Mikä on Chaplinin luoman kulkurin viehätyksen salaisuus, se jääköön jokaisen katsojan päätettäväksi. Ehkä kokonaisuudessa on jotain holistisen valloittavaa tai sitten vain on myönnettävä, että Kulkurin kävelytyyliä ei kukaan oikeasti ole vielä pystynyt riittävän hyvin matkimaan. Mutta selvää on se, että Kulkuri on jäänyt elokuvamaailman klassikoksi siinä missä muut samaan aikaan valkokankaita valloittaneet sankarit eivät ole pystyneet saavuttamaan samanlaista kuolemattomuutta.
Kulkurin synty ei ollut sattumankauppaa, vaan lopuksi sattumalla ja nerokkuudella oli vaikutus Kulkurin syntyyn. Mr. Chaplinin mukaan innostus esiintymiseen alkoi 5-vuotiaana, kun hän joutui / pääsi äitinsä turvaksi lavalle esiintymään ja esittämään lauluja. 10-vuotiaana Mr. Chaplin sai töitä puukengissä tanssivasta ja laulavasta lapsiryhmästä The Eight Lancashire Lads. Musical Hall -varietee esitykset olivat tuolloin suosittuja ja ryhmä kiersikin säännöllisesti esittämässä omaa varietee esitystään.
Vuonna 1908 Chaplinin vanhempi velipuoli Sydney sai veljensä töihin Mr. Fred Karnolle, joka pyöritti omaa mykkäteatteriaansa. Vuosi vuodelta Chaplin hioi Karnon alaisuudessa pantomiinitaitojaan, kunnes vuonna 1910 ryhmä lähti kiertueelle ympäri Yhdysvaltoihin vaudevillesirkuksiin. Kiertue toistui vielä vuonna 1912, mutta samaan aikaan Chaplin alkoi olla tyytymätön liian helposti nauratettavaan yleisöön. Muutosta tähän tuli Keystone Comedy Company muodossa, joka tarjosi Chaplinille sopimusta ja tietä vaudevillesirkuksista pois, joskin Chaplin luuli ensin tämän olevan mahdollisuus päästä näyttelemään draamallisempia rooleja. Pettymys lienee oli suuri asian valjetessa.
Keystone Film Company oli saanut alkunsa vuonna 1912 ja sitä johti kanadalainen Mack Sennett, joka piti studiotaan vaudevillen elokuvavastineena omana sketsitehtaanaan. Tahaton kohellus, slapstick, oli sitä mitä ihmiset elokuvissa kaipasivat 1910-luvulla. Sennetin elokuvissa vauhti oli pääosassa. Sillä haluttiin jättää katsojilta arviointi ja kritisointi mahdollisuus pois elokuvan aikana. Tarinat alkoivat yksinkertaisista asioista, jotka sattumusten kautta päättyivät aina takaa-ajoon.
Vuonna 1914 Chaplin teki ensimmäisen elokuvansa Making a Living ja yhä tuolloin Chaplin piti elokuvia vain välietappina omalla näyttelijäurallaan. Kulkurin maneerit ovat jo havaittavissa tästä elokuvasta, vaikka Chaplin esittikin siinä valekeikaria tutuissa viiksissään. Filmin ohjasi Mr. Henry Lehrman, entinen raitiovaunun rahastaja, joten lopputulos ei ehkä ollut kovin hyvä. Siitäkin huolimatta Chaplin taidot oli huomattu ja niistä mainittiin erityisesti ensiluokkainen komiikka. Tätä seurasi pian toinen elokuva Mabel’s Strange Predicament (1914), matkalla puvustamoon hän loi itselleen tietämättä vaatetuksen, joka on nyt tullut tutuiksi miljoonille Kulkurin rakastajille. Vaatteet, maneerit ja maskeeraus loivat loput Kulkurista, jonka kaikki vaatteet olivat eri paria.
