Rebecca (Juliette Binoche) valokuvaa itsemurhapommittajan tarinaa Afganistanissa ja joutuu itse sairaalaan tältä reissulta. Edessä on paluu kotimaahan miehen Marcuksen (Nikolaj Coster-Waldau) ja tyttäriensä luokse, joista erityisesti teini-ikäisellä Stephillä (Lauryn Canny) jon omat haasteensa äidin työn hyväksymisessä. Edessä onkin asioiden uuteen tärkeysjärjestykseen laittaminen. Voiko taitava valokuvaaja unohtaa innoitustaan, elää normaalia perhe-elämää vai vetääkö veri maailmalle kuvaamaan tilanteita, joista muuten vaiettaisiin mediassa?
Ohjaaja Mr. Erik Poppe ainakin tietää mitä ohjauksellaan haluaa sanoa, sillä hän itse toimi aikoinaan sotia ja konfikteja kuvanneena valokuvaajana muun muassa Reutersille 1980-luvulla. Tämä elokuvaan piilotettu pohdinta omista valinnoista tulee hyvin esille myös elokuvan maisemista, jotka sijoittuvat kolmeen hyvin erilaiseen maaperään hakemalla inspiraatiota Irlannista, Keniasta ja Afganistanista. Jokaisella näistä oma osuutensa välillä hyvinkin kuvainnollisessa tarinassa, jossa kuva kertoo enemmän mielentiloista kuin tuhat sanaa.
| Normaalia elämää |    |
|---|---|
| onko sitä olemassa? Thousand Times Goodnight elokuva esittelee omalla tavallaan valinnanvapauden ja moraalisen valinnan vaikeuksia. Kummalla on suurempi merkitys perheellä vai yleisön valistamisella maailman pahuudesta. Valmiita vastauksia ei olemassa, eikä elokuva näitä myöskään liian syvällisesti pohdi, että katsojille ei tulisi liian paha mieli. Symboliikkaa valkokankaalla on varmasti yli oman tarpeen, sekä yritystä tarjota perhedraamaa sotavalokuvaajan suorittamien valintojen keskellä. Mutta mielestäni elokuva jäi hieman kesken. Toki se kuvaa osittain sitä arkea missä nämä kahdessa eri yhteisössä olevat ihmiset elävät, mutta jotain jää puuttumaan. Suosittelenkin elokuvaa kaikille, jotka ovat osittain kiinnostuneita siitä, millaista elämää sotavalokuvaajat elävät. Muut voivatkin saada sitten enemmän irti siitä perhedraaman yrityksestä, jota valkokankaalla käsitellään. Ohjaaja Mr. Poppe vaikuttaa elokuvassaan luottaneen siihen, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - itse olisin ilmeisesti tarvinnut ne sanat kuitenkin kaikkien kuvien seuraksi ja niiden taustoihin kiinni pääsemiseksi. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Valokuvalla on valtava voima, mutta sitä ammatikseen harjoittavat eivät ole kuitenkaan saaneet paljon valkokangasaikaa. Tämä siitäkin huolimatta, että linssin takaa löytyy taitavia ja asialle omistautuneita henkilöitä. Mikäli valokuvaus valkokankaan teema kiinnostaa kannattaa katsastaa ainakin seuraavat dokumentit / elokuvat:
-
The Mexican Suitcase (2011) – kertoo tarinan siitä, miten Robert Capan, Gerda Taron ja David Seymourin valokuvat löysivät pävänvalon useiden vuosien jälkeen sattuman kaupain kautta.
-
Frames From The Edge: Helmut Newton (2009) – muotia, henkilökuvia ja alastomuutta kuvannut Helmut Newton on tuttu provokatiivisesta tyylistään. Mies sekoitti pakkaa erityisesti taiteellisen käsityksen ja pornografisten kuvien kesken.
-
Annie Leibovitz: Life Through A Lens (2008) – dokumentissa avataan Leibovitzin kuvien tarinaan hänen kuvaamisensa henkilöhaastattelujen kautta. Mukaan on saatu myös otoksia naisesta omassa työssään.
-
Fur – An Imaginary Potrait of Diane Arbus (2006) – omaelämänkerrallinen elokuva ujosta valokuvaajasta Diane Arbusista ja hänen intohimostaan kuvata erilaisia ihmisiä.
-
Into The Real World (2006) – valokuvaaja William Eggleston ei juuri selittele kuviaan, mutta niiden sanoma voi olla sitäkin vahvempi.
-
City of God (2002) – elokuvaa kahden ystävän tarinaa, joista toisesta tulee narkomaani ja toisesta valokuvaaja.
-
War Photographer (2001) – dokumentti selventää sotavalokuvaajan James Nachtweyn ajattelutapaa ja intohimoaan omaan työhönsä eri puolilla maailmaa. Oman työnsä ohella Nachtwey kuvaa omaa työtään, sillä videokamera kiinnitettiin miehen omaan työkaluun.
-
American Masters – Alfred Stieglitz’s: The Eloquent Eye (1999) – valokuvaaja Stieglitz’sin kunniaksi on laskettava valokuvan tarkoituksen laajentaminen pintaa syvemmälle. Mies teki paljon työtä osoittaakseen, että kuva on muutakin kuvaus nähdystä hetkestä.
-
National Geographic’s: The Photographers (1996) – dokumentti National Geographic -lehden valokuvaajista. Elokuva seuraa heidän arkeaan heidän lempityöpaikassaan. Elokuvan jälkeen voi vain todeta, että ammattilaisten työtä on ilo katsoa.
-
Under Fire (1983) – elokuvassa Russell Price toimii sotavalokuvaajana Nigaracuassa.
-
Blow Up (1966) – tämä lyhytelokuva herättelee pohtimaan valokuvan voimaa ja katsojan valintaa näkemäänsä. Missä valokuvan sanomaan tulisi luottaa ja missä määrin näemme sitä mitä haluamme? Valokuvaammeko sitä, mitä todella luulemme näkevämme.
Henkilöt: juliette binoche, lauryn canny, nikolaj coster-waldau