VALIKKO

22 Jump Street

Toiminnallisessa poliisikomediassa 21 Jump Street:ssä kaksi valepukuista poliisia Morton Schmidt (Jonah Hill) ja Greg Jenko (Channing Tatum) palasivat koulun penkille hajoittaakseen siellä toimivan huumerenkaan. Nyt miesten käytyä oppikoulunsa kahteen kertaan edessä on uudet peitetehtävät samanlaisten asioiden parissa paikallisessa yliopistossa, sillä opinahjojen ulkopuolelle he vaikuttavat saavan aikaan enemmän vahinkoa kuin laki sallii. Uudessa peitetehtävässä etsitään taas uutta huumerinkiä pyörittävää hemmoa ja perehdytään villiin opiskelijaelämään, jossa toinen jää yllättäen soittamaan lehdelle.

Vanhan toiston teema jatkuu myös elokuvan vitseissä. Ehkä (tai sitten ei) ne ovat hieman pehmentyneet, mutta miesten välisessä ystävyydessä vaikutetaan vain puhuvan navan alapuolisista asioista ja kaveruuden jakamisesta vieraan ihmisen kanssa. Ja niiden sukukalleusten ympärille on myös rakennettu paljon elokuvan vitseistä. Jatko-osan kohdalla olisin toivonut jo rohkeampia kannanottoja arkielämään ja muidenkin kuin pelkkien stereotypioiden esittelyä. Toisaalta 22 Jump Street ei ole mikään niin sanottu taideleffa, joten ehkä aivot lepäävät parhaiten tälläisessa seurassa. Elokuva on kuitenkin hauska ja energinen sekä saa lisää virtaa päävaljakon herrojen Hill ja Tatum välisestä hervottomasta kemiasta. Ehkäpä Jump Streetin tarinat loppuvat tähän tai sitten ei. Ainakin elokuvan lopussa esitellään paljon potentiaalisia jatko-osioa parivaljakon uusiksi koulukohteiksi ja huhujen mukaan sellaista pykätäänkin kasaan.

Elokuvan perusjuonen lisäksi valkokankaalla osataan heittää läppää näyttelijöille itselleen ja heidän kolleegoilleen. Asialle nauramista auttaa, jos on nähyt näyttelijöiden aiempia elokuvia ja kuuntelee dialogia tekstityksen lukemisen sijasta. 22 Jump Street ei tästä huolimatta ole muiden elokuvien maineella ratsastava, se vain osaa hyvin nauraa itselleen. Yleisön naurattamista puolestaan edistää entisestään herrojen Hill ja Tatum saumaton yhteistyö, jota oikeasti odottaa näkevänsä lisää.

Toimiva jatko-osawww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
joka osaa myös nauraa omalle itselleen sekä siinä näytteleville ihmisille. 22 Jump Street toteuttaa täsmälleen samaa formaattia kuin sen edeltä 21 Jump Street vain hieman aikuisemmassa ympäristössä. Jatko-osa leimastaan huolimatta elokuva nappaa katsojasta kiinni, pitää hänet tiukassa otteessa ja vie vauhdilla eteenpäin. Toimintaa on ehkä enemmän kuin 21:ssä, mutta leffan huumori ja hyvä mieli löytyvät kyllä muualta. Ilahduttavasti 22 Jump Street asettaa päävaljakonsa uusien asioiden eteen, joiden avulla osoitetaan, että myös miehet saavat jutella tunteistaan ja ikävöidä kavereitaan. Suosittelen elokuvaa kaikille hauskasta huumorista pitäville. Leffa on luultavasti suunnattu teini-ikäisille pojille, mutta kyllä tämän kategorian ulkopuolelle tippuvat saavat myös oman osuutensa elokuvan suomista hetkotuksista.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: ,
2 Comments

2 kommenttia artikkeliin “22 Jump Street”

  1. Seregi sanoo:

    Unohdit mainita, että ko. elokuvassa on ainakin Nick Offerman (!) Siinä syy miksi itse katsoisin ko. leffan,

    • Outi sanoo:

      Niinpä, meillä kaikilla on syymme katsoa elokuva jonkin näyttelijän / teeman / tunnetilan / jne. takia. Itselläni se ei ollut Mr. Offerman tai kukaan muu mainitsematta jääneistä.

RSS feed for comments on this post. Ja trackBack URL.

Vastaa