Juoppohullun päiväkirja – dilledagboken on löytänyt tiensä vihdoinkin valkokankaalle ja minä olen löytänyt tien elokuvasaliin pitkän pohdinnan jälkeen. Leffan saadessa arviointeja aina ’suomipaskasta aivottomaan toimintaan’ oli pakko miettiä, että kannattaako roponsa kantaa Finnkinolle ja käydä katsomassa leffa, vai pääsiskö tästä kaikesta helpommalla seuraamalla elämää torin laidassa perjantai-iltana. Onneksi kannoin euroset oikeaan suuntaan. Elokuva käsittelee kirjan tavoin, viinaan menevän miehen Juha Bergin (Joonas Saartamo) elämää ja oivalluksia enemmän tai vähemmän humaltuneessa tilassa. Tarinassa viinalle tulee kova kilpailija Juhan rakastuessa AA-kerhon ryhmänvetäjään Tiinaan (Krista Kososeen), mikä ei saa kauheasti kannustusta Juhan ystävän Kristianin (Santtu Karvonen) tai piireihin mukaan pyrkivän Mikaelin (Johannes Holopainen) taholta.
Kirjaa on aikoinaan ja varmasti sitä kautta myös elokuvaa kritisoitu kännäämismyönteisestä ajattelusta, eikä ihan syyttä. Niin tätä vastaan on välillä vaikea ymmärtää sitä, miten Mr. Juha Vuorinen on kuvitellut, että tämä tuotos ei kannusta ryyyppäämään. No, selvin päin katseltuna ei varmastikaan, mutta pienessä nousuhumalassa tilanne voi olla toinen, sillä onhan toisen kohellusta ja elämän turruttamista jollakin asteella hauska katsella. Samalla Juoppiksen elämän seuraaminen kuitenkin, ainakin elokuvassa, pyrkii myös sen viinan läträämisen ulkopuolelle. Yritystä on paljon, pinnaa taas sitäkin vähemmän.
Kirjailija, radiotoimittaja, käsikirjoittaja ja muutenkin loisteliaan verbaliikan monitoimimies Mr. Juha Vuorinen saa lisätä yhden uuden meritin CV:sä elokuvan myötä. Pidän Mr. Vuorisen sanansäilästä ja sen näkeminen / kuuleminen valkokankaalla oli mielenkiintoinen kokemus. Mutta luulen, että seuraavien osien kohdalla suuntaan ehkä mieluummin kirjastoon etsimään seuraavia teoksia Juoppiksen myrkkyvuodet (2000) ja Vaippaihottumaa (2005). Leffa meinaan loppuu myös tavalla, joka jättää katsojan pohtimaan, että miten Juhan oikein kävi. Tuleeko Juoppikselle jatkoa vai ei? Kirjan sivuilla tarina tietenkin elää, mutta taiteellinen vapaus on taas oma lukunsa valkokankaalla.
Elokuvasaliin minut pääasiallisesti ajoi Mr. Joonas Saartamon suoritus. Mies vakuutti minut hyvillä näyttelijätaidoillaan elokuvissa Hiljaisuus ja Kulman pojat, joten pakkohan tämäkin oli katsastaan. Ja täytyy kyllä tunnustaa, että Saartamo jatkaa asialle omistautuneen henkilön näyttelemistä edelleen hyvin ja oli sitä kautta varmasti oiva valinta Juha Bergin nahkoihin. Mr. Saartamon omistautuminen Bergin piirteille on omaa luokkaansa ja valkokankaalta meitä katseleekin mies, joka on pyrkinyt selvittelemään asioitaan sekä käsittelemään syrjäytymistään viinan avulla. Nyt en vain ymmärrä sitä, miten miehen roolia ei ole huomioitu tämän vuoden Jussi-kisoissa. Mr. Saartamon kuuluisi ehdottomasti kisata siellä itseään etsivän ja muiden juoppojen kanssa yhtä pitävän juopon roolin ansiosta. Onneksi edes Mr. Karvosen sivurooli oli vakuuttanut raadin Jussi-ehdokkaiden valinnassa.
| Kosteaa kohellusta |   |
|---|---|
| alkoholismin parissa. Vaikka Juoppohullun päiväkirjaa on moitittu saarnaavaksi, alleviivaavaksi ja epätasaiseksi, niin olen eri mieltä. Odotin ennakkoasenteeni kanssa enemmän viinanhuuruista toimintaa, mutta Juhan elämän etenemisen seuraaminen yllätti erittäin myönteisesti. On toki hyvä muistaa, että kaikki jutut valkokankaalla eivät varmasti -selvänä- ole hauskoja, mutta alkoholihuuruissa terve järki on usein kaukana ja se tulee kyllä esille valkokankaalta. Elokuva arvioinnin näkökulmasta pidän Juoppohullun päiväkirjaa hyvänä ja hauskana kokemuksensa, jossa päähenkilön toilailuista alkaa oikeasti välittämään ja arvoa antaa myös hänen tiiviille ystäväporukalleen. Herrat Saartamo ja Karvonen tekivät todella hyvää ja rooliinsa uponnutta työtä. Voisin väittää, että jos edellisen elokuvan kohdalla -the Beasts of the Southern Wild- en ymmärtänyt sen kauneutta, niin Juoppiksen kohdalla muut puolestaan ymmärrä sen kauneutta. Tarinahan juopoista ei sinänsä ole mikään myyntivaltti, mutta leffa voi kyllä yllättää harvinaisen positiivisesti. Sen lopussa oleva Mr. Irwin Goodmanin laulu 'ei tippa tapa eikä ämpäriin huku' jotenkin kietoo koko viinankäyttämisen kulttuurin yhteen mielenkiintoisella ja herättävällä tavalla - ilman sitä saarnaamisen makua. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Leffasta enemmän kiinnostuneet voivat klitata itsensä tänne, mistä löytyy muun muassa elokuvan tekoon liittyviä mielenkiintoisia videoklippejä.
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat
Henkilöt: joonas saartamo, krista kosonen