Bianca Piper (Mae Whitman) käy lukion viimeistä luokkaa ja viettää valioaikaa kahden hyvän ystävänsä Jessin (Skyler Samuels) ja Caseyn (Bianca A. Santos) kanssa. Valikoiduille ihmisille järjestetyissä bileissä käy ilmi, että Biancaa pidetään Jessin&Caseyn DUFF:na. Ilouutisen tästä Biancalle tarjoilee hänen komea ja suosittu naapurinsa Wes (Robbie Amell). Muuttaakseen sosiaalista asemaansa ja päästääkseen treffeille ihailemansa pojan Tobyn (Nick Eversman) Bianca pyytää Wesiltä vastapalvelusta. Wes muuttaa Biancan rumasta ankanpoikasesta valloittajaksi ja Bianca auttaa Wesiä läpäisemään kemian tenttinsä. Mukana kuvioissa on tietenkin vielä Wesin on-off tyttöystäväå Madison (Bella Thorne). Lopun voivat kaikki tietenkin jo arvata tässä vaiheessa.
Elokuva perustuu Ms. Kody Keplingerin samannimiseen kirjaan. Kirjaa lukematta on vaikea sanoa taiteellisten vapauksien määrästä, mutta veikkaisin sieltä löytävän samanlaisen tyttö-tapaa-pojan, poika-tapaa-tytön, kumpikaan-ei-pidä-toisesta, ja-lopussa-on-happy-end -tyylisen tarinan. Ehkäpä elokuvaa on hieman siistitty, alleviivattu ja nostettu esiin nuorisolaisille tärkeitä asioita, mene ja tiedä.
Joka tapauksessa perinteinen high-school komedia päivitetään hienolla tavalla DUFF-elokuvan myötä ajan tasalle. Sen dialogi on suhteellisen nokkelaa, se esittelee niitä koulu- ja työelämässä esiintyviä stereotypioita ja tarinassa ei ole liikaa sivujuonia. Toisaalta elokuva on joiltakin osin täysin ennalta-arvattava, mutta matka leffan loppuun on siitä huolimatta suhteellisen mielenkiintoinen. DUFF päivittää nuorisolaisten elämää muodista, ystävistä ja sosiaalisesta mediasta kerta rysäyksellä 2010-luvulle.
Perinteitä ylläpitäen DUFF myös osoittaa, että meistä jokainen on ainutlaatuinen ja hyvä niin. Samalla se myös kertoo, että jokainen meistä on jonkun DUFF. Aina tulee joku kauniimpi / komeampi / rikkaampi / viksumpi / suositumpi / jne. kuin itse on, joten paras oikeasti vain opetella hyväksymään se oma identiteetti / muotisuuntaus /olemassaolo sellaisena kuin se meille tarjotaan. Riittävän vahvalla itsetunnolla varustettu ihminen voi tästä kuitenkin päästä ’duffauksesta’ yli. Tai sitten voi tyytyä toteamaan, kuten minä aikoinaan. Totesin olevani riittävän tyhmä siihen, että en huomaa mahdollista kiusaamistani. Asenteeni on ollut enemmänkin ihmettelevä ja toisen käytöstä tarkkaileva. Tällä on myös pärjännyt hyvin.
Vaikka elokuva onkin perinteinen teini-hömppä-leffa niin se tarjoilee siitä huolimatta hyvää näyttelijätyötä. Pääosissa pyörivien Ms. Whitmanin ja Mr. Amellin keskinäinen kemia on yllättävän uskottavaa. Mutta ennen kaikkea elokuva nostaa Ms. Whitmanin nousevaa tähteä entistä korkeammalle. Toivottavaa olisikin, että daami saisi tästä samanlaista potkua elokuvauraansa kuin Ms. Emma Stone sai Easy A (2010) -leffasta. Duffina Ms. Whitmanille on annettu paljon pelattavaa ja hän suorittaa roolinsa hyvin hienolla komiikantajullaan sekä pienillä eleillä ja ilmeillään. Sääli on vain se, että näyteltävä tarina on niin sanottua valmista kauraa lopputuloksen kohdalta ja sisältää hieman liian alleviivaavan moraalisaarnan loppumetreillä. Mutta tästäkin Ms. Whitman suoriutuu hyvin.
| Hyvä minä |   |
|---|---|
| ja minun ajatukseni, vaatteeni ja asenteeni. Jokaisella meistä on varmasti ollut joskus se aika, jolloin on ollut epävarma itsestään, halunnut muiden hyväksyntää ja niitä ihastuksia on ollut vaikka muille jakaa. DUFF tarjoaa tästä kaikesta omanlaisensa näkökulman. Se osoittaa liikaa alleviivaamatta miten ihmiset voivat luokitella toisiaan ja siten hyväksikäyttää heitä oman sosiaalisen asemansa edistämiseksi. Mutta ennen kaikkea se osoittaa, että jokainen meistä on jonkin DUFF, eikä se loppujen lopuksi haittaa. Suosittelen elokuvaa kaikille nuorisolaisille omasta koulustatuksesta huolimatta. Leffa on toki osin ennalta arvattava, mutta haittaako se. Eipä juurikaan, sen sijaan se tarjoilee paljon hymyilemisen mahdollisuuksia, muutamia naurahduksia ja runsaasti ajateltavaa. Aika hyvin teinikomedialta. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Mikäli high-school -leffat puraisevat sekä niissä esitetyt enemmän tai vähemmän menestyksekkäät muodonmuutokset, niin suosittelen suuntaanmaan seuraavien klassikoiden perään
- Carrie (1976)
- Grease (1978)
- Breakfast Club (1985)
- Clueless (1995)
- American Pie (1999)
- Mean Girls (2004)
- Easy A (2010)
Henkilöt: bella thorne, bianca a. santos, mae whitman, nick eversman, robbie amell, skyler samuels