Outin Leffaopas

Olipa aikamoinen elokuvapläjäys, tai oikeastaan pitäisi sanoa, valkokangaskokemus ja olen todella iloinen, että kävin sitä katsomassa. Finnkinon esite lupaili Händeliä, mutta hauskemmin ja en voi muuta kuin olla kovasti samaa mieltä. Oratorion viisi eri osaa veivät sujuvasti mukanaan ja viisi päälaulajaa (tai siis neljä oopperalaulajaa ja yksi näyttelijä-laulaja) osasivat kyllä hyvin eläytyä esittämiinsä kappaleisiinsa, oli niissä sitten enemmän tai vähemmän samoja sanoja. Ansaitut onnittelut tälle viisikolle.

Nautinto pläjäys oli Monty Pythnonin tekijöiden Eric Idlen ja John Du Prezin aikaansaama. Niille, jotka vielä muistavat sellaisen klassikon kuin Brianin elämä, niin kerrottakoon, että tämä oli siitä musikaalisempi versio. Ei siis varsinainen elokuva – elokuva, missä lavasteita kasataan ja näyttelijät opettelevat vuorosanojaan ulkoa, vaan jotain paljon yksinkertaisempaa omalla tavallaan, mutta silti käsikirjoituksen mukaan etenevä. Itse menetin syämmeni Monty Pythonin tuotoksille jo joskus viime vuosituhannella ja sen jälkeen on ollut todellakin ilo seurata brittiläistä huumoria esiintymislavalla – joskus jää vain miettimään sitä, miten kieroutunut huumorintaju itsellä täytyy olla, kun siitä niin kovasti pitää.

Not the Messiah esitettiin yhden ainoan kerran Euroopassa lokakuussa 2009 (livenä) Lontoon Royal Albert Hallissa, ja sitten on tietenkin tämä elokuvissa nauttimisen mahdollisuus meille muille friikeille, jotka emme päässeet paikan päälle. Onneksi 🙂 🙂 Itse istuin reunapaikassa kuin tatti, nauraen, kikattaen ja samalla esityksestä nauttien. Lauluista moni jäi suosikiksi (muun muassa:  I Want To Be A Girl, You’re The One, Amourdeus, Find Your Dream) ja harmittaa kovasti, ettei niitä löydy u-tubesta!  Ja nautinto oli myös olla pelkkänä katsojana tässä vaiheessa, koska nyt pääsi näkemään kaikkien paikalla olleiden katsojien osallistumisen kappaleisiin “valoja” vilkuttelemalla. Massiivisen, tunnelmallisen näköistä. Wau.

Ei tarvitse olla oopperan tai klassisen musiikin ylin ymmärtäjä päästääkseen kärrylle tästä pläjäyksestä tai nauttiakseen siitä. Mutta lyhyesti sanottuna juoni käsitteli erittäin epäonnista Brianin tarinaa, jota monen väärinymmärryksen kautta luullaan Messiaaksi.  Ja Brianin kohtalo on sitten sen mukainen. Nyt voi muistella pääsiäisen viettoa ja sitä, mitä silloin oikeasti tapahtui, ja miksi pääsiäistä vietetään.

Lisäksi on hyvä muistaa, tai ainakin toivoa, että Jumalalla on sitten riittävästi huumorintajua (pakko kai olla, kun hän brititkin luonut ja heitä ymmärtää).  Monthy Python on aina tuonut Jumalan (tai ainakin viittaukset häneen) lähelle katsojaa omissa tuotoksissaan /sketseissään, ja luulen sen johtuvan osin brittiläisestä perinnöstä ja asennoitumisesta uskontoon.

Musikaalisesti tuokio (noin tunti 30 minuuttia) teatterissa kattaa kaikkea mahdollista. Mukana on joululauluja, coutryä, hymnejä, jotkut jopa sanoisivat klassisen musiikin ”pahoinpitelemistä”. Mutta hyvällä maulla (ja erittäin sarkastisesti totta kai) tehtynä. Esittäjät laulavat kappaleensa pilke silmäkulmassa, baritonimaisesti, tenorimaisesti, jne., mutta ovat silti uskollisia Monty Python tyylille. Onneksi. Muuten sitä melkein voisi luulla, että joutuu katsomaan ja kuuntelemaan pitkään oopperaesitystä (ei mitään niitäkään vastaan ole, mutta eivät ne taida samaan lauseeseen sopia tämän Pythonin tuotoksen kanssa). Ja on varmaan kiva laulaa oopperassa välillä jotain muutakin kuin perinteisiä aarioita.

Lavalle marssii muun muassa lampaita, säkkipillin soittajia, massiivinen kuoro ja orkesteristakin taitaa löytyä useampi soittaja sekä tietenkin päähenkilöt /-laulajat, joiden välistä läpänheittoa on kiva kuunnella. Mahtavaa!! Tässä vain välillä harmitteli sitä, että englanti ei ole äidinkieli, koska osa vitseistä vilahtaa ohitse hyvästä suomennuksesta huolimatta. Mutta se ei estä mukaan tempautumista ja totaalista nauttimista aina loppulauluun: ”Always Look on the Bright Side of Life” asti. Tähän olisin myös esityksen lopettanut – itse. Mutta hyvin Monty Pythonmaiseen tyyliin, se tietenkin jatkuu siitä vielä yhden kappaleen verran, joka sitten vie kuulijan/katsojan aivan toiselle puolelle maailmaa – Kanadaan.

Arviointi
Boing, blojoing, boinggg..... Olen kyllä TOSI puolueellinen tätä arvioimaan. Mutta menisin varmasti katsomaan uudestaan, jos siihen vain olisi mahdollisuus. Jotenkin sitä on edelleen kotiin yhä päästyäni tosi hyvä ja nauravainen mieli... Ja sitä paitsi osin Brianin roolia vetävä laulaja muistuttaa hyvää ystävääni Juhaa, samanlaisella pilkkeellä silmäkulmassa.

Overall
Kokonaisarvosana.