Käsikirjoittaja-ohjaaja Mr. Barry Jenkinsin on tehnyt miehen työn Oscar-raadin vakuuttamisessa. Koska oikeasti en jaksa uskoa tummaihoisten näyttelijöiden poissaoloprotesteihin gaaloista. Leffat puhukoon puolestaan, samoin niissä olevat suoritukset ilman mitään kiintiöitä. Moonlight raina tekee sen kaiken todella hyvin. Tämä draamaelokuva sai jo ansiokkaasti Kultaisen maapallon draamaelokuvien sarjassa, mutta lisäksi se sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, paras ohjaus, paras nais- ja miessivuosa). Elokuva on saanut innoituksensa Mr. Tarell Alvin McCraney näytelmästä In Moonlight Black Boys Look Blue, joka sai nyt vasta nähdä päivänvalon. Tarinan mukaan elokuvan Chironin tarina on yhdistelmä ohjaajan ja näytelmäkirjailijan elämänkokemuksia.
Elokuva on kuvattu ohjaajan kotinurkilla Liberty Cityssä. Tämä antaa elokuvalle oman autenttisen leimansa, sillä ohjaaja ei ole paikkaa kaunistellut vaan antoi maiseman puhua puolestaan. Lähiöelämää lähiölapsen kokemana perheessä, jossa vanhemmalla on huumeriippuvuus. Ainakin kameran toisella puolella vaikuttaneet herrat ovat tienneet mitä kirjoittivat / ohjasivat. Ehkäpä juuri tästä syystä elokuva tuntuu välillä hyvinkin henkilökohtaiselta ja katsojana tuntee tirkistelevänsä asioita, joihin ei ole oikeastaan oikeutta. Elokuva jakautuu kolmeen eri jaksoon, joissa seurataan nuoren Chironin kasvamista huumeiden ja kiusaajien keskellä. Ja jokaisessa näissä jaksossa Chironia näyttelee uusi näyttelijä.
Ikäkaudesta riippumatta Chiron tuntuu keräävään osakseen epätoivottua huomiota. Ensimmäisessä osassa tavataan nuori ja ujo Chiron, joka etsii turvaa huumeita myyvän Juanin ja hänen tyttöystävänsä Teresan luota. Vaikka Juan palauttaa Chironin väkivaltaisen äitinsä Paulan luokse kaksikon välillä jää jonkinlainen side. Toinen merkittävä ihminen Chironin elämässä on Kevin. Toisessa osassa Chiron on kasvanut jo teini-ikäiseksi, mutta omaa silti samat ongelmat. Äidin huumeidenkäyttö on pahentunut entisestään, kiusaajat eivät ole hävinneet minnekään ja ystävätkin ovat kääntymässä häntä vastaan. Elokuvan kolmas osuus käsittelee Chironin elämää kovaksi kypsyneenä aikuisena, joka ei ole päässyt täyttämään omia unelmiaan. Tästä huolimatta hän voi ehkä saada omanlaisensa onnellisen lopun, ainakin joissakin asioissa.
Rodullisuudensa lisäksi Moonlight on erilainen elokuva, koska se käsittelee etnisten vähemmistöjen homoseksuaalisuutta. Tätä ei juuri valkokankaalla vilahtele, missä miesnäyttelijöitä kielletään pussaamasta toisiaan, ettei vaan leimautuisi. Äkkiseltään tulee mieleen vain Brokeback Mountain samaa sukupuolista suuntausta käsittelevistä elokuvista. Ohjaaja Mr. Jenkins ei alleviivaa vaan keskittyy hyvin yhden ihmisen elämään itseensä. Ja tämä tapahtuu sitten kulttuurissa, jossa homoseksuaalisuus on hyvinkin kiellettyä. Jotenkin ohjaaja onnistuu tämän esittämisessä välttämään myös suurimmat sudenkuopat. Onnittelut siitä. Omalla esitystavallaan Moonlight on valovuoden päässä siitä hollywoodlandian mielikuvasta, jolla ei-heteroseksuaalisuutta voi kuvata.
Onnittelut ovat toki myös paikoillaan taitavalle näyttelijäkaartille, joka ei esitä mitään stereotyyppisiä oletuksia, vaan vievät roolinsa pinnan alle. Tälläista heittäytymistä on aina ilo katsella. Siinä on varmasti kuitenkin auttanut hyvä käsikirjoitus, jonka antaa hahmoille tilaa kasvaa ja muuttua ajan kuluessa. Toiminnallisesti se ei ole mikään action-pläjäys, mutta silti riittävän koukuttava pitämään katsojan penkissä hyvin kiinni. Elokuva on todellakin ansainnut kaikki ehdokkuutensa riippumatta siitä minkä värisiä näyttelijöitä, ohjaajia tai käsikirjoittajia sillä on ollut.
| Kaunista katsottavaa |  |
|---|---|
| joka ei todella sääli katsojaa eikä päähenkilöä. Tarinan raadollisuudesta huolimatta elokuva on visuaalisesti hyvin toteutettu ja kestää varmasti aikaa massatuotannon keskellä. Tarina oman itsensä ja sukupuolisen suuntauksensa kanssa sujuksi tulemisesta on koskettava ja hyvin näytelty ja tuo valkokankaalle jotain sellaista, mitä siellä ei ole oikein uskallettu käsitellä aiemmin. Vaikeasta aiheesta huolimatta ohjaaja Mr. Jenkins ei kuitenkaan jää lillimään itsesäälin alhoihin, vaan tuo elokuvaan myös sisäistä kauneutta. Chironin kasvutarinaa on mielenkiintoista ja herkkää seurata. Suosittelen elokuvaa kaikille sukupuolisesta suuntauksesta ja ihon väristä riippumatta. Se näyttää miten vaikeaa on elää varjoissa, kieltää omat tunteensa ja siinä samalla sanoa hyvästi eräänlaisen rakkauden vastaanottamiselle. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Trevante Rhodes, André Holland, Janelle Monáe, Ashton Sanders, Jharrel Jerome, Naomie Harris, Mahershala Ali
Osastot: Draama, Leffat
Hei Outi, Tulin heti katsomaan mielenkiintoista blogiasi ja jätän terveiset tänne 2017 lempileffani kohdalle. Viime vuosi oli minulle hyvä leffavuosi, oli monta tällaista merkittävää ja koskettavaa kokemusta, kuten Moonlight. En käy ihan noin paljon leffassa kuin sinä! Harrastan kulttuuria niin monessa muodossa mutta leffat ovat kyllä suuri rakkauteni. Loppuvuodesta sain yhdistää ne ammatillisiin juttuihin Lontoossa psykoanalyyttisillä filmifestareilla, ihan huippua. Mietipä, mitä leffat voisivat olla mielensisäistä hengitystä edistäviä… ja laita sitten mulle vinkkiä. 🙂 mulle yksi sellainen olisi Bagdad Cafe. Se rauhoittava toinen. Hyvää leffa jotta sinulle! T Minna
Kiitos. Moonlight oli todella hyvä raina. Mutta suosittelen seuraavaksi Red Turtle -animaatiota. Sen seurassa on mukana hellittää ja hengittää 🙂
Pieniä kirjoitusvirheitä kun bussissa näe mitä kirjoitan ??
Kirjoitusvirheitä tulee, jos niiden on tarkoitus olla. Niitä tulee vaikka istuu nätisti tuolillla kotona läppärinkin edessä 🙂