Outin Leffaopas

Pankin perheen lapset Mikko ja Anna ovat kasvaneet aikuisiksi. Mikolla on omia lapsia ja taloudellisia huolia, koska pankki uhkaa talon ulosmittauksella. Kaiken kaaoksen keskelle onneksi avuksi saapuu Maija Poppanen.

Tämä elokuva kuuluu sitten siihen listaan, mitä minun ei pitänyt mennä katsomaan (Maija Poppanen hahmona ei kauheasti innosta, vaikka musikaaleista tykkäänkin). Onneksi ei ollut mitään muuta tekemistä, ei toista elokuvaa tarjolle – joten edessä oli ”pakko” raahautuminen Maija Poppasen pariin. Ohjaaja Mr. Rob Marshallia on lienee syytä sitten kiittää tässä kohtaa, että elokuva jätti niinkin hyvän jälkimaun. Rainan ikäraja on 7 vuotta, mikä on sille vallan sopiva. Vaikka itse uskonkin vähän vanhemman (9+) viihtyvän paremmin tämän rainan parissa. Maija Poppanen ei tarjoile liukuhihnalta ihmetyksiä ja oivalluksia (vaikka niitäkin on mukana), mutta on silti vaikea uskoa 7-vuotiaan viihtyvän hyvin tämän rainan parissa. No, ainahan voin olla väärässä.

Maija Poppanen perustuu P. L. Traversin (1934-1988) kynäilemiin lastensatuihin. Vuosien 1934 – 88 välillä Maija Poppanen kirjoja ilmestyi kahdeksan kappaletta. Valkokankaalla on aiemmin nähty Saving Mr. Banks (2013) kertoo, miten Walt Disneyn halusi itselleen elokuvaoikeudet Maija Poppaseen. P.L. Traversin ja Disneyn yhteistyö ei ihan sujunut daamin toivomalla tavalla ja hän piti monta Oscar-ehdokkuutta saanutta Mary Poppins – Maija Poppanen (1964) musikaalielokuvaa pyhäinhäväistyksenä hänen luomalleen hahmolleen. Daamin asenne piti hamaan loppuun asti ja jopa testamentissään hän määräsi, että Disney ei saa tehdä hänen teoksistaan elokuvia. Traversin kuoleman jälkeen perikunta kuitenkin muutti mieltään ja nyt valkokankaalla nähtiin Disneyn pitkään toivoma jatko-osa Maija Poppaselle. Tätä odotusta kesti 54 vuotta. Ja ilmeisesti tätä sitten kannatti odottaa, vaikka P.L. Travers varmaankin kääntyy haudassaan. Mutta onko tämä sitten taalojen toivossa tehty turhake vai onko Maija Poppasen paluulla oikeasti jotain annettavaa.

Näyttelijävalinnoista voin vain sanoa ”wau”. Pääosassa loistava Ms. Emily Blunt antaa pelkästään riittävän syyn mennä katsomaan Maija Poppasta. Hän loistaa roolissaan, on esikuvaansa tiukempi joissakin kohtauksissa, mutta sitten taas puolestaan leviää massiiviseen hymyyn (rakkaudelliseen ilmeeseen) alkuperäistä Poppasta paremmin. Ms. Blunt vie elokuvaa hyvin eteenpäin olipa hän sitten kohtauksessa enemmän tai vähemmän sivulla ja nostaa esiin elokuvan taian – vai pitäisikö sanoa Maija Poppasen taian. Toisen hyvän suorituksen tekee Maija Poppasen tuttavaa Jaakkoa näyttelevä Mr. Lin-Manuel Miranda. Mies suoriutuu tehtävästään asiallisesti, vaikka ei omaakaan samanlaista kujeilevaa hassuttelun taitoa mitä Mr. Dick Van Dykellä oli aikoinaan. Mutta ainakaan hän ei vaikuta sortuvan itsensä yliesittelemiseen. Mitä sitten tulee Mikko ja Anna Pankkia näytteleviin Mr. Ben Whishaw’n ja Ms. Emily Mortimerin olen lopputuloksesta ihan äimistynyt. Näyttelijät toki osaavat vuorosanansa, mutta heiltä puuttuu samanlainen läsnäolo elokuvassa kuin Ms. Bluntilla oli. Välillä oli jopa helpottavaa, kun hahmot olivat takavasemmalla ja pääsi nauttimaan itse elokuvasta. Vaikuttipa jopa siltä, että he yrittivät näytellä hieman liikaa – ja tässä on se hieno veteen piirretty viiva, jonka yli kumpikin lompsi vesipisarat lennellen. Lisäksi valkokankaalla nähdään ensimmäisestä Maija Poppasesta tuttuja hahmoja sekä uusia tuttavuuksia, kuten Maijan serkku, mutta heidän olemassaolonsa oivaltamisen jätän katsojalle.

Lapsinäyttelijöistä kiitos ja kunnia kuuluu Tuurelle (Joel Dawson). Nuori Mr. Dawson on luonnollisen oloinen elokuvassa, eikä tunnu yhtä pökkelöltä juonen kulussa kuin kaksi hänen sisarustaan, Anniinaa näyttelevä Ms. Pixie Davis ja Jussia näyttelevä Mr. Nathanael Saleh. Toki ymmärrän, että Anniinasta on tehty lapsilauman älykkö, Jussista aikuinen ja lapsuuden kuvaus on jäänyt Tuurelle. Mutta pääasiallisesti hekin sortuvat satunnaiseen ylinäyttelemiseen. Tässä kohtaa onkin hyvä pohtia, onko se tyypillinen vaatimus musikaaleille? Vai eikö tarina olisi toiminut myös normaalimmalla käytöksellä? Ei kai Maija Poppanen tarvitse tuekseen ylinäyttelemistä?

Juonellisesti raina ei ole mikään supersuuriyllättäjä, vaan pikemminkin tähdenlento. Sen eduksi on kuitenkin laskettava kaikki mahdolliset taianomaiset kohtaukset, piirrosanimaation hyväksikäyttö ja musikaalikappaleet. Nämä jättävät sitten jonnekin takavasemmalle sen hieman syvällisemmän juonen, joka ei oikeasti ole kovinkaan kiinnostava. Mutta kun tästä pääsee ylitse, niin on todettava, että yllättäen olisin kaivannut musiikkiesityksiä lisää. ”A Cover is Not the Book” kohtaus on todella vakuuttava ja sellaisia jäi kaipaamaan lisää. Can You Imagine That? on myös vakuuttava sekä The Place Where Lost Things Go, jättää katsojan pohtimaan elämää suurempia asioita. Näissä merkeissä voi myös esittää toiveen Disneyn ja muiden piirrosanimaatioita tekevien studioiden suuntaan, että perinteisen piirrosanimaation ja livenäyttelemien yhdistämistä olisi kiva katsella lisää. Kiitosta voi myös hehkuttaa siitä, että Maija Poppasesta ei ole tehty liian hollywoodlandiamaista, vaan siitä on vielä havaittavissa hyvinkin brittiläisiä piirteitä.

Ohjauksesta on vastannut musikaalien (Chicago, 2002; Into the Woods, 2014) parissa työtä aiemminkin tehnyt Mr. Rob Marshall. Mutta jos käsikirjoituksessa on annettu vain lusikalla, niin vaikea siitä on kauhallista kaapia kasaan. Mr. David Magee on pysynyt liian uskollisena alkuperäiselle tarinalle ja sen klassikkopiirteille. Oma itsenäisempi ja jännittävämpi tarina loistaa poissaolollaan. Ja oikeasti on aika vaikea ymmärtää, miksi juoni ei ollut tätä mehukkaampi, varsinkin kun lähdemateriaalia oli saatavilla usemman kirjan verran.

Maijan paluu- ja menolippu

Leffa jättää mukavan jälkipolton, mutta ei mitään pakollista tarvetta nähdä kolmatta mahdollista Maija Poppasta.... ellei siinä sitten pääosassa loista Emily Blunt. Kaiken kaikkiaan Maija Poppasen paluu on kuitenkin hyvin kuvattu, se on visuaalisesti taidokas ja omalta osaltaan myös viihdyttävä. Musiikkikohtaukset sujahtavat hyvin osaksi elokuvaa, eikä leffa sorru polkemaan liikaa paikoillaan. Omalla tavallaan maailma olisi varmasti pärjännyt ilman tätäkin elokuvaa, sillä se ei sinänsä tarjoa uutta tai pääse oivalluksissa ensimmäisen elokuvan tasolle. Hyvä elokuva kärsii tässä kohtaa heikosta juonesta sekä ylinäyttelemisestä. Leffan pitää pystyssä Emily Blunt ja se on jo yksin katsomisen arvoinen asia. Suosittelen rainaa kuitenkin kaikille musikaalien ja Maija Poppasen ystäville. Leffa jättää hyvän olon ja se on jo paljon näinä aikoina.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Emily Blunt, Lin-Manuel Miranda, Ben Whishaw, Emily Mortimer, Joel Dawson, Pixie Davis, Nathanael Saleh, Julie Walters, Colin Firth, Jeremy Swift, Kobna Holdbrook-Smith, David Warner, Jim Norton, Meryl Streep, Angela Lansbury ja Dick Van Dyke
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia