Ja taas kerran meitä sitten siunattiin tänä vuonna uudella kyttäkauhukaksikko elokuvalla. Taitaa olla vuoden neljäs poliisileffa ja siten voi epäillä poliisiopistojen rekrytointivuoden olevan käynnissä. Love From Paris aloitti, sitten tuli Cop Out ja tietenkin vähän vakavampi Brooklynin valiot. The Other Guys esittää meille New Yorkissa virkaa toimittavat poliisiparin Allen Gamblen (Will Ferrell) ja Terry Hoitzin (Mark Wahlberg), joiden pääasiallinen poliisityö rajoittuu pöydän takana olemiseen. Miesten välistä yhteistyönkemiaa voisi kuvailla sanalla: olematon, sillä Gamble viihtyy siistissä sisätyössä paperisilppurin vieressä, samalla kun Hoitz kaipaa takaisin toiminnan pariin kadulle rikollisia kiinni nappailemaan. Siistin sisätyön ohella Gamble kuitenkin ihailee poliisilaitoksen tehokaksikkoa alfauroksia Dansonia (Dwayne Johnson) ja Highsmithia (Samuel L. Jackson), jotka pääsevät nauttimaan työstä kentällä (autolla kaahailua ja ikuista ylistystä) sekä pahisten kiinni ottamisesta. Kohtalon oikusta konttorirotat saavat kuitenkin mahdollisuuden loistaa tien päälläkin. Mutta kuten olettaa saattaa – siellä niitä vaikeuksia vasta onkin. Tämän jälkeen elokuva onkin Lethal Weapon kohtaa Naked Gun:n ja pari muuta sketsisarjaa ja potentiaalisen juonen seuraamisen voi lähes unohtaa (en vaan tajua sitä kenkä-juttua). 107 minuuttia pitää kuitenkin katsojan jollakin tavalla kartalla ja antaa varsin makoisia nauruja suhteellisen tasaisesti parivaljakon ammatillisen elämän ja vapaa-ajan seuraamisen kustannuksella.
Aika suorasukaisesta ja katsojan aivosoluja säästävästä toiminnasta huolimatta Katastrofikytät leffa on mielestäni parempi poliisiraina kuin esimerkiksi Cop Out, jonka dialogisesta tasosta en lähde enää edes puhumaan. The Other Guys tähtää roolituksiensa puolesta jo totaalikomediaan, siinä onnistuen lähes koko ajan. Leffassa saa nauraa – paljon, ja se paikkaa leffaa paljon (tosin myönnettäköön, että aikamoinen univelka voi myös vaikuttaa asiaan). Ehkä asiaa auttaa myös se, että Mr. Ferrell saa näytellä (sitä samaa iänikuista) rooliaan, jonka hän hyvin hallitsee: hieman yksinkertaista, joskin hyvin suuren itsetunnon omaavaa hemmoa joka saisi kenet tahansa punastumaan ja saa naisen kuin naisen lankeamaan jalkoihinsa. Mr. Wahlberg puolestaan laajentaa roolijakoaan oivasti komedialliseen suuntaan. Hän on ehkä eniten kaikista rooleistaan, tässä kohtaa helposti lähestyttävä ja samalla hauska. Vaikka käsikirjoituksessa miesten välinen kemia ei oikein kohtaan ja aloituksia joudutaan ottamaan välillä uusiksi, tosielämässä he tekevät näyttelijöinä hyvää työtä epäsopusuhtaisen työparin eri puolina. Ja oikeasti kun asiaa ajattelee, niin on vaikeampi kuvitella yhtä epäsopusuhtaista paria samaan elokuvaan. Mutta samalla se tekee rainasta entistä viihdyttävämmän.
Filmin ikäraja K-11 jaksaa hieman hämmästyttää. En keksi siihen mitään muuta syytä kuin sanaston. Filmi ei kuitenkaan itsessään ollut niin väkivaltainen tai seksistinen. Ja huomattavasti siistimpi ”suustaan” kuin esimerkiksi vuoden toinen poliisifarssi Cop Out. The Other Guys on kuitenkin hauska elokuva, jossa tuntuu olevan enemmän menoa ja meininkiä, kuin varsinaista väkivaltaa tai sosiaalipornoa.
Aivot narikkaan | |
---|---|
Joko rainasta nauttii siinä määrin, että osaa päästää aivonsa vapaalle ja nauraa räkättää muiden mukana, tai sitten miettii, että miksi ihmeessä tuli moista katsomaan. Vaikea sanoa. Poliisielokuvia on aina ollut ja aina tulee olemaan. Tämä trendi on tullut katsojille selväksi, vaikka Katastrofikytät ei vielä saavutakkaan Edgar Wrightin Hot Fuzzin poliisiparodiantasoa. Paperilla rainalla on varmasti ollut kaikki mahdollisuudet hyväksi parodiaksi ja kunnon komediaksi. Mutta lopputulos vaikuttaa välillä löysältä spagetilta, joka tippuu lattialle ja sen unohtaa myös sinne. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Huumorin kannalta katsottuna elokuvaa ei kannata istua tappiin asti. Se kyllä jatkuu, mutta lopputekstien jälkeen jutut kääntyvät kyllä pois sieltä huumorin suunnalta ja raina esittää tilastollista tietoa siitä, miten ne muut saavat huomattavasti enemmän rahaa kuin me tavalliset pulliaiset. Vaikuttaakin siltä, että jos haluat nauttia hyvästä komediasta – lähde kun lopputekstit alkavat. Me muut kyllä kärsimme nahassamme tämän liiallisen istumisen poliittisten/yhteiskunnallisten kannanottojen katsomisena. Toisaalta hyvä kai niitä ihmisiä on välillä herätellä. Suosittelen rahaa kuitenkin sijoitettavaksi leffalippuun, sillä on sitä hullumpiakin tapoja kuluttaa aikaansa. Ja ennen kaikkea siksi, että tässä elokuvassa saa nauraa – häpeämättä sitä. |
Overall | |
---|---|
Kokonaisarvosana. |
“Aim to the bushes!” – C. Danson & PK Highsmith
”Life gets loud sometimes… and it messes with your ears.” – Terry Hoitz
Vieläköhän tähän olisi saanut muutaman reiän lisää ja miten ne aina onnistuu missaamaan nuo renkaat ja vanteet…. Elokuvassa on muuten panostettu kunnolla ajan kulumisen esittämiseen, sen huomaa erityisen hyvin tämän auto-raukan takaovesta….
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Toiminta/äksönpläjäysHenkilöt: mark wahlberg, will ferrell