Valkokankaalla tavataan Laurentin perhe, jossa kukaan ei oikein vaikuta pitävän toisistaan. 13-vuotias Eve on myrkyttänyt äitinsä masennuslääkkeillä ja joutuu sen vuoksi muuttamaan isänsä luokse. Isällä Thomasilla on taas avioliiton ulkopuolinen suhde, jolta hänen vaimonsa Anaïs sulkee silmänsä. Thomasin siskolla Annella on ongelmia alkoholisoituneen poikansa Pierