Vuonna 85 -elokuvassa Tommi Turmiola (Reino Nordin) tapaa sen elämänsä naisen Karoliinan (Malla Malmivaara) kesän kynnyksellä ollessaan vielä suhteissa innokkaaseen Elluun (Miina Maasola), jolla oli mennyt aiemmin sukset ristiin Tommin parhaan kaverin Pallen (Mikko Nousiainen) kanssa. Tämän suhdesekoilun rinnalla Lokomon duunariporukka etunenässä Iso G (Heikki Silvennoinen), Tapparan mies (Jari Salmi) ja Ruba (Jussi Lampi) auttavat Pallea (Mikko Nousiainen) avaamaan Alabama-yökerhon sekä koittavat sietää porukan rocktähteydestä haaveilevaa Maunoa (Topi Kohonen). Muita merkittäviä miekkosia valkokankaalla ovat paikallisia poliisivoimia edustavat Maunon ja Ellan isä Komissario Pepponen (Tapio Liinoja), Lauri Lutavuori (Tom Lindholm) sekä Alabaman portsari Jyrki Boy (Martti Syrjä).
Elokuvaa on sanottu myös Manserock-leffaksi, tämä siitäkin huolimatta, että varsinaista live-esitystä valkokankaalta ei yleisön iloksi juurikaan tipahtele ja kyseessä ei ole musikaali millään muotoa. Mutta Manserock kyllä nostaa päänsä elokuvaan valittujen laulujen myötä. Luvassa on kappaleita Popedalta, Juicelta ja Eppu Normaalilta. Ihanaa. Toisten mielestä ne ovat varmasti liian alleviivaavia kohtauksissa, mutta eikös se ole musiikin tarkoituskin. Nyt sitten voi mielenkiinnolla jäädä odottelemaan, että tuleeko toisesta 1980-luvun puolivälissä musiikitaivaalla vaikuttaneesta kaupungista seuraava elokuva. Eikö Dingo, Yö ja Mamba ansaitsisi myös oman osuutensa valkokangasaikaa – Porirockin merkeissä?
Vuonna 85 -leffa perustuu näytelmää, joka on jo vuosia kerännyt täysiä katsomoita Tampereen Työväen Teatterissa. Ja leffan jälkeen on todella helppo ymmärtää miksi. Vaikka elokuvan juoni on suhteellisen kevyt ja pinnallinen, se on todellinen hyvänmielen elokuva. Leffasalista ei voi kerta kaikkiaan lähteä pahantuulisena pois. Ja mikäli asiat jäävät vaivaamaan, Pyynikin kesäteatteri toivottaa varmasti ilomielin seuraamaan elokuvan epävirallista ’jatko-osaa’ / uutta sovitusta. Itse taidan sinne käydä lipun varaamassa lähiaikoina.
Vaikka Vuonna 85 -leffaa ei nyt ihan Tampereen mainoksena voi pitää, niin kyllä täällä asuvana sitä oli hauska katsella ja paikkoja tiirailla ihan eri näkökulmasta. Kyllä tämä vaan on tosi kaunis kaupunki. Elokuvaa on myös kiitettävä siitä, että se ei mongerra mansen murretta. Tämä on varmasti herättänyt tunteita suuntaan jos toiseen. Mutta osaan hyvin kuvitella, että jos minun pitäisi katsoa esimerkiksi savon murretta täynnä olevaa elokuvaa, leffakokemus voisi jäädä lyhyehköksi. Nyt loppu-Suomikin pääsee tästä leffasta nauttimaan ja sen dialogia paremmin ymmärtämään.
Ohjaajakaksikko herrat Timo Koivusalo ja Riku Suokas ovat lyöneet hynttyyt yhteen tyylikkäällä tavalla, joka pitää katsojan kiinni penkissä, siitäkin huolimatta, että loppu on aika selvää jo alusta asti. Mutta matka sinne onkin sitten suhteellisen mielenkiintoinen. Ikävää on ollut vain suomalaisten kriitikoiden asenne, vaikuttaa siltä, että heidän mielestään Mr. Koivusalo ei osaa tehdä hyviä elokuvia. Mutta kuten ennenkin sen minkä kriitikot lyttäävät Mr. Koivusalon kohdalla, kansa pääasiallisesti tykkää ja kantaa eurosensa elokuvateatterin kassaan.
| Helppoa hömppää |   |
|---|---|
| Leffa sopii varmasti hyvinkin laajalle ikähaitarille, eikä vain niille / meille, jotka muistelemme mitä kaikkea 1980-luvulla oikein elämään vaikutti manserockin lisäksi. Ohjaajakaksikko on pyrkinyt tekemään vilpittömän leffan ja sitä lopputulos todellakin on. Kiitos, tämä siitäkin huolimatta, että raina oli suhteellisen kevyt sisällöltään, mutta sitäkin väkevämpi esittämiensä kappaleiden kautta. Ovathan ne osa suomalaista sielunelämää – edelleenkin. Leffa on helppo nauttia, saada itselleen hyvä olo ja helppo myös unohtaa. Mutta se hyvä olo kantaa kyllä sitäkin pidempään ja sitä kautta Vuonna 85 kyllä on viihdearvonsa saavuttanut ansiokkaasti. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |