Maailman näköpäivän tarkoitus on kiinnittää huomiota näkövammauteen ja sokeuteen. Eri vuosina sillä on ollut eri teemoja. Ne kaikki kuitenkin keskittyvät tietoisuuden edistämiseen näkövammaisuudesta / sokeudesta ja toivon mukaan pyrkivät sitä kautta myös estämään näön heikentymiseen vaikuttavia tekijöitä. Ihastuttavasti aihe on jäänyt koskettavaksi vuoden 2000 jälkeen, jolloin siihen kiinnitettiin kansainvälisesti ensimmäisen kerran huomiota Lions Club International Foundationion toimesta.
Miettiessä eri sairauksia ja vammoja valkokankaalla näkövammaisuus vaikuttaa johtotähdeltä. On toki ymmärrettävä, että näkövammaisten / sokeiden ihmisten parista löytyy varmasti enemmän valkokankaalla vakuuttavia henkilöitä kuin esimerkiksi kuulovammaisten tai kehitysvammaisten parista. Toinen syy hollywoodlandian suosioon voi olla se, että sokeuden näyttelemistä pidetään helppona. Tästä ikävä kyllä on hyviä esimerkkejä, miten tämä oletus voi mennä rajusti poskelleen. Pelkkä tummien lasien pitäminen tai toisen silmiin katsomisen välttäminen ei tee suorituksesta uskottavaa. Päin seinää mennään myös siinä elokuvien oletuksessa, että näkövammaisuus / sokeus nyt vain sattuu tulemaaan / olemaan, eikä siinä ole mitään sen kummempaa. Tämä elokuvateollisuuden oletus jättää täten hyvin käyttämättä hyväkseen sen pohtimiseen ja esittämisen, miltä näkövammaisuus / sokeutuminen tuntuu. Sen sijaan näkövammaisuutta käsittelevistä elokuvista voisi koota melkein klisee-listan. Sen kärjessä keikkuisi luonnollisesti sokean ihmisen yritys ajaa autoa.
Joka tapauksessa näkövammaisuudesta / sokeudesta on olemassa hyviä filmejä, erinomaisia filmejä sekä suuri joukko niitä, jotka antavat katsojalle hetkellisen potkun persuksiin. Sokeuden kannalta parhaimpana pidän niitä leffoja, joissa valkokankaan valloittaja oppii elämään rajoittuneen näkökykynsä kanssa ja katsomaan maailmaa muulla tavoin. Jokaisella katsojalla on varmasti omat suosikkinsa niiden elokuvien joukosta, jotka käsittelevät näkövammaisuutta / sokeutta. Ja toki tähän joukkoon kuuluu myös sellaisia leffoja, jotka koskettivat, mutta joita ei enää ikinä halua nähdä uudestaan. Itse ainakin pystyn näitä listaamaan.
Postia pappi Jaakobille (2009). Sokea pappi Jaakob saa apulaisen armahdetusta elinkautisvangista Leilasta. Leilan tarkoitus on toimia Jaakobin silminä kirjeenvaihdossa, mutta tämä ei naista hurjasti kiinnosta. Jaakobille kirjeet ovat kuitenkin hänen elinehtonsa ja elämäntehtävänsä. Pappi Jaakob on uskottava sokeana seurakunnan kirjeiden kautta elävänä ihmisenä. Samoin kuin Leila on uskottava ihmisenä, joka pyrkii tästä hyötymään.
Blindness (2008). En enää ikinä halua nähdä tätä elokuvaa uudestaan. Se on ihan kamalan hirvittävä kokemus. Blindness kertoo virustaudista, joka tekee ihmisistä sokeita. Sokeutuneet eristetään omaan yksikköönsä, missä vallitsevat viidakon lait ja mikään ei ole enää pyhää. Henkiin jääminen nousee kaiken ylitse. Sokeuden kannalta leffa kuitenkin kuvaa hyvin sitä, miltä tuntuu menettää näkönsä äkillisesti ja miten elämään sopeutuminen sujuu sen jälkeen.
Love and Honor (2006). Eräänä päiävnä samurai Shinnok saa ruokamyrkytyksen, joka johtaa hänen sokeutumiseensa. Sen lisäksi, että samurai joutuu nyt pohtimaan omaa tulevaisuuttaan. Saako hän pitää työnsä, vaimonsa ja kunniansa. Miten hän voi taistella sokeana. Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia ja vähemmän toimintaa kuin perinteisissa samurai-leffoissa. Mutta sokeuden kannalta sitäkin enemmän realiteetteja siitä, miten sokeus koetaan.
Danser i mørket / Dancer in the Dark (2000). Y-hyy…. toinen todella vakuuttava leffa, jota en varmaan ikinä voi enää katsoa uudelleen. Se on ihastuttavan kamalan liikuttava, eikä vain pelkästään sokeuden vuoksi. Tsekkiläinen Selma Ježková sairastaa periytyvää sokeuteen johtavaa silmäsairautta. Hän laittaa kaikki rahansa syrjään voidakseen maksaa poikansa Genen silmäleikkauksen. Elämä ei kuitenkaan ole mitään ruusuilla tanssimista ja Selma joutuu kokemaan kovia. Elokuva on tyypillinen Mr. Lars von Trierin raina, joten siltä ei todellakaan voi odottaa mitään onnellista loppua.
Scent of a Woman – Naisen tuoksu (1992). Yliopistoelämään valmistautuva Charlie Simms ottaa paikansa sokean entisen armeijan upseerin everstiluutnantti Frank Sladen avustajana. Vaikka leffa sisältääkin paljon sokeuteen liitettyjä valkokankaan kliseitä se on myös yllättävän hyvä kuvaus sokeuden kanssa elämisestä.
Butterflies Are Free – Vapaa kuin perhonen (1972). Sokea nuori mies Don haluaa itsenäistyä ja muuttaa omilleen. Pojan ylisuojeleva äiti ei ole tästä innoissaan. Vielä vähemmän mamma innostuu Donin naapurissa asuvasta Jillistä, joka vie Donin sydämen. Jill ja Donin mamma käyvät tahtojen taistelua keskenään Donin parhaasta, missä ei Donin mielipidettä kysytä. Sokeuden kannalta leffa on asiallinen, se esittelee suhteellisen hyvin millaista sokean arki voi olla. Tähän on elokuvan kohdalla tyytyminen, koska taistelevat matroonat vievät niin paljon valkokangastilaa ja vaikuttavuutta sokealta mieheltä.
The Miracle Worker – Ihmeidentekijä (1962). Ihmeidentekijä kertoo kuuromykästä Helen Kelleristä ja häntä opettaneesta Annie Sullivanista. Vaikka elokuva keskittyykin Helenin lapsuusvuosiin ja on hyvin teatraalinen niin samalla se on hyvä kuvaus maailmasta sulkeutuneesta ihmisestä. Elokuva voi olla kiinnostava jo pelkästään sen tosiperäisyyden vuoksi sen sen, että kaikki on mahdollista, jos vain uskoa riittää. Sokeuden kannalta leffa on mielenkiintoinen kuvaus niistä oivalluksista mitä nuori Helen tekee järjestäessään maailmaa itselleen tuntemisen kautta.
https://www.youtube.com/watch?v=WOIrnq8f-y0
Osastot: Elokuvia ja elämää