VALIKKO

Draama

Perinteisesti draamaleffoissa toiminta on voinut jäädä vähän vähemmälle. Tai sitten sitä on, mutta elokuvan pääasiallinen sanoma on siinä, että jotain surullista tai vähemmän toivottavaa sattuu ainakin yhdelle päähenkilöistä. Jos kyseessä on amerikkalainen draamaelokuva (Hollywood-tuotantoa parhaimmillaan), niissä tuuppaa olemaan se kuuluisa ”happy end”. Mutta kunnon draama elokuvissa, sitä ei välttämättä ole. Britit osaavat tämän asian paremmin. Brittein saarten puolelle kallistuu siis niin sanottu psykologinen draama, missä katsojan vastuulle jää lopullisen arvoituksen selvittäminen päässään, mitä – missä – miksi tapahtui ja miksi noi käyttäytyy noin. Parhaimmillaan hyvässä draamassa aivot joutuvat miettimään vielä pitkään mitä oikein tapahtui ja miksi.

The Iron Lady – Rautarouva

The Iron Lady, tai tuttavallisemmin Rautarouva -elokuva kertoo Ms. Margareth Thatcherin (Meryl Streep) noususta vallan kahvaan. Elokuva kertoo miten hänestä tuli Britannian ensimmäinen naispääministeri  ja millaisia uhrauksia se merkitsi hänelle – niin työuralla kuin yksityiselämässäkin. Mielenkiintoiseksi tämän omaelämänkerronnallisen tarinan tekee se, että kaikki tämä kerrotaan dementoituneen Margaretin ajatusmaailman kautta. Hänen aviomiehensä Denis Thatcher (Jim Broadbent) […]

Kommentit

The Ides of March – Vallan kääntöpuoli

The Ides of March elokuva perustuu Mr. Beau Willimonin teokseen Farragut North vuodelta 2008. Sen väitetään saaneen innoituksensa vuoden 2004 demokraattisesta Howard Deanin kampanjasta. Sisäpiirin näkemystä Mr. Willimon sai kirjalliseen tuotokseensa toimiessaan työntekijänä Mr. Deanin kampanjassa. Elokuvalliseen muotoon sen ovat vääntäneet Mr. Willimonin lisäksi Mr. Grant Heslov ja myös ohjaajan pallilla istuva Mr. George Clooney. […]

Kommentit

Shame – Häpeä

Shame on brittiläinen on pornografinen/eroottinen draama, missä New Yorkissa asuva Brandon Sullivan (Michael Fassbender) tasapainoilee työnsä ja aktiivisen seksuaalisen itsensä toteuttamisen välissä. Seksuaalinen ilmaisu vie tässä kyllä voiton, sillä miehelle tuntuu kelpaavan kaikki, millä saa hetken helpotusta elämään. Seksi hallitseekin Brandonin mieltä tavalla, jota voisi kuvailla: kuluta / käytä ja heitä pois. Hänen seksin ympärille […]

Kommentit

50/50

50/50 on komediallinen draama, vai draamallinen komedia syövästä ja sen ihmiselle tarjoamista mahdollisuuksista. Aivan oikein, mahdollisuuksista . Vakava sairaus muuttaa meitä kaikkia johonkin suuntaan halusimme sitä tai emme. Elokuvassa Adam Lerner (Joseph Gordon-Levitt) saa lääkärivisiittiinsa lopuksi kuulla sairastavansa harvinaista syöpäää, josta parantumisprosentti on 50. Hänen paras ystävänsä Kyle (Seth Rogen) tarjoaa miehistä apua syövästä selviytymiseen, […]

Kommentit

This Must Be The Place – Tämän täytyy olla se paikka

  Viime vuoden Cannesilla esitetty This Must Be the Place on vihdoinkin täällä. Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos. Elokuvassa eläkkeellä jäänyt, erakoitunut ja parhaat päivänsä nähnyt pop-rocktähti kauteen jämähtänyt Cheynne (Sean Penn) saa tietää isänsä Yhdysvalloissa asuvansa isänsä kuoleman lähestymisestä. Lentopelkoinen Cheynne kuitenkin asuu Dublinissa vaimonsa Janen (Frances McDormand) kanssa, joten mies lähtee tapaamaan isäänsä laivalla. […]

Kommentit

Matka Edeniin – Journey to Eden

Hmmm.. elokuva kertoo jostakin.. siis pakkohan se on.. halusin sen itsekin nähdä, juuri elokuvan syvällisyyden vuoksi ja vielä en osaa oikein päättää, millaisesta syvällisyydestä siinä oikein on kyse. Joka tapauksessa leffa Matka Edeniin on suomalaisen nykytaiteilijan (älä vielä lähde karkuun) Rax Rinnekankaan tuotos. Ja välillä se kyllä aika nykytaiteelta tuntuukin. Toisaalta, jos mies nimeää muusikseen […]

Kommentit

My Week with Marilyn – Viikkoni Marilynin kanssa

  Brittiläinen draama My Week with Marilyn keskittyy kertomaan siitä, mitä tapahtui yhden kuvausviikon aikana kesällä 1956, kun Marilyn Monreo (Michelle Williams) saapui Lontooseen kuvaamaan uutta elokuvaansa Prinssi ja Revyytyttö yhdessä brittiläisen tähtitaivaan sankarin Laurence Oliverin (Kenneth Branagh) kanssa. Heikosta itsetunnosta, laiminlyönnistä ja perhesyistä johtuen Marilyn päättyy tutustumaan englantilaiseen arkeen yhdessä kolmannen apuohjaajan juoksupojan Colin […]

Kommentit

Moneyball – Rahapallo

Mr. Brad Pittillä saa sitten sitä karismaa olla vaikka muille jakaa, sillä en osaa kuvitella mitään muuta järkevää syytä mennä katsomaan urheilusta kertovaa elokuvaa. Niille (meille), joille tämä periamerikkalainen laji, baseball, on vähän tuntemattomampi, valaistakoon, että kyseessä on suomalaisen pesäpallon serkku (pesis on kuulemma kehitetty baseball:sta). Yhdysvalloissa mestaruussarjan Major League Baseball:n muodostavat National League (NL) […]

Kommentit

La piel que habito – The Skin I Live In – Iho, jossa elän

The Skin I Live In kuului niihin tämän vuoden Cannesissa esitettyihin elokuviin, joiden toivoin päätyvän myös suomalaiseen levitykseen. Tämä siitäkin huolimatta, että rakkaussuhteeni rainan ohjaajaan Mr. Pedro Almodóvariin oli koetuksella miehen viimeisimmän elokuvan (Broken Embraces) jälkeen. Intohimoinen suhteeni ohjaaja Mr. Almodóvarin elokuviin alkoi vuonna 2002 hänen elokuvansa Habla Con Ella (Talk to Her – Puhu […]

Kommentit

Hiljaisuus – Silence

Uusin kotimainen elokuva valkokankaalla, Hiljaisuus, lupaa esitellä meille elämää kaatuneiden evakuomiskeskuksesta. Elokuvan keskittyy ruumisriihen ympärillä tapahtuviin asioihin Suomen talvisodan ja jatkosodan aikaan. Enemmän kuin sotakuvaa, se keskittyy siihen, mitä ihmisen mielen päässä oikein tapahtuu toimiessa päivittäin kuoleman parissa. Vainajien saattaminen viimeiselle matkalle ei ole kaikille sopivaa hommaa. Lisäksi sen sijaan, että odottaisi vain sitä hiljaisuutta […]

Kommentit