Ohjaaja-käsikirjoittaja Mr. Wayne Roberts tykkää selvästikin hyvästien jättämisestä. Edellisessä rainassa Katie Says Goodbye (2106) sentään tyydyttiin jättämään hyvästit kotonurkille ja vielä jäämään eloon (ainakin toistaiseksi), kun taas professori Richard Brownin kohdalla on ilmiselvää, että maallinen loppu häämöttää jossakin lopputekstien tuolla puolen. Ja koska ei yleensä ole sitä kahta ilman kolmatta, edessä voi olla taas jonkin sortin jäähyväiset Mr. Robertsin seuraavassakin elokuvassa.
Richard saa tietää sairastavansa keuhkosyöpää, johon annetaan noin puolen vuoden elinennuste. (Tämä tieto jaetaan katsojille ensimmäisten minuuttien aikana, joten syy proffan jäähyväisille on selvä). Ja kuten olettaa voi, tämä v—-a. Tarkoitus olisi kertoa perheelle tästä, mutta muilla perheenjäsenillä oli muuta ajateltavaa, joten asiasta infoaminen jäi sitten takavasemmalle. Ja sinne Richard myös päättää jättää sen perheensä parissa.
Muuten elokuvan tekee mielenkiintoiseksi Richardin tapa jättää hyväisensä. Toki siitä löytyvät kaikki kliseet:
- laita elämä ranttaliksi = tee mitä haluat
- ole ystävällinen perheellesi = vielä kun ehdit
- heitä kyrsiintyneet oppilaat luokasta ulos = vielä kun voit valaa uskoa niihin, jotka todella haluavat oppia, eivätkä vain kerätä helppoja opintopisteitä
- turha enää teeskennellä = sano mitä oikeasti ajattelet
- elä = vielä kun voit
Näissä merkeissä professori pääsee purkamaan omaa turhautumistaan elämäänsä oppilaidensa keskuudessa ja samalla kannustamaan heitä ottamaan enemmän vastuuta omista valinnoistaa. Perheen parissa tulee hyväksyttyä tyttären sukupuolinen suuntautuminen ja vaimon syrjähypyt. Tosin tässä kohtaa on myönnettävä, että ohjaaja tietää Richardista enemmän kuin katsoja. Valkokankaalla on lienee ollut tarkoitus esittää, millainen muodonmuutos kohti inhimillisempää lähestymistapaa Richardissa tapahtui, mutta näin katsojana sitä on vaikea kuvitella, jos sen ainoa kaikupohja on pihvin paistoasteen päivittelyssä.
Jotain parempaa kiinnekohtaa elämän rajallisuuden kohtaamisessa saadaan Richardin hyvältä ystävältä Peteriltä, joka on murheen murtama ystävänsä kohtalosta. Jäinkin pohtimaan onko se todellakin näin. Kuoleva ei luonnollisesti jää suremaan ketään, mutta onko eloon jäävien oikeus yrittää pitkittää toisen kuoleman kohtaamista vain oman surunsa vuoksi. Plussa- ja bonuspisteitä on annettava Peterin suoritukselle siitä, että myös mies saa itkeä ja ilmaista tunnetilansa. Huolimatta siitä, että välillä nämä tunteenilmaisut vaikuttavat olevan ihan toisesta elokuvasta. Parodian tai sentimentaalisen lällöilyn puolelle ei sentään onneksi kaaduta.
Samanlaisia plussa-/bonuspisteitä on annettava myös Mr. Johnny Deppille. Pohdin ennen elokuvaa, että mitenkähän hemmo malttaa pitää maneerinsa kurissa ja täytyy sanoa, että suhteellisen hyvin. Puhe oli tosin edelleen mongertavaa, mutta kapteeni Jack Sparrow loisti poissaolollaan. Kiitos siitä. Leffa ei toki ole Mr. Deppin parhaimmistoa, mutta ihan mukiinmenevä kokonaisuus kuitenkin, josta miehen fanit varmasti pitävät.
Richard ei sinänsä halua olla taakkana perheelleen tai ystävilleen kuoleman lähestyessä, vaan kiitää kohti sitä kuuluisaa aurinkonlaskua yhdessä koiransa kanssa. Pieni realisti sisälläni ulvahti tässä kohtaan. Terminaalinen keuhkosyöpä ei todellakaan mahdollista sitä aurinkolaskua kohti kaasuttamista, ainakaan yksin. Lähinnä jäin miettimään sitä, että mitä sitten, kun hemmo kuolee pellolle tai jonnekin vastaavaan paikkaan? Kuka huolehtii koirasta, kai siinä on edes siru? Kuka korjaa ruumiin pois ja ilmoittaa perheelle? Liikaa käytännöllisiä asioita vastaamatta, vaikka elokuvalle on suotava sen taiteellinen vapaus.
Haastetta rainalle tulee siinä, että se jättää kaiken suhteellisen pinnalliseksi. Tämä lienee on ollut ohjaajan tarkoitus, kun mihinkään murheen lehtoihin ei elokuvassa mennä muutamia kyyneleitä lukuunottamatta. Näkemiin proffa ei saa oikein minkäänlaista tunnelatausta aikaiseksi, ei syteen eikä saveen. Toki sillä omat sarkastiset naurunsa tarjoavat kohteet, mutta muuten raina pyörii eteenpäin tappavan tasaista tahtia kohti vääjäämätöntä (elokuvan) loppua. Suureman revittelyn uupuminen jättää pohtimaan, että mitä ihmettä ohjaaja-käsikirjoittaja on oikein ensimmäisessä paikassa halunnut leffalla sanoa. Minulle se ei selvinnyt, jos itse saat jonkinlaisen oivalluksen, laita siitä ihmeessä viestiä kommenttiosioon. Elokuvan aiheesta olisi joka tapauksessa voinut saada paljon enemmänkin irti…..
| Kuolema odottaa |    |
|---|---|
| jossain nurkan takana ja en viitsi siitä mitään pölistä muille. Näkemiin ptofessori esittelee yhden tavan selvitä elämänsä lopusta. Meitä on moneen lähtöön ja sen muistaminen auttaa katsomaan elokuvaa. Siitä löytyy hyviä ikuisia ajatuksia elämän rajallisuudesta, paikoilleen pysähtymisestä ja oman arvonsa tietämisestä. Ja sitä voi pitää omalla tavallaan leffan parhaana antina. Jos odottelee jotain suurta selvitystä perheen kanssa joutuu pettymään, samoin kuin bucket listan täyttämisen kohdalla. Leffasta jää mielikuva, että ohjaaja tietää katsojaa enemmän, mikä on varmasti totta. Mutta ikävä kyllä hän ei vaivaudu selittelemään mitään katsojalle. Suosittelen rainaa kuitenkin kaikille Mr. Deppin elokuvien ystäville. Miehellä on edelleen näyttelemisen taito hallussa ja sitä on ilo seurata, vaikka leffa kusee välillä alleen. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Johnny Depp, Rosemarie DeWitt, Danny Huston, Zoey Deutch, Ron Livingston, Odessa Young.
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Henkilöt: danny huston, johnny depp