Suljettu saari -teoksen kirjoittaja Dennis Lehane on myös muiden hyvien teosten takana. Hänen kynästään ovat lähteneet muun muassa sellaiset kirjalliset elokuvaksi muuttuneet tuotokset kuin Gone Baby Gone ja Menneisyyden ote. Käsittääkseni ne ovat myös olleet suhteellisen noteerattuja jonkinlaisten materialististen palkintojen (kuten esimerkiksi Oscar-patsaan) joukossa. Samaa voi odottaa myös Suljetulta saarelta. Vaikkakin Lehane totesi, että halusi kirjassaan kokeilla hulluutta ja mihin kaikkeen sen myötä pystyyn ja siten epäili, että vain ranskalaiset ymmärtäisivät häntä (miksi näin, sitä en kyllä ymmärrä – johtunee varmaan Lehanea lainaillen siitä, että en ole ranskalainen 🙂 🙂 ). Niin ilmeisesti Lehane kuitenkin sai suhteellisen hyvän lopputuloksen aikaiseksi. Filmin kohdalla onnistumista lisää tietenkin Martin Sorcsesen ohjaus.
Raina on muuten laskujeni mukaan neljäs Martin Sorcsesen ja Leonardo DiCaprion yhteinen elokuva. Yhteistyön taisi aloittaa Gangs of New York (2002), sitten The Aviator (2004), tämän jälkeen The Departed (2006) ja nyt sitten Shutter Island (2009). Jotain tämän parin täytyy tehdä hyvin yhdessä, sillä järjestään kaikki edellä mainitut leffat ovat olleet siellä ”ehdokkuuden kerääjä”-luukussa Oskareiden kohdalla. Toinen mielenkiintoinen asia niin yhdessä kuin erikseen edellä mainitussa taiteilijayhteistyössä on kummankin panostaminen ihmismielen syövereihin. Sekä Mr. Sorcsese että Mr. DiCaprio ovat kummatkin aikaisemmissa töissään sukeltaneet sairaan / poikkeavan ihmisen mielen keskelle ja pyrkineet tuomaan esille niitä piirteitä, mitä pään sisällä tapahtuu sen ollessa järkyttyneessä mielitilassa.
Suljettu saari sijoittuu vuoteen 1954 ja vankimielisairaalana toimivaan saareen ”Shutter Island”. Toisaalta voi hyvin myös kuvitella filmin nimen ”suljettu saari” kuvaavan sitä ihmismielen tilaan, mikä psyykkisesti sairailla ihmisillä on, kun he elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan. Elokuvassa Yhdysvaltojen sheriffi Edward ”Teddy” Daniels (Leonardo DiCaprio) ja Chuck Aule (Mark Ruffalo) tulevat saarelle tutkimaan erään naisvangin katoamista. Saarella ollessaan Teddy kuitenkin tunnustaa partnerilleen, että hänellä on saarella olemiseen omat syynsä.
Elokuva lähtee hieman hitaasti käyntiin, mutta lähtee kuitenkin. Kun loppua kohden lähestytään, katsoja ymmärtää paremmin mitä alkuvaiheessa on tapahtunut. Tämä ei kuitenkaan estä alusta asti elokuvan ymmärtämistä. Korkeintaan se kannustaa katsomaan rainan uudestaan, että osaa tarkkailla niitä vuorosanojen välissä olevia mentaalisia merkkejä ja sivulauseita, joilla on suurempi merkitys kuin alussa ymmärtää. Kaikella mitä tapahtuu tai annetaan tapahtua on merkitystä lopputuloksen kohdalla.
Suljettu saari on myös siitä poikkeuksellinen elokuva, että se sai minulta pitkästä aikaa nessupisteitä. Nessuja ei tullut psyykkisesti sairaiden ihmisten kohtaamisesta, vaan siitä, miten ihmeellinen ihmismieli voi oikeasti olla. Samoin kuin se, miten paljon ihminen on oikeasti valmis tekemään toisen eteen ja sen eteen, että hän haluaa suojella itseään.
| Kyynelkanat aukenivat |   |
|---|---|
| Varsinaista vollotusta en saanut aikaiseksi. Mutta kai se on vaan niin, että viittaukset lapsiin väkivallan kohteena – oli se sitten nyt, toisen maailmansodan aikaan, tai milloin vaan – tuntuu pahalta. Kyynelten valuminen oli hyvin vapauttavaa varmasti monelle eri taholle. Ja voin vain pitää kummallisena, jos filmi ei kosketa millään tavalla syvälle sisimpään. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Elokuva ei sinänsä täytä kesäleffoille asetettuja vaatimuksia, koska tässä piti oikeasti miettiä missä mennään, kuka on oikeassa ja kuka ei, kuka on hullu ja kuka ei. Ja onko sellaista enää oikeasti olemassa kuin tervettä ihmismieltä. Toimintaa kaipaavat voivat suunnata takaisin sinne A-team:n pariin. Mutta ne (me), jotka kaipaamme jotain älyllisempää kokemusta, voimme toivottaa itsemme tervetulleeksi katsomaan tätä rainaa – tarvittaessa myös uudestaan. Kun Teddy kysyy elokuvan lopussa: ”whether it is better to live as a monster or die as a good man.” Niin, itse en osaa vastata siihen – toinen näistä vaihtoehdoista on totaalinen totuus ja toisen kanssa on helpompi elää – kumpaa siis pitäisi seurata? Ja kenen vastuulle sen päättäminen tulisi jättää.
| …… |  |
|---|---|
| Elokuvan aikana tuntui sitten useammin kuin kerran siltä, että olisiko sittenkin pitänyt ottaa aikuisempaa seuraa mukana tai peräti luokitella elokuva suoraan OSAS-luokkaan. Päätin kuitenkin ottaa riskin päivänäytöksen turvin ja elää siinä toivossa, että ensiyö on (toivottavasti) rauhallinen. Elokuva osasi meinaan välillä olla piinaavan jännittävä, kun ei oikein enää tiennyt mitä uskoa. Mr. Sorcsese on onnistunut ohjauksessaan mestarillisesti ja se näkyy lopputuloksella. Musiikki, mitä elokuvassa kuulee välillä alleviivaa hieman liiankin näkyvästi sitä ahdistuksen tilaa, mitä voi tuntea, kun asiat eivät aina osu ihan kohdalleen. Mutta senkin kanssa kyllä pystyi elämään. Loppu oli sitten ihan erilainen, mitä olisi odottanut. Wau. Siis todellakin, wau. Juuri kun luulet, että se on siinä, esille nostetaan muutamia sanoja, mitkä voivat muuttaa kaiken. Kuka siis olikaan oikeassa… en osaa siihen todellakaan vastata. En näe edessäni muuta mahdollisuutta kuin antaa lopullisessa liputuksessa täydet pojot tälle elokuvassa. Shutter Island – Suljettu saari tuli, esitti ja vei mukanaan. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Henkilöt: leonardo dicaprio