoilijan, hovimiehen ja satukeräilijan Giambattista Basile (1566 – 1632) teokseen Lo cunto de li cunti (Tale of Tales, or Entertainment for Little Ones) tai tuttavallisemmin Pentamerone, jossa luettavaa riitti 50 sadun verran. Teos julkaistiin miehen kuoleman jälkeen kahdessa osassa vuosina 1634 ja 1636. Alkuaan satuteos ei kerännyt sille kuuluvaa huomiota, mutta Grimmin veljesten kiinnostuttua siitä, se sai omansa arvonsa ensimmäisenä kansallisena satukokoelmana. Mukana siinä on meillekin tuttuja tarinoita kuten Tuhkimo, Ruusunen ja Tähkäpää. Myöhemmin Mr. Basilen teos on innoittanut Grimmin veljesten lisäksi muun muassa Hans Christian Andersenia ja Charles Perraultia.

Aikuisten satuja

jotka eivät sovi herkkähipiäisille. Tale of Tales muistuttaa yhtä aikaa Panin Labyrinttia, Games of Thrones sarjaa ja maalaustaiteen klassikoita sekä vie tarinoitaan eteenpäin. Ohjaaja on onnistunut luomaan visuaalisen esityksen, joka ei jää kakkoseksi satiiristen satujen rinnalla. Tale of Tales yhdistää oivallisella tavalla kauhun, fantasian ja huumorin tarinoissa, jotka ovat täynnä keinoja kaihtamattomia ihmisiä. Luvassa on itsekkyyttä ja välillä brutaaleja käänteitä ennen kuin päästään loppusuoralla. Ihastuttavasti kaiken mässäilyn keskellä ohjaaja pitää tarinankerronnan kuitenkin keskiosassa ja antaa satujen puhua puolestaan. Suosittelen elokuvaa kaikille synkkien tarinoiden ja vahvojen visuaalisten kokemusten ystäville sekä heille, jotka haluavat yllättyä elokuvan käänteistä. Vaikka elokuva on pitkäkestoinen se vie ihan kiitettävästi mukanaan yllätykselliseen loppuun saakka.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: John C. Reilly, Salma Hayek, Christian Lees, Jonah Lees, Toby Jones, Bebe Cave, Guillaume Delaunay, Vincent Cassel, Shirley Henderson, Hayley Carmichael, Stacy Martin

Vuoden alussa tammikuun neljäs päivä tuli blogattua 600s elokuva ja pohdittua sitä, että 700s leffa tulee varmaankin tänä vuonna postattua. Ja tässä sitä nyt ollaan. Exoduksesta on päästy satujen pariin ja Tale of Tales saa kunnian aloittaa uuden sataluvun Outin leffaoppaassa. Eikun kohti 800a elokuvaa. Pitääköhän sitä pitää kunnon leffabileet tuossa tonnin kohdalla….onneksi siihen on vielä matkaa parinsadan elokuvan verran.