Alexander Dumas (1824 – 1895) ei tainnut tietää millaiseen historialliseen pyöritykseen loi teoksen, kun hän jätti jälkipolville yhden tunnetuimman kirjallisen tuotoksensa: Kamelianaisen (La Dame aux Camélias), vuonna 1848. Kirja perustuu miehen omiin rakkausrintaman kokemuksiin Pariisista. Mr. Dumas nuorempi rakastui tulisesti kurtisaaniin Ms. Marie Duplessiin (1824 – 1847), joka kiihkeän ja lyhyen kaksivuotisen romanssin jälkeen kuoli tuberkuloosiin. Kirjassa Mr. Dumasin läsnäolo on hyvin vahvaa aina alter egoa Mr. Armand Duvalia myöten.
Kamelianaisesta on tehty useita televisiointeja, elokuvia ja ooppera. Elokuvista tunnetuin on varmasti vuoden 1936 Camille versio, jossa ohjaaja Mr. George Cukor sai Ms. Greta Garbon loistamaan ja syvästi järkyttämään meitä upealla tunneilmaisullaan traagisessa roolissaan. Joskin on myönnettävä, että elokuvassa oli mukana ajalleen tyypillisiä visuaalisia piirteitä, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä alkuperäisen tarinan kanssa.
Viimeisin valkokankaalle asti saatu sovellus Kamelianaisesta oli Moulin Rouge! (2001), missä ohjaaja Mr. Baz Lurhmann yhdessä pääosassa olleen Ms. Nicole Kidmannin ja Mr. Ewan McGregorin kanssa esitti jotain sellaista, mistä voi löytää hyvällä tahdolla yhtäläisyyksiä alkuperäiseen Mr. Dumasin tarinaan. Ja tässä sitten todellakin on kyse hyvästä tahdosta. Mr. Lurhmannin elokuva sisältää paljon muutakin kuin perinteisen kurtisaanin ja häntä rakastavan miehen tarinan.
Oopperan puolella italialaisen oopperasäveltäjän Mr. Giuseppe Verdin (1813 – 1901) tuotos lienee tunnetuin: La Traviata. Kolminäytöksinen ooppera La Dame auc camélias sai ensi-iltansa Pariisissa 6.3.1853. Ensi-ilta toi kuitenkin tullessaan omat ongelmansa yleisön buuatessa oopperalle jo toisessa näytöksessä, joten Mr. Verdi kirjoitti tunnetun kirjeen hyvällä ystävälleen Muziolle: ”La traviata last night a failure. Was the fault mine or the singers’? Time will tell.” Verdin ja meidän iloksemme aika osoitti oopperan ihastuttavan kuulijoita ja katsojia ja sitä pidetäänkin edelleen yhtenä suosituimmista oopperoista heti Taikahuilun jälkeen. Verdin kuoleman jälkeen oopperan ajankohta on yleensä sijoitettu 1850-luvun Pariisin, mutta hänen elossaolo aikanaan se sijoitettiin 1700-luvulla, jonne moraalittoman juonen katsottiin sopivan paremmin ja samalla pystyttiin välttämään siitä skandaalien syntymistä.
La Traviata kuuluu Mr. Verdin niin sanottuun romanttisen trilogian oopperoihin. Ensimmäinen trilogian ooppera on Rigoletto, joka sai ensi-iltansa 11.3.1851. Toinen osa oli Trubaduuri (Il Trovatore), jonka ensi-ilta oli 19.1.1853. Merkittäväksi sen tekee myös se, että se oli ensimmäinen suomeksi esitetty ooppera (ensi-ilta oli Suomessa jo vuonna 1870). La Traviata on sarjan viimeinen. Yhteistä tälle romanttiselle rintamalle oopperoiden joukossa on niiden yhteiskunnallinen sanoma. Kaikkien kolmen oopperan päähenkilö on joutunut ylenkatsonnna kohteeksi ja siten syrjäytyneeksi yhteiskunnasta. Rigolettessä se on kyttyräselkäinen hovinarri, Trubaduurissa mustalaisnainen ja La Traviatassa kurtisaani.
