Nyt on sitten ihan pakko huhuilla täällä: Sampooooo, Sampo, Sampo, Sampo, Sampoooo, sinun lempinäytelmäsi on elokuvana, Sampoooo….Muista käydä katsomassa se. Tosin annettakoon rakkaalle veljelleni tässä myös mahdollisuus kieltäytymiseen, sillä onhan tuosta Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä -julisteen kaapin oveen liimaamisesta kulunut jo niin sanotusti muutama vuosi….. Sille omalle jälkikasvullesi tämä leffa on vielä ihan liian jännittävä, mutta lupaan tulla seurakseksi tarpeen niin vaatiessa.
Elo Myökki-Pyökki metsässä olisi suhteellisen rauhallista, elleivät jotkut isommat eläimet haluaisi popsia suuhunsa pienempiä (erityisesti hiiriä). Martti Metsähiiri kirjoittaakin lain, jonka Karhu-Vaari lukee kaikille metsän asukkaille. Sen mukaan kaikkien on oltava ystäviä keskenään. Ystävät eivät saa syödä toisiaan. Ja laiskat eivät saa viedä ruokaa muilta. Joillekin tämän lain toteuttaminen on helpompaa kuin muille. Erityisesti ongelmia se tuottaa Mikko Repolaiselle.
Mr. Rasmus A. Sivertsen ohjaama stop-motion nukkeanimaatio on uskollinen alkuperäiselle Mr. Thorbjørn Egnerin (1912–1990) samannimiselle kirjalle vuodelta 1953 (suomennettu 1956). Tässä kohtaa on nostettava hattua kaikille animaattoreille. Hyppelihiirtä tehtiin 10 kuukautta ison työryhmän kanssa. Henkilöstön määrää voi vain kuvitella, kun tietää yhden animaattorin saavan päivässä aikaiseksi noin kolmen sekunnin verran valmista elokuvaa. Mikäli Hyppelihiiri vakuutti suosittelen etsimään käsiin myös toisen Mr. Egnerin teoksen: Kolme iloista rosvoa (1955, suom. 1957). Ja vaikka tarinalle ollaan uskollisia, niin valkokankaalla on varmasti enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin kirjasta löytyy. Nukkeanimaation juoni on riittävän selkeä, sopivan jännä ja hauskoja tilanteita sisältävä, että se sopii myös perheen pienemmille. Kinkkisissä tilanteissa ei mällätä pitkään, vaan ne saadaan nopeasti selväksi.
Lastenelokuvalla tyypillisesti oman aikansa valkokankaalla saavat erilaiset mukaansa tempaavat laulut ja eteenpäin soljuva musiikki. Päärooleissa olevat hahmot ovat riittävän yksioikoisia ja helposti samaistuttavia. Samalla ne ovat kuitenkin myös riittävän mielenkiintoisia. Hyppelihiiren pääteemat tulevat myös nopeasti esille ilman suurempaa alleviivausta. Leffa painottaa yhteistyön merkitystä, reiluutta ja kaverina olemista. Ehkäpä leffa antaa jonkinlaisia viitteitä nuorille katsojille kompromissien merkityksestä ja neuvottelutaidoista. Niitä ei sitten voi koskaan oppia liian varhain. Yhteispelillä asiat sujuvat yleensä paremmin.
Näin tulee metsän väen kaksi ensimmäistä lakipykälää käsiteltyä. Se kolmas, jossa laiskat eivät saa viedä muiden ruokaa jääkin sitten takavasemmalle. Animaation aikana siihen toki annetaan viitteitä, mutta luulisin suurimman sanoman siitä tulevan aikuisen ja lapsen välisessä keskustelussa leffateatterin ulkopuolella. Näissä merkeissä Hyppelihiiren käytös on nimittäin niin selvää, että harmittaa asian heitteille jättäminen. Mutta ymmärrän toki animaatioon laitetun niin paljon sisältöä kuin mahdollista. Metsän väen lain lisäksi siinä kuitenkin käsitellään myös pienen karhunpojan Pummelin pelastamista sekä Mikko Repolaisen uutta ruokavaliota.
| Ystävät auttavat toisiaan |   |
|---|---|
| ja lopussa kiitos seisoaa. Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-Metsässä on hyvä ensimmäinen elokuva. Se etenee riittävän verkkaiseen tahtiin perheen pienempien makuun. Siinä on sopivasti rallatusta ja iloista meininkiä korvamatojen hankkimiseen. Visuaalisesti se on kaunista katseltavaa ja eikä esittele mitään suuria pelottavia asioita. Sekä sen tarinan kerronta on hyvin suorasukaista. Aikuista sen sijaan voi hämätä kyllä muutamat keskeneräiset asiat, jotka olisi hyvin voitu viedä elokuvan aikana loppuun. Mutta annettakoon lastenelokuvan olla lasten elokuva. Suosittelen Hyppelihiiren seuraa kaikille hänen ystävilleen ja rauhallisehkon lastenelokuvan ystäville. Hyppelin seurassa hieman jännittävienkin asioiden seuraaminen on yllättävän hauskaa. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |