Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo 10-vuotiaasta tytöstä Tsamosta (Albina Tologonova) ja hänen pakkosiirrostaan Alaskasta Suomeen. 1840-luvulla Alaskan kuvernöörinä toimi suomalainen mies, jonka insinööri veli Simon (Wilhelm Grotenfelt) osti pienen intiaanitytön ja toi hänet mukanaan Suomeen. Tsamon käsityksen mukaan Simon osti hänet vaimokseen, joten järkytys oli suuri miehen myöhemmin naidessa toisen. Tyttö puhui vain äidinkieltään tinglitiä, joten edessä oli paljon muutakin kuin kulttuurishokki nuoren tytön kotimaan ja kielen muuttuessa. Tsamo keskittyy tähän tytön omaan identiteettiin, aikuisten yrityksiin murtaa sitä ja tytön yrityksiin pitää siitä kiinni. Luvassa valkokankaalla on pienimuotoista draamaa, jossa ei turhia kikkailla ja jossa jokainen Tsamon tapaava aikuinen ihminen luulee ajattelevansa Tsamon parasta yrittäessään muuttaa hänet kaltaisekseen.
Elokuvaa kuvattiin Loviisassa, jossa ei ole suuremmin suuria turistiryhmiä. Tämä takasi elokuvan teolle rauhalliset hetket. Loviisasta myös löytyi runsaasti 1800-luvun arkkitehtuuriin ja teemaan sopivia maisemia. Ja onhan se aina yhtä ihanaa nähdä kotimaisia kaupunkeja hieman erilaisin näkökulmin.
Ohjauspuikoissa ovat tahtia iskeneet myös elokuvan käsikirjoittaneet Mr. Markku Lehmuskallio ja Ms. Anastasia Lapsui. Heidän edellinen yhteistyönsä valkokankaalla Sukunsa viimeinen (2010) käsitteli myös oman identiteetin merkitystä ja yhteiskunnan yritystä murtaa se. Mr. Lehmuskallio toteaa elokuvan olevan ajankohtainen edelleenkin henkisen kolonismin vuoksi. Alkuaan tavoitteena oli tehdä dokumenttielokuva, mutta nyt nähdyssä fiktiivisessä versiossa on käytetty taiteellisia vapauksia Tsamon tarinan esittämisessä. Elokuva on arkisen oloinen ja se sopii hyvin Tsamon elämän kuvaamiseen eri ihmisten parissa. Valkokankaalla nähdään yritystä saada Tsamo luopumaan omasta identiteetistään / sukunsa suomasta turvasta ilman selvää keinoa selviytyä ilman sitä. Pelkkä hyvä tahto ei riitä ihan kaikkeen. Ja tämän elokuvan kohdalla pelkkä valkokankaalla esiintyminen ei tee siitä vielä hyvää. Toki on tunnustettava, että Tsamon ja muiden näyttelijöiden pökkelömäisyys korostaa hyvin sitä ulkopuolisuuden ja outouden tunnetta, joka Tsamolla on täytynyt olla orjaksi jouduttuaan / vapaaksi ostamisen jälkeen ja Suomeen tultuaan. Ja toki varmasti tietyilla kulttuureilla ei juuri eleillä tai ilmeillä koreilla, mutta jotain muutakin kuin lopullinen karjaisu olisi ollut kiva nähdä valkokankaalta. Tämä on sääli, koska elokuvan aihe ei varmastikaan ole vieläkään poissa päivän yhteiskunnallista asioista. Suomeen ei ehkä kielitaidottomia ’orjia’ tuoda samassa määrin, mutta näitä vieraassa kulttuurissa eläviä omasta identiteetistään kiinni pitäviä ihmisiä riittää kyllä joka oksalle istumaan.
Oikeassa elämässä vuorineuvos Johan Hampus Furuhjelm osti 5-vuotiaan intiaanitytön Tsamon/Gactan Sitkassa orjakseen. Tyttö myytiin käyttötavaraa vastaan ja hänen myyntihintansa oli: 30 villalammasta á 20 ruplaa, 6 lautasta, 5 leiviskää lehtitupakkaa, 2 peiliä, 1 leiviskä zinoberia, 2 tusinaa helmiäisnappeja, 3 paria teekuppeja, 2 pulloa paloviinaa ja 10 kyynärää puuvillapalttinaa. Alaskan kuvernöörin veli, Venäjän palveluksessa ollut, suomalainen upseeri ja kaivosinsinööri Hjalmar Furuhjelm puolestaan ”adoptoi” tämän Shee-saarella asuneen tlingit-heimon päällikön tyttären Tsamon ja toi hänet Alaskasta Suomeen. Suomessa tyttö sai nimen Aina Iliamna ja hänestä tuli Furuhjelm palvelija. Tsamo ei kuitenkaan tullut toimeen Hjalmarin vaimon kanssa ja joutui Furuhjelmeilta kahteen eri sijoituspaikkaan. Tsamo kuoli vuonna 1868 lavantautiin 13-vuotiaana.
| Ihmisen arvo |    |
|---|---|
| ei ole sitten vuosien aikana muuttunut miksikään, vaan edelleen vaikutetaan ajattelevan, että muut ovat toisia parempia. Tämän lisäksi on varmasti yhä vallalla ajatus siitä, etttä toinen ihminen tietää paremmin kuin toinen mikä on toiselle parasta. Tsamo herätteli ajatuksia siitä, että miten itse toimisi kulttuuriristiriidan molemmilla puolilla. Onko se niin vaikea antaa Tsamon pitää kiinni omasta identiteetistään ja miksi se olisi koettava uhkaavaksi. Ja vastaavasti mitä itse oikein ajattelisi, jos toiset alistaisivat omat arvot ja uskomukset. Kumminkaan päin ei olisi varmasti hyvä olla. Tsamo toimisi hyvin myös televisiosta nähtynä, mutta siitä huolimatta toivon sille runsaasti katsojia elokuvateattereihin sen pökkelömäisyydestä huolimatta. Pitkästä aikaa yksikään elokuva ei ole jättänyt näin selvää epäselvyyden tilaa omista ajatuksista. Suosittelenkin elokuvaa kaikille, jotka kaipaavat keskusteluaiheita pintaa syvemmälle ja haluavat ottaa pienen kurkistuksen erilaisen ihmisen kohteluun kotinurkilla. Elokuvan pysähtyneisyyden kanssa oppii elämään ja sitä pitää kohta jo Tsamon tapana ilmaista itseään. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
