Annie on valkokankaalla valloittanut ihmisten sydämiä jo pitkään ja hartaasti. Joten sen edellisestä esiintymisestä (vuonna 1982) on kulunut nyt riittävästi aikaa uuteen sovitukseen. Tällä kertaa kasvattilasten huoltaja Miss. Hannigan (Cameron Diaz) yrittää hyötyä huostaan otetusta Anniesta (Quvenzhané Wallis) hänen valloittaessaan pinttyneen poikamiehen Will Stacksin (Jamie Foxx) sydämen. Stackin sydämen valloituksesta haaveilee myös hänen uskollinen sihteerikkönsä Grace Farrell (Rose Byrne). Annien seikkailuissa häntä auttaa ja tukee Stacksin autonkuljettaja ja uskollinen apua Nash (Adewale Akiinuoye-Agbaje).
Huolimatta kaikesta mahdollisesta kritiikistä Annien modernisointia kohtaan elokuvan näyttelijöiden valinta on mielestäni osunut hyvin kohdalleen. Ms. Wallis on ihastuttava Annien nimiroolissa ja onnistuu jollakin ihmeen tavalla tuomaan siihen jotain hyvin persoonallista kaiken laulujen lurittelun ja huomiseen uskomisen keskelle. Tytön charmi kantaa pitkälle ja sitä toivoo näkevänsä monessa muussakin elokuvassa uudelleen.
Ensimmäinen Annie-kokemukseni on tosiaan vuodelta 1982, kiitos tästä äidilleni. Yhdessä äidin kanssa menimme nessupaketeilla varustettuna katsomaan nyyhkytarinaa hylätystä pikkutytöstä, joka valloitti rikkaan ja yksinäisen miehen sydämen. Onneksi näin, emmekä nähneet sovitusta Annie-elokuvan innoittajana toimineesta sarjakuvasta Little Orphan Annie. Sarjakuvaversion Anniella oli vielä kovempi kohtalo, eikä se oikein tuonut kenellekään onnellista loppua. Sarjakuvan on kuitenkin täytynyt innostaa joitakin sillä se ilmestyi vuosien 1924 ja 2010 välillä säännöllisesti.
Uusimman Annie-elokuvan ohjaajana on toiminut Mr. Will Gluck, joka on tullut musikaaleja enemmän tunnetuksi komedioiden ohjaamisesta. Miehen taidot sillä puolella ovat kunnossa, mistä hyviä esimerkkejä ovat elokuvat Easy A (2010) ja Friends with Benefits (2011). Odotusarvona olikin sujuva eteneminen ja nautinnon kasvaminen. Mr. Gluckin elokuville vaikuttaa olevan tyypillistä se, että niissä viljellään sukkelaa dialogia ja kaikilla valkokankaalla omaa aikaa saavilla näyttelijöillä on oikeasti jotain syvempää sanottavaa / sielunelämää ja tämä toteutuu myös jollakin asteella Annie-elokuvassa. Kuriositeettina voi myös yrittää bongailla onko ohjaaja onnistunut tässä elokuvassa viittaamaan muihin elokuviin. Miehellä kun tapana viljellä pop-kulttuurin vaikutusta tällä tavoin.
Ja lopuksi voikin vain pohtia sitä, että näyttikö Sony Pictures pitkän jahkaamisen jälkeen Annielle vihdoinkin vihreää valoa, koska sen edellinen musikaali Les Misérables menestyi niin hyvin valkokankaalla ja elokuva-arvioissa….
| Yhtä hymynaamaa |    |
|---|---|
| mikä lienee ihan tarpeen kaiken masennuksen ja laman keskellä. Usko yhden ihmisen happy end –tarinaan tarjoaa sitä hymynaama mentaliteettia, mitä ei kai voi olla koskaan liikaa. Nyt valkokankaalla nähty Annie on saanut hauskan ja omalla tavallaan uskottavan päivityksen 2000-luvulle. Kaikesta hymystä, musiikista ja päivityksestä huolimatta elokuva on edelleen uskollinen juurilleen. Se on tarina selviytymisestä ja unelmista sekä perheen merkityksestä. Lauluja luritellaan ihan kiitettävään malliin, elokuva etenee hyvin ja jättää hyvän mielen. Leffasta en kuitenkaan saanut samanlaista intoa kuin edellisestä Annie-kokemuksesta, mutta se ei tee rainasta huonoa. Suosittelenkin elokuvaa kaikille kevyiden musikaalien ja onnellisten loppujen ystäville. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Postaus on hyvä lopettaa Annien tunnuskappaleeseen “Tomorrow”. Sen myötä mekin saamme uskoa kaikkeen hyvään ja ihanaan ja siihen, että huominen on taatusti tätä päivää parempi.
https://www.youtube.com/watch?v=BlJXW_DplYQ
Osastot: Kevyttä katseltavaa, MusikaaliHenkilöt: cameron diaz, jamie foxx, quvenzhané wallis, rose byrne