Italialainen käsikirjoittaja-ohjaaja Mr. Paolo Sorrentino (The Great Beauty, This Must Be the Place) yrittää jälleen sivistää meitä elämän kulusta ja siihen kuuluvasta pohdinnasta. Tällä kertaa hän on siirtänyt pohdinnan roomalaisista maisemista The Great Beauty (2013) sveitsiläiseen kylpylään, joka mahdollistaa edellisen elokuvan tavoin päähenkilöille mahdollisuuden vaeltaa ympäriinsä, kadota sinne ja elää hyvin melankolisessa ympäristössä. Ja jälleen kerran miehen elokuvaa katsoessa tulee tunne, että katsoja tietää enemmän kuin kukaan valkokankaan hemmoista tai daameista. Mielenkiintoisesti myös elokuvassa laulava Ms. Sumi Jo tuntuu paketoivan kaiken tämän tunnemyllytyksen parhaiten kappaleeseen ”Simple Songs”. Youth on pieni filmi isoista asioista.
Kaksi vanhaa tuttavaa säveltäjä Fred Ballinger ja elokuvaohjaaja Mick Boyle (tämä itse asiassa alkaa kuulostaa joltakin vitsiltä) viettävät valioaikaa sveitsiläisessä kylpylässä. Hemmot ovat aikoinaan olleet tunnettuja tekijöitä omalla alallaan ja ovat nyt nauttimassa elämän heille suomista etuuksista eli henkevästä keskustelusta, joka kattaa ainakin ikääntymisen ja taiteen tekemisen. Se lienee helppoa, koska nämä asiat konkreettisesti ovat käynnissä miesten omissa maailmoissa. Ikämiesten pohdintaa ei helpota se, että maisemiin ilmestyy Fredin tytär Lena, joka etsii itseään sekä heitä alati tarkkaileva Jimmy, joka valmistautuu uuteen rooliinsa.
Elokuvan voisi tiivistää sen mainosjulisteeseen. Ja tällä kertaa on todellakin todettava, että se on suhteellisen kaiken kattava. Toki sen lisäksi Youth – Nuoruus -leffa esittelee sivistynyttä ironiaa sitä ymmärtäville ja tekee jokaisesta kohtauksesta lähes oman pienen elokuvakokemuksen. Mr. Sorrentino on selvä tunnekuvaaja, joka jättää kokeneille näyttelijöilleen paljon pelivaraa tunteidensa ja ajatustensa ilmaisemisessa. Ilman elokuvaan keskittymistä on helppo ohittaa pienet sievät yksityiskohdat dialogin sävyssä, jotka ohjaavat tarinaan eteenpäin.
Elokuvassa jokainen hahmo jossain vaiheessa pettyy rakkauteen / maailman tarkastelutapaansa. Ihmisten ikä, himo nuoruutta kohtaan ja yritys saavuttaa optimaalinen tasapaino omien puutteidensa ja turhuuksiensa keskellä saa osuutensa valkokangasajasta. Ehkäpä elokuva hurmaa omalla tavallaan sen vuoksi, että syvällisen asian sanominen todistaa vain tavoitetta löytää jotain merkityksellistä omasta arkisesta elämästään. Ikääntyminen tarkoittaa kuitenkin asioiden taakse jättämistä, ajan rajallisuuden ymmärtämistä sekä sen tajuamista, että minkä valitusti taakseen jättää ei häviä olemasta vaan tulee osaksi henkilökohtaista historiaamme. Jokainen käsittelee tätä omalla tavallana, kuten Mr. Sorrentinon elokuva osoittaa.
| Mennyttä elämää muistelemassa |   |
|---|---|
| Youth joko koskettaa tai sitten ei. En usko kenenkään jäävän salaperäiseen haaleaan maastoon lillimään leffan jälkeen, vaan katsojalla varmasti on selvä mielipide näkemästään. Elokuva on laadullisesti epätasapainoinen, mikä oikeasti häiritsee katsomista varsinkin kun se käsittelee tunteita kuten itserakkautta, ylpeyttä ja syyllisyyttä, jotka mahtuisivat pienessä nyrkissä pidettäväksi. Ehkpä tästä johtuen yksikään valkokankaan hahmoista ei nouse toista suurempaan tai viiisaampaan asemaa. Mutta samaan aikaan se kolkuttelee jotain tunneovia ainakin tämän katsojan sisällä jättäen elokuvan lopussa rauhallisen ja hyvin tasapainoisen olotilan. En tiennyt mitä lähdin elokuvalta hakemaan, mutta ilmeisesti sen sain ja paljon muuta. Suosittelen elokuvaa kaikille ohjaajan Paolo Sorrentinon elokuvien ystäville. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Michael Caine, Rachel Weisz, Paul Dano, Harvey Keitel
Osastot: Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat, Taide-elokuvaHenkilöt: harvey keitel, michael caine, paul dano, rachel weisz
Itse koin hyvin mielenkiintoiseksi Cainen ja Keitelin hahmojen vastakkainasettelun, ja kuinka he ovat ikään kuin vastakohtia. Cainen hahmo pyrkii koko ajan pitämään muistoja muistoina ja ei haluaisi elää enää nykyhetkessä, vaan menneessä. Keitelin hahmo puolestaan pyrkii nimenomaan tähtäämään tulevaan ja yrittämään vielä comebackia ja kuinka ironista se on, kun Cainen hahmo saa loistavan työtilaisuuden ja Keitel joutuu tyytymään eläkepäiviinsä.
Mutta eikös se ollut osittain juuri Mr. Keitelin roolin ansiota, että Mr. Caine suostui ottamaan tämän työtarjouksen vastaan. Elämää kohti, olipa sitten nuoruutta kaivaten tai menneisyyttä hyväksyen. Minut yllätti totaalisesti se, miten hyvin leffa vei mukanaan ja miten paljon siitä pidin, vaikka ”siinä ei tapahtunut juuri mitään”.