Outin Leffaopas

“Let every man be master of his time.”

Soturi Macbeth on palaamassa voitokkaan sodan jälkeen kotimaisemiinsa Lady Macbethin luokse mukamaan hyvä ystävänsä Banquo. Ennen sitä he kuitenkin saa kolmelta noidalta ennustuksen, että Macbethista sekä Banquon pojista on tuleva kuninkaita. Nopeuttaakseen tätä prosessia Macbeth lahtaa vaimonsa yllyttämänä kuninkaansa Duncanin ja kruunaa itsensä sen jälkeen. Mikään ei kuitenkaan suju ihan suunnitelmien mukaan omantunnon ja vallanhimon kolkutellessa takaovella, mikä johtaa uusiin juonitteluihin ja murhiin kohtalokkain seurauksin.

“By the pricking of my thumbs,
Something wicked this way comes.”

Syyllisyyden taakan kantamisen lisäksi Macbeth esittelee omaa teemaansa valinnanvapaudesta sekä syy-seuraus tapahtumista. Voiko ihminen valita itse oman tiensä vai onko se todellakin ennaltakirjoitettu? Vai pitäisikö sittenkin pohtia sitä, että halusiko Macbeth itsessään jo kuningaaksi vai ajoiko hänet hirmutekoihin hänen halunsa miellyttää vaimoaan / osoittaa miehisyyttään? Joka tapauksessa verisistä tapahtumista päästään Macbethin tunnettuun kohtaukseen: käsienpesuun. Mitä tehdä kun mikään vesimäärä ei pese pois verta käsistä, eikä mikään tuoksu peitä veren hajua. Asiaa ei tietenkään paljon auta pään sisällä pyörivät haamut, jotka vaativat mestaajansa tilille.

“What’s done cannot be undone.”

Alkuperäisen tarinan on kynäillyt yksi elokuvateollisuuden tuottoisimmista käsikirjoittajista englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija Mr. William Shakespeare (1564 – 16161), jonka kerrotaan perustaneen näytelmän Skotlannin todellisen kuninkaan Macbethin vaiheisiin mielistellessään kuningas Jaakko I:stä. Olipa niin tai näin, niin tragedia jäi elämään syntymänsä jälkeen ja on jälleen kerran tarjonnut meille uuden sovituksen siitä. Kaikista miehen kirjallisista tuotoksistaan on tehty yli 400 elokuva-tai televisioversiosta, eikä loppua tälle (onneksi) näy. Syitä suosioon on esitetty useita. Yhtenä sellaisena pidetään elokuvissa kävijöiden halua nähdä uusia sovituksia kirjallisuuden klassikoista, mutta myös aikansa tunnetuilla näyttelijöillä on varmasti oma vaikutuksensa. Suuressa tai pienessä ruudussa nähtyjen elokuvien juonet ovat joko äärimmäisyyteen asti uskollisia Mr. Shakespearen näytelmille, tai sitten niistä on hyödynnytty vain sen pääteema, osa dialogia tai muutamia kohtauksia.

“There is nothing serious in Mortality”

Ohjaaja Mr. Justin Kurzel on onnistunut tuomaan tuttuun tarinaan jotain uutta. Se on saavutus, sillä verinen Macbethin tragedia on innottanut elokuvataiteen tekijöitä pitkään eikä loppua tälle varmasti vielä mäy. Hyviä sovituksia aiheesta on tehty vuodesta 1948 lähtien, jolloin Mr. Orson Welles ohjasi ja näytteli nimiroolin. Mielenkiintoinen on myös Mr. Roman Polanskin ohjaama versio vuodelta 1971 sekä Mr. Philip Cassonin ohjaustyö vuodelta 1979, jolloin Macbethiä näytteli Mr. Ian McKellen. Näiden lisäksi omia sovituksia aiheesta ovat tehneet muun muassa Mr. Akira Kurosawa (Kumonosu-jo – Seittien linna, 1957), Mr William Reilly (Kunnian miehet, 1991) sekä Mr. Geoffrey Wright (Macbeth, 2006). Mr. William Shakespearen näytelmä jaksaa kuitenkin edelleen kiinnostaa ja viihdyttää niin näytelmätaiteen tekijöitä kuin katsojiakin. Tästä hyvä esimerkki on nyt valkokankaalla oleva uusin versio samasta aiheesta, eikä se todellakaan varmasti jää viimeiseksi – toivottavasti. Nyt nähty versio on ehkä vain kaikkein verisin (sananmukaisesti) ja itse vertaisin sitä myös Rob Royhyn shakespearelaisen dialogin kanssa. Tässä leffa teurastetaan kunnolla, eikä vain peitellä hengen heittämistä siirtämällä kameran katse pilvenhattaroihin.

“Come what come may, time and the hour run through the roughest day.”

Ohjaaja Mr. Kurzelin versiosta ei todellakaan puutu verta, sisälmyksiä ja puhdasta väkivaltaa. Vaikka elokuva onkin sairaalla tavalla kaunista katsottavaa, niin se pursuaa ihmisten lahtaamista, sisäelinten roiskumista sekä sonnan keskellä etenemistä. Herkkähipiäiset voivat laittaa tarvittaessa silmät kiinni, sormet korviin sekä ulista inhosta ja pelosta. Visuaalisesti Macbeth on yhtä rosoisen oloinen kuin Ms. Ms. Andrea Arnoldin versio Humisevasta Harjusta. Se ei siloittele maisemia, pelaa valoleikkiä vaan antaa toden tunteen tilasta. Mr. Kurzelin versio Macbethistä on kaunis. Koko elokuva on omalla tavallaan mahtipontinen, mutta samaan aikaan myös äärettömän surullinen. Osa syy tähän varmasti on Mr. Jed Kurzelin säveltämät kappaleet, jotka luovat omalla tavallaan uhkaavan tunnelman.

