Outin Leffaopas

Rock of Ages elokuva perustuu saman nimiseen Broadway hittimusikaaliiin, joka puolestaan on saanut innoituksensa Mr. Chris D’Arienzon kirjallisesta teoksesta. Musikaali, kuten nykyinen elokuvakin, rakentuu klassisen rokin hittikappaleiden ympärille (- paluu menneisyyteen musikaalisesti), joiden avulla sitä viedään eteenpäin. Musikaalisssa musiikkia kuullaan muun muassa Poisonilta, Twisted Sister:ltä, Bon Jovilta, Whitesnakelta, David Lee Rothilta ja Europelta (kuka muistaa vielä ne massiiviset tuulikoneen tahdissa liehuvat tukat, puhumattakaan siitä järkyttävästä määrästä hiuslakkaa, joka niiden kampausten ylläpitoon tarvittiin?!). Musikaalisen todellisen luonteen, all talking – all singing – all dancing, näkökulmasta Rock of Ages joustaa kuitenkin taiteellisissa vapauksissa keskittyen lauluihin ja lavaesiintymiseen tarinallisen juonnon sijasta. Toki laulut sitten perinteisesti kuvaavat lurittajansa olotilaa paremmin kuin tuhat lausuttua sanaa.

Musiikin, tanssin ja laulun esittämisessä valkokankaalla vaikuttaa olevan oma viehätyksensä. Siitä todistaa sen siellä sinnikäs pysyminen. Toiset niistä onnistuvat luomaan paremman vaikutuksen kuin toiset, mutta kaikki varmasti jättävät oman jälkensa tähän tyylilajiin. 2000-luvulla meitä ovat ihastuttaneet muun muassa Moulin Rouge! (2001), Chicago (2002), Dreamgirls (2006), Hairspray (2007), Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street (2007), Mamma Mia! (2008), Nine (2009), Burlesque (2010) ja mieli tekisi lisätä listaan vielä Fame (2009) ja Footloose (2011), vaikka ne eivät varsinaisia musikaaleja olletkaan. Lisää tanssia, laulua ja musiikkia on luvassa tulevaisuudessakin. Itse odottelen mielenkiinnolla uusinta sovitusta Viktor Hugon Les Misérables tuotoksesta.

Vuoteen 1987 sijoittuvavassa Rock of Ages elokuvassa Hollywoodiin saapuu tähteydestä haaveileva Sherrie (Julianne Hough). Pienten alkuvaikeusten jälkeen hän päätyy tarjoilijaksi ihailemalleen rock-clubille Bourbon Roomiin. Siellä työskentelee myös rokkitähteydestä haaveileva Drew (Diego Boneta). Elokuvan varsinainen pääjuoni kulkee eteenpäin laulujen avulla, koskien juuri näiden kahden nuoren elämää. Mukana siihen omalta osaltaan ovat kuitenkin vaikuttamassa Bourbon Clubin omistaja Dennis (Alec Baldwin) ja hänen työtoverinsa Lonny (Russell Brand). Soppaa sekoittavat myös Stacee Jaxx (Tom Cruise) ja hänen managerinsa Paul (Paul Giamatti) sekä Rolling Stonesin reportteri Constance Sack (Malin Akerman). Jotta tarina saisi myös aikuisempaa mielenkiintoa (??) mukana on tarina siitä, miten rock-n-roll koetaan nuorisoa paaduttavaksi. Elokuvassa tämän aiheen voimakkain puolesta puhuja oli pormestarin vaimo Patricia (Catherine Zeta-Jones). Tämän kaiken sopan keskellä voikin katsoja sitten pohtia, että kuka teki mitä ja miksi ja mihin tähän tilanteeseen oikein päädyttiin.

Rock of Ages rainassa Arsenal bändin solisti Stacee Jaxx (Tom Cruise) lupaa sytyttävänsä paikan tuleen (I will light this place on fire) ja ainakin nahkahousuissa rinta rottingilla keikkuloimisen yhteydessä hän onnistui räjäyttämään nauruhermoni, eikä sitä rauhaan jättänyt myöskään Mr. Baldwinin lauluesitykset. Kiitokset herroille tästä. Ihan ensimmäiseksi en olisi laittamassa kumpaakaan arvon miehistä laulurooliin, muuten kuin totaaliseen parodiaan. Mutta kaikkea pitää näköjään kokeilla ja nyt Tomppa pääsee vetämäänklassikoita muun muuassa Bon Jovilta, Poisonilta ja Foreignerilta elokuvan Rock Of Ages myötä. Mr. Cruisen musikaalista antia on kuvattu sekoitukseksi Axl Rosesta, Keith Richardista ja Jim Morrisonista. Aikamoisia esikuvia, joiden tasolle itse en miehen esitystä kyllä nostaisi. Tompan kannattaa jatkaa edelleen näyttelijän, ei muusikon, päivätyössä.

Sen sijaan Rock of Ages antaa sopivasti tilaa sen musikaalisesti lahjakkaille nuorille tähdille Ms. Houghille ja Mr. Bonetalle. Ms. Hough on varmasti tunnetumpi aavan meren tuolla puolen country-lauluistaan ja tanssitaidoistaan paikallisesta Tanssii Tähtien kanssa-sarjasta. Tässä blogissa häntä on tavannut Footloose (2011) elokuvan parista. Mr. Boneta puolestaan on todellinen löytä laulajalaarista. Näyttelemisen kokemusta komistus on hankkinut muun muassa meksikolaisesta saippuaoopperasta, mutta mies osaa myös oikeasti laulaa. Joten on vaikea sanoa, kumpaan suuntaan toivoisin hänen kallistuvan: valkokankaalle vai äänitysstudioon. Ehkä vain tyydyn olemaan samaa mieltä, että Mr. Boneta voi pitää uutena mielenkiintoisena tulokkaana.

Paluu 1980-luvulle

tavalla, joka sai minut laulaa rallattelemaan yhdessä tuttuja biisejä valkokankaan sankarien kanssa, sekä samalla nauramaan kaksinkerroin sille, millaista elämä on ollut joskus kauan sitten. Ei paha, todellakaan. Mutta asiaan.. elokuva arvioinnin näkökulmasta Rock of Ages ei ikävä kyllä kerää suuria massoja jo pelkän tyylilajinsa -musikaalin- vuoksi. Sillä elleivät muut 1980-lukua fanittavat tai mielenkiinnosta Tompan laulutaidosta kiinnostuneita suuntaa leffasaliin, niin tilaa piippuhyllyllä kyllä löytyy. Se on todella sääli, koska ensi rakkauden huumaa, särkyneiden sydänten tragediaa ja historian siipien havinaa oli todella kiva seurata. Sekä tietenkin kuunnella niitä ikimuistoisia kappaleita. Elokuvan laulusuoritukset ovat järjestään suhteellisen hyviä tai ainakin kovasti hilpeyttä herättäviä. Ja tiedoksi, ei se Tomppa mikään kiihkeä kimittäjä ole, vaikka en suosittele hänelle laulu-uraa. Sen sijaan olisin toivonut kuulevani edes yhden kunnon esityksen Mr. Brandilta (paras feikkirokkari ikinä!! Go Infant Sorrow!!), mutta nyt oli tyytyminen tähän. Jos edes mietit leffan näkemistä, niin suosittelen todellakin sen katsomista. Luvassa on hurttia huumoria, hyviä nauruja ja ikimuistoista musiikkia. Itse voisin suunnata katsomaan uudestaan vieläpä täysin musikaalisista syistä..ja samalla saisivat nuo nauruhermot lisää harjoitusta...

Overall
Kokonaisarvosana.

Musikaalisesta näkökulmasta Rock of Ages esittelee mielenkiintoisella tavalla musiikkimaailmassa tapahtunutta muutosta 1980-luvun lopulla. Jännää on se, että 1980-lukua muistellessa mieleen tulee massiiviset olkatoppaukset, permanentit ja Dallas-Dynastia-ohjelmat. Sen sijaan sen ajan musiikillisen tyylin vaikutuksesta vaietaan. 1980-luvulla perinteisen rock-n-roll musiikin varpaille alkoivat tosiaan astua teinipop-musiikki. Walkmaneissa kulutettiin puhki varmaankin satoja Michael Jacksonin, Madonnan, New Kids on the Blockin, Lionel Richien, Bon Jovin, Whitney Houstonin ja Tina Turnerin kappaleita. Niistä rock-henkisyys oli suhteellisen kaukana tyylin lähennessä tanssimusiikkia. Ja kyllä, noiden artistien joukosta löytyy myös omassa kasettisoittimessani soineita esiintyjien biisejä. Pehmolle poikabändi-tyyliselle lallatukselle vastaan sentään yrittivät laittaa glam-rock tyyliset yhtyeet, joista mieleen palautuu muun muassa Twisted Sister, Poison, Whitesnake, Guns-n-Roses, Aerosmith ja Alice Cooper. Rock never dies!

Ne, jotka eivät mene leffaa katsomaan, voivat silti virittää itsensä sen tunnelmaan seuraavien kappaleiden kautta….kyllä se oma suosikki tuosta listasta varmasti löytyy edellä mainittujen kappaleiden lisäksi….

• ”Just Like Paradise/Nothin’ but a Good Time”
• ”Sister Christian”
• ”Too Much Time on My Hands/We Built This City”
• ”I Wanna Rock”
• ”We’re Not Gonna Take It”
• ”More Than Words/Heaven/To Be with You”
• ”Waiting for a Girl Like You”
• ”Wanted Dead or Alive” –
• ”I Want to Know What Love Is”
• ”Cum On Feel the Noize/We’re Not Gonna Take It (Reprise)”
• ”Harden My Heart/Shadows of the Night”
• ”Here I Go Again”

• ”The Final Countdown”
• ”Any Way You Want It/I Wanna Rock (Reprise)”
• ”High Enough”
• ”I Hate Myself for Loving You/Heat of the Moment”
• ”Hit Me with Your Best Shot”
• ”Can’t Fight This Feeling” –
• ”Every Rose Has Its Thorn”
• ”Keep on Loving You”
• ”Oh Sherrie”
• ”The Search Is Over”
• ”Renegade”
• ”Don’t Stop Believin'”