La Traviatan tyypilliselle ajankohdalle, 1850-luvun Pariisille, tulee mutka matkaan MET:n sovituksessa. Ohjaaja Mr. Willy Decker on sijoittanut kurtisaanin tarinan nykyaikaan. Ajalla on myös vahva merkitys lavasteissa, joista kello kuvaa Violettan loppuunkuluvaa elämänlankaa. Lavasteista ja puvustuksesta vastuussa ollut Mr. Wolfgang Gussmann antaa oopperalaulujien puhua (tai tässä tapauksessa laulaa) lavasteiden puolesta, tyytymällä esittämään heidät meidän aikakauteemme sopivissa puvuissa. Tätä vastaan voisi tietenkin pohtia Mr. Verdin kommenttia siitä, miten hän piti La Traviata modernina tuotoksena – un soggetto dell’epoca – ja mitä hän mahtoi tarkoittaa tällä. Voidaanko La Traviata sovittaa kaikkiin aikakausiin, koska perhe-elämä ja seksuaaliset moraaliarvot kulkevat koko ajan mukana, vai tarkoittiko hän La Traviatan olevan ikuinen suosioltaan. Jälkimmäinen ainakin on osoittanut paikkansa historian siipien havinassa.
Lyhyesti ja ytimekkäästi La Traviatan juonta voi kuvata seuraavasti: aatelinen Alfredo Germont (Matthew Polenzani) rakastuu tuberkuloosia sairastavaan kurtisaaniin Violetta Valéryyn (Natalia Dessay). Omien elämäntapojen muuttaminen rakkauden tähden ei kuitenkaan pelasta Violettaa keuhkotaudilta, vaan tarina saa surullisen lopun.
La Traviatan ollessa kevään viimeinen HD-esitys Metropolitanin oopperasta New Yorkista on asiallista herätellä sinun kiinnostusta ensi vuoden 2012-2013 tarjontaan. Luvassa on muun muassa seuraavia ihanuuksia: Verdin Otello (27.10.2012); Mozartin Tituksen lempeys – La Clemenza di Tito (1.12.2012); Verdin Naamiohuvit – Un Ballo in Maschera (8.12.2012); Verdin Aida (15.12.2012); Donizettin Maria Stuart (19.1.2013) ja Händelin Julius Ceacar (27.4.2013). Erityisesti näistä soisin mahdollisimman monen kokevan erityisesti Naamiohuvit, jossa Ms. Karita Mattila vetää Amelian roolin.
| La Traviata jaksaa sävyttää |   |
|---|---|
| siinä määrin, että kaivelin nessuja esiin jo toisen näytöksen alkupuolella. Loppua kohti kyynelten tulva vaan lisääntyi. On se ihme ja kumma, miten taidokkaasti tehty musiikki ei kuole koskaan ja Verdin ennustus toteutti itseään – yleisö päätti jääkö La Traviata henkiin – ja se jäi, meidän kaikkien jälkipolvien onneksi. Minimalistinen lavastus laittoi paineita laulajien harteille ja he onnistuivat tehtävässään erilaisten tunnetilojen esittämisessä hyvin. Niukka lavastus pakotti myös välillä pohtimaan niiden syvempää merkitystä, mikä lienee osaltaan ollutkin ohjaajan Mr. Deckerin mielessä. Jos jotain jäin kaipaamaan niin enemmän kulissien takaista maailmaa. Siihen nämä HD-lähetykset tarjoavat yleensä hyvän mahdollisuuden. Haastatteluja, henkilökuvia ja oopperan elämän seuraamista. Hyvän esityksen rinnalle katsoja saa jotain syvempää rintansa alle. Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen Finnkinon katsojalle suomiin mahdollisuuksiin päästä osaksi maailmanlaajuista yleisöä virtuaalisen osallistumisen kautta. Ja suosittelen erittäin lämpimästi tähän kulttuurimuotoon perehtymistä myös kaikille muillekin. Rakkaus on raatelevaa, lupauksia antavaa ja kaiken kattavaa. Verdin La Traviata osoitti sen hyvin yksinkertaisin ja vakuuttavin keinoin. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Osastot: Elokuvia ja elämää