Vuonna naru ja nappi, eli tarkemmin vuonna 2003 Mr. Rowan Atkinson päätti laajentaa repertuaariaan Mr. Beanin fyysisen komiikan ulkopuolelle. Siis liittää dialogia mukaan sattumanvaraiseen kohellukseen. Toiset olivat myytyjä – kuten minä – samantien, ja toisille asia ei ole uponnut (tai edes auennut) vieläkään. Kai se on makuasia, mistä ei sovi kiistellä. Ikävä kyllä, näin kassakoneen näkökulmasta katsottuna MI-7:n salainen agentti Johnny English ei tehnyt itseään kovinkaan suosituksen rapakon tuolla puolen, joten tätä jatko-osaa on sitten saanut odottaaaaaaaaaaaaaaaaaaa todella pitkään ja hartaasti. Mutta nyt se on täällä ja olen siitä todella iloinen. Leffa tarjoaa oivallisen mahdollisuuden pään nollaamiseen ja hyvän olon hankkimiseen.
Elokuva Johnny English Reborn hoitaa James Bond parodioinnin erittäin hyvin. Mukana on tiukka pomo, kaunis Bond – siis English-neitonen, hyvin varustettu auto ’royce’ (siis todellakin tahtoo sellaisen), tarpeellista tekniikkaa sekä vautia ja vaarallisia tilanteita ilman varsinaista tarvetta lyödä lipun yhteyteen merkintää K15. Sen sijaan leffa tarjoaa tasaista vatsalihasten harjoittamista nauruntyrskähdysten parissa. Mietin sitä, että kertoisiko siteeraus Bond-parodia riittävästi, mutta uteliaille mainittakoon lisäksi seuraavaa…
http://www.youtube.com/watch?v=qXQSfSu1Y0s
Elokuvassa Iso-Britannian salainen palvelu on kokenut lievän muodonmuutokseen ja joutuu hakemaan apua Tiibetin munkkiluostarissa itseään kehittävältä Johnny Englishilta (Rowan Atkinson). MI-7:n uusi johtaja Pegasus (Gillian Anderson) määrää palvelukseen astuvalle agentille partneriksi talossa hiljan aloittaneen Tuckerin (Daniel Kaluuya). Vakoojaparin tehtävä onkin selvittää, pitävätkö väitteet Kiinan pääministerin murhaamisesta totta vai ei. Soppa on valmis sekoitettavaksi, kun mukaan lisätään potentiaalinen maailmanvalloitusta havitteleva järjestö Vortex. Ja ainoa Englishin kykyihin uskoava on MI-7:n käyttäytymispsykologi Kate Summers (Rosamund Pike). (Ja oikeasti käyttäytymispsykologian puolelta katsottuna, siinä todellakin on runsaasti uskomista).
Näyttelijöistä tuttuja naamoja Mr. Atkinsonin lisäksi olivat Ms. Rosamund Pike ja maantiejyrän alle kasvoiltaan jäänyt Ms. Gillian Anderson. Siis oikeeasti, miten voi olla noin tasainen naamataulu?!? Botox – anyone? Toisaalta haluaisin kovasti uskoa, että näyttelijät eivät jähmetä ilmeitään, sillä niiden avulla kerrotaan suhteellisen paljon valkokankaan tälle puolelle. Ms. Piken naamataulu oli sentään vielä liikkuvainen. Ja hän on ollut myös ahkera valkokankaan täyttämisessä. Ikävä kyllä vaan suurin osa niistä ei tule koskaan Suomeen elokuvateatteri-levitykseen (sniiifs). Tiedettävästi olemme jo missanneet mahdollisuuden Made in Dagenham (2010) elokuvaan, sama kohtalo odotti myös Barney’s Version (2010) leffaa. Joten kun oikein kovasti pinnistää, niin Ms. Pike on vilahtanut tämän blogin elokuvista vain The Education (2009) rainassa. Ehkä tulevaisuus toisi jotain muuta tullessaan. Sillä poikkeuksellisesti tämän vuoden tarjonnasta näistä valkokankaalla keikkuloivista pitkistä blondeista, vain Ms. Pikella vaikuttaa olevan jonkinasteinen käsitys näyttelemisen jalosta taidosta.
| Aivot ovat siis niin latautuneet |   |
|---|---|
| ottamaan taas vastaan jotain vähän raskaampaa. Kaunis kiitos tästä Johnny English-rainalle. En muista, koska olisin nauranut näin paljon – lähes koko ajan. Tämä on tietenkin sillä riskillä, että Mr. Atkinson jatkaa elokuvassa hallitsemansa fyysisen komiikan esittämistä. Eroa Johnny Englishin ja Mr. Beanin välille on siinä vaikea vetää, mutta voin myös kysyä, että onko sitä edes tarpeellista vetää. Eikö elokuvien tehtävä ole viihdyttää. Luultavasti on niin, että agenttimaailmassa heiluvasta Johnny English:sta ei koskaan tule Mr.Beanin veroista rahasampoa, mutta siitä huolimatta se onnistuu hyvin parodioimaan James Bondia. Ja jo pelkästään sen vuoksi elokuville on nostettava hattua. James Bondia on toki koitettu parodioida aikaisemminkin, mutta näin suoraa samassa hengessä liikkumista ei ole tullut vastaan. Sen sijaan esimerkiksi rainassa Meet the Spartans (2008) esiteltiin Casino Royalessa tutuksi tulleita kidutusmenetelmiä, joten yllättäviä yhtäläisyyksiä tulee aina satunnaisesti vastaan (tai sitten katson liikaa elokuvia, mutta sehän taas ei voi pitää paikkaansa). Ja jos koskaan tulee Johnny English born reborn tai jotain vastaavaa, varmasti suuntaan senkin katsomaan ja nauttimaan siitä, miten Mr. Atkison esittää yhä vanhenevaa agenttia – ei nuoruuden vimmalla, vaan vanhuuden viisaudella. Vaikka sen tarjoamana huumori olisikin sitten todella suunnattu hieman nuoremmalle ikäluokalle kuin minulle. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Jos muuten haluat nähdä bravuurisen loppukohtauksen pika-ruokailuun viitaten, kannattaa istua leffa IHAN loppuun. Se ei tarjoa kohellusta vaan komiikkaa ja bravuuria omalla alallaan In the Hall Of Mountain King tahtiin.
Osastot: Kevyttä katseltavaaHenkilöt: rosamund pike, rowan atkinson