Kulkuri ei vielä ollut saanut nimeään, vaan oli vasta hassu pikku mies, kun elokuvastudio lähetti hänet ja kuvausryhmän kuvaamaan lasten mäkiautokisaa Kid Auto Race at Venice (1914). Chaplin teki vuoden aikana Sennetille 35 elokuvaa. Ne olivat usein nopeasti kasattuja, mutta siitä huolimatta esittelivät miehen laadukasta komedian taitoja. Kulkurista tuli nopeasti Keystonen lempihahmo, josta yleisö ei vain saanut tarpeekseen – tämä oli yllätys niin studiolle kuin Chaplinille itselleenkin.
Haasteita tuli vastaan siinä Sennetin ja Chaplinin käsityksissä komiikasta. Chaplin ei pitänyt takaa-ajokohtauksien karkeudesta, mutta sen lauluja oli laulettava kenen leipää söi. Pian Chaplin sai kuitenkin luvan ohjata omat elokuvansa, joista Dough and Dynamite (suom.Taikinaa ja Dynamiittia) (1914) nousi yhdeksi Keystonen parhaiten menestyneistä elokuvista. Aika jonka Chaplin vietti Keystone studion palveluksessa antoi hänelle mahdollisuuden etsiä sitä oikeaa tapaa ilmaista Kulkuria.
Sitten kuvaan astui tuotantoyhtiö Essanay, joka tarjosi Chaplinille poikkeuksellisen suurta palkkaa 1250 dollaria viikossa ja mahdollisuuden tuottaa, ohjata sekä näytellä omissa elokuvissaan, jotka julkaistaisiin nimellä Essanay-Chaplin-Comedies. Ja kuten olettaa saattaa Chaplin suostui tähän taiteelliset vapaudet antavaan työhön. Elokuvia mainostettiin komiikan taidemuotona, vaikka niissä olisi aluksi vielä vaikutteita Keystone-ajalta. Essanayn aikana Chaplinista tuli tuote itsessään ja Essanay alkoi myöntää lisenssejä Chaplin-tavaroille vuonna 1915. Kulkurista oli nyt tullut universaalisti tunnettu hahmo.
Kuten kuvaan kuuluu menestyvää hahmoa aina kopioidaan. Onneksi Chaplin oli aina jäljittelijöitään muutaman askeleen edellä ja loi Kulkurin hahmoa yhä syvällisemmäksi, samalla kun elokuvissa alkoi kunnon juonia. Vuonna 1915 Chaplin teki viimeisen elokuvansa Essanaylle The Tramp, joka myös esittelee perinteisen kulkurin surumielisen poistumisen elokuvan lopussa.
Vuonna 1916 Chaplin oli vapaa tekemään oman mielensä mukaisia elokuvia ja hän päätyi Mutual Film -studioille huippupalkassa tekemään töitä. Nyt valkokankaalla nähty elokuva Chaplinin poika (1921) oli ensimmäinen Chaplinin ohjaama pitkä elokuva. Se oli aikoinaan taloudellinen menestys, eikä ole vieläkään menettänyt charmiaan. Elokuva poikkesi runsaasti Chaplinin aiemmasta slapstick-huumori täyteisistä leffoista pitäen sisällään yllättävän paljon draamaa. Se teki sekä Chaplinista enemmän uskottavamman ohjaajan kuin aiemmin että yhden hollywoodlandian ensimmäisistä lapsitähdistä – Jackie Cooganin.
Elokuvassa Chaplinin poika, The Kid, Kulkuri löytää hylätyn lapsen, jonka hän kasvattaa omanaan. Aikaa kuluu, poika kasvaa ja tekee pikkurikosyhteistyötä isänsä kanssa. Pojan äidistä on tänä aikana tullut rikas ja kuuluisa, joka tekee hyväntekeväisyyttä orpokodissa helpottaakseen omantunnon tuskaansa poikansa hylkäämisestä. Sattumusten kautta äidin ja pojan tiet kohtaavat, vaikka se tarkoittaakin Kulkurin ja pojan eroamista. Loppu on kuitenkin poikkeuksellisen onnellinen, myös Kulkurin näkökulmasta.
”Salaisuus on siinä, että on uskottava itseensä.” – Charlie Chaplin
Osastot: Draama, Historian siipien havinaa, Kevyttä katseltavaa, Leffat