Outin Leffaopas

The Wolf of Wall Street kertoo pörssimeklarin Jordan Belfortin (Leonardo DiCaprio) tarinan risuista rikkauteen ja takaisin sinne risukasaan pörssikaupalla keinottelun kautta. 1980-1990-lukujen vaihteessa Jordan Belfort alias Wolf of the Wall Street eli nousukautta ja takoi itselleen taaloja järkyttävän kovaan tahtiin. Oppinsa hän oli saanut mentoriltaan L.F. Rothschildin meklarilta Mark Hannalta (Matthew McConaughey) ja yhdessä Donnie Azoffin (Jonah Hill) kanssa mies päätyi pyörittämään Stratton Oakmont -firmaansa, joka takoi hänelle taaloja taalojen perään. Rahan tulon ollessa vaikea estää tätä kaikkea ryhtyi tutkimaan FBI-agentti Patric Denham (Kyle Chandler), jonka työn seuraukset tulivat valmiiksi usean vuoden jälkeen.

Vankilaan joutuminen ei kuitenkaan estänyt Mr. Belfortia itsensä kaupallistamisesta ja rahan tekemisestä. Idean omaelämänkerrallinen tarinan kirjoittamiseen hän sai sellikaveriltaan Mr. Tommy Chongilta, jonka mielestä miehen tarinat olivat niin hauskoja, että kaikkien tulisi päästä niistä osalliseksi – asialliseen hintaan. Menestys itsensä myymisessä oli jälleen niin taattu, että mies päätti tehdä kaksi kirjaa (Wolf of Wall Street ja Catching the Wolf of Wall Street) omasta ryysystä rikkauksiin nousustaan ja kiinniottamisestaan. Nyt nämä ovat taiteellisin vapauksin ja Mr. Belfortin opastuksin päätyneet valkokankaalle. Miehen menestys ja sen romahdus on sinänsä mielenkiintoista, sillä vaikuttaa, että hän olisi menestynyt myös laillisin keinoin, mutta nyt vain päätti käyttää taitojaan väärässä suunnassa. Ja mitä Mr. Jordan Belfort tekee nyt? Hän on yksi noista motivaattori-puhujista, joita kuullaakseen kuulija joutuu kaivamaan kukkaronsa pohjaa.

Ohjaaja Mr. Martin Scorsese lienee ollut parhain mahdollinen ohjaaja elokuvalle. Ja tämä ei johdu vain siitä, että miehellä on taito tehdä inhottavistakin ihmistä valkokankaalla inhimillisen oloisia. Ennen Jordan Belfortia tästä ovat oivia esimerkkejä hahmot elokuvissa Taxi Driver ja Racing Bull. Ihmisluonteen ihanuuden kuvaamisen lisäksi Mr. Scorsese on onnistunut esittämään valkokankaalla jälleen kerran satiirisen ironisesti kulutushysteriaa ja sen peruselementtejä tavalla, joka tuo mieleeni, että hän on yhdistänyt tässä Cosmopolis ja Spring Breaker -rainat. Sen verran pintaliitoista, värikästä ja nopeatempoista meno on valkokankaalla yrittäessä tuottaa koko ajan lisää rahaa. Elokuvan ihmiset ova moraalittomia ja ahneita, mutta heistä ei siitä huolimatta voi olla pitämättä. Mikä tietenkin osin voi johtua siitä, että valkokankaalla ei juurikaan esitellä niitä ihmisiä, jotka joutuivat Mr. Belfortin rahastamaksi.

Elokuvan kuriositeetiksi voi nostaa kaksi asiaan. Ensinnäkin leffan lopussa vankilasta vapauduttaan ja puuha-puhujaksi ryhdyttyään oikea Mr. Jordan Belfort esittelee tämän yleisölle, jolle Mr. Belfort (DiCaprio) alkaa opettaa myymisen alkeita. Toinen on elokuvan kyseenalainen kunnia siirtyä johtopaikalle kirosanoja täynnä olevana elokuvana. Fuck-sana pääsee valloilleen leffan aikana 506 kertaa, eli noin 2 kerta minuutissa. Siinä on jollakin ollut kova laskeminen ja yksinomainen keskittyminen tämän selvittämiseen. Tähän mennessä elokuvallista kiroiluennätystä piti hallussaan Mr. Spike Leen elokuva Summer of Sam (1999), missä ’fuck’ kuultiin vain 435 kertaa. Viime vuosina kiroilemiselta valkokankaalla ei ole kuitenkaan voinut välttyä, hyviä esimerkkejä siitä ovat muun muassa End of Watch (326 kertaa), Magic Mike (vain 156 kertaa) ja Project X (175 kertaa). Kuka siellä leffassa oikein istuu työkseen ja näitä kaikkia oikein laskee?

Varmaa on kuitenkin se, että kiroilu valkokankaalla on varmaankin lisääntymään päin. Ensimmäisen kerran voimasanoja käytettiin jo mykkäfilmien aikaan, jolloin väliteksteissä saattoi vilahdella ’damn’ ja ’hell’ -sanat. Hollywoodlandiaan iski kuitenkin sensuurin kova koura Production Code-säännöstön muodossa vuonna 1934, joka poisti turhia voimasanoja ja muita sopimattomaksi katsomiaan asioita. Joten kysyttäessä ison elokuvan kohdalla ensimmäisiä kirosanoja suurimmalle osalle tulee varmasti mieleen Tuulen viemää (1939) -elokuva ja sen loppuloppulause: Frankly my dear, I don’t give a dahm. Sitä ennen Mr. John Wayne oli kuitenkin ehtinyt herättää närästystä elokuvassa The Big Trail (1930) toteamalla: They always told me Women were dahm funny.

THe Wolf of Wall Streetissä viljellyn fuck-sanan katsotaan kokeneen ensiesiintymisensä 1960-luvulla. Tarkkasilmäiset /-korvaiset ovat ponganneet sen Ulysses (1967), I’ll Never Forget What’s’is name (1968) ja Sink the Bismarck! (1969) elokuvista. Toisten mieslestä sana sai ensiesiintymisensä vasta M*A*S*H -elokuvassa vuonna 1970. Mutta oli niin tai näin, niin ehkä käsikirjoittajien olisi tässä kohtaa hyvä avartaa kirjallista taitoaan ja kehittää kiroilun tilalle toisia toimivia tunteenilmaisun keinoja.

Wolf of Wall Street -elokuvasta on myös vaikea puhua muistamatta Wall Street: Money Talks -elokuvia. Joten kaikki nostalgiaa ja hyviä kannustusmottoja kaipaavat voivatkin sitten vertailla näiden kahden herran lausahduksia rahasta ja sen tekemisestä, olkaa hyvät.

Rahaa, valtaa, huumeita

Jordan Belfort myy itseään katsojille koko elokuvan ajan ja ainakin minä kaipaan vielä runsaasti vakuuttelua ennen kuin antaisin rahani tämän miehen ohjailtavaksi. Elokuvallisesta näkökulmasta The Wolf of Wall Street ei vakuuta, vaikka onhan se toki näyttävä, nopeatempoinen eikä taatusti jää missään vaiheessa lepäämään paikoilleen, vaan menee pikavauhtia eteenpäin. Olisin varmaankin ollut vakuuttuneempi elokuvan tasosta, jos se olisi edes hetkellisesti hidastanut ja syventänyt päähahmojen elämää. Mutta jos elämä oli pintaliitoa, samanlaista koheltamista ja aineissa olemista mitä elokuva (ja sitä inspiroineet kirjat) antavat ymmärtää, niin ehkä sitä syventämisen mahdollisuutta ei paljon ollut oikeassakaan elämässä olemassa. Mr. Belfortin suorittaman itsepuhelun ja elokuvan selittämisen lisäksi katsojille toki avautuu mahdollisuus nähdä miten überrikkaat oikein elävät. On hyvin ymmärrettävää miksi herrat Mr. DiCaprio ja Jonah Hill ovat ehdolla Oscar-ehdokkaiksi parhaista roolisuorituksistaan omissa kategorioissaan, sillä niin nopeatempoista elämää he valkokankaalla elävät. Suosittelen elokuvaa kaikille kuriositeettaja kaipaville ja niille, jotka haluavat kurkistaa sisään rahan tekemiseen laittomin tavoin. Sitä sopii myös pohdiskella leffan jälkeen, miten hyvin Mr. Belfortin myyntitaidot upposivat sinuun.

Overall
Kokonaisarvosana.

Don’t hang up until the customer buys or dies.