“I dare do all that may become a man; Who dares do more, is none”

Valkokankaalla loistaa kaksi kaksi julmaa tähteä. Mr. Michael Fassbender ja Ms. Marion Cotillard tekevät Macbethin vallan himoisena pariskuntana parhaansa. Mr. Fassbender sopii kuin nenä naamaan nimirooliin, sillä miehellä on taito tehdä uskottavaa jälkeä rooleissa, jotka vaativat häneltä mielipuolisuutta ja ylemmyyden osoittamista. Ms. Cotillard puolestaan jää hieman elokuva siippansa varjoon, mutta onnistuu silti välittämään uhkaavan olemassaolon hiljaisen esintymisen kautta. Tässä kohtaa on kuitenkin myös myönnettävä, että olin pettynyt heidän roolisuorituksiinsa hyvästä yrityksestä huolimatta. Shakespearelaista paatosta ei saada aikaiseksi edes hyvien monologien kanssa, jos katsojalle jää tunne, että näyttelijä voisi yhtä hyvin luetella ostoslistaansa. Paremmin Shakespearensa olivat mielestäni lukeneet herrat Paddy Considine (Banquo) ja Sean Harris (Macduff). Pelkkä miesten fyysinen läsnäolo loisti jotain sellaista, mitä pääroolien esittäjiltä odotin, turhaan.

“Life … is a tale
Told by an idiot, full of sound and fury,
Signifying nothing.”

Vallan kahvaan

kieroin keinoin. Uusin Macbeth elokuva vie katsojansa kylmille Skotlannin nummeille himoitsemaan kuninkaaksi kuninkaan paikalle. Mies itse ei ehkä sitä uskaltaisi tehdä, mutta miehisyyden voimassa ja vaimonsa nalkuttamisen ansiosta saa aikaan aikamoisen kuoleman kierteen, jolla koitetaan varjella omaa päätään. Elokuva etenee shakespearelaisittain dialogin kohdalta, on todella verinen ja väkivaltainen, mutta jättää katsojansa kylmäksi. Poissaolollaan loistaa vakuuttava vallanhimon tavoittelu, omantunnon soimaus ja valinnanvapauksien pohdinta. Näyttelijät toki tekevät hyvää työtä, mutta Macbethien panostus ei vakuuta minua. Suosittelen elokuvaa kuitenkin kaikille Shakespearen kirjallisuuden ystäville. Tässä ei hovissa tanssita vaan eletään ilmeisen todellista arkea. Elokuvan visuaalinen maailma on ihastuttava raaka ja todellinen, joka tuo sille sentään joitain pisteitä.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Marion Cotillard, Sean Harris, Michael Fassbender, Paddy Considine, David Thewlis

“Out, damned spot! out, I say!—One, two; why, then ‘tis time to do’t.—Hell is murky!—Fie, my lord, fie! a soldier, and afeard? What need we fear who knows it, when none can call our power to account?—Yet who would have thought the old man to have so much blood in him? The thane of Fife had a wife; where is she now?—What, will these hands ne’er be clean?—No more o’that, my lord, no more o’that: you mar all with this starting. Here’s the smell of the blood still: all the perfumes of Arabia will not sweeten this little hand. Oh, oh, oh!”

Ne, jotka sitten menettivät sydämensä ja järkensä shakespearelaiselle sekoilulle valkokankaalla voivat ilahduttaa itseään lisää muilla miehen kirjallisuudesta tehdyillä elokuvasovituksilla. Seuraavasta listasta voikin nähdä, mitä kaikkea sinne valkokankaalle on ehditty jo tuottaa. Listasta löytyy myös omia suosikkejani, jotka jaksavat vuosi vuoden jälkeen ilahduttaa ja joiden uusia sovituksia myös katselee aina mielellään olivatpa ne sitten kuinka moderneja tai raakoja tahansa. Mukaan siihen mahtuu komediota, tragedioita ja historiallisia näytelmiä.

• Cymbeline (1913 – )
• A Midsummer Night’s Dream – Kesäyön unelma (1909 – )
• The Taming of the Shrew – Kuinka äkäpussi kesytetään (1929 – )
• Twelfth Night – Loppiaisaatto (1910 – )
• As You Like It – Miten haluatte (1912 – )
• The Tempest – Myrsky (1911 – )
• Much Ado About Nothing – Paljon melua tyhjästä (1993 – )
• Perikles (2014)
• Love’s Labour Lost – Turhaa lemmen touhua (2000)
• The Merchant of Venice – Venetsia kauppias (1916 – )
• The Merry Wives of Windsor – Windsorin iloiset rouvat (1966)
• Anthony and Kleopatra – Antonius ja Kleopatra (1908 – )
• Coriolanus (2012 – )
• Hamlet – Tanskan prinssi (1921 – )
• Julius Caesar (1950 – )
• King Lear – Kuningas Lear (1971 – )
• Macbeth (1948 – )
• Othello (1922 – )
• Romeo and Juliet – Romeo ja Juulia (1908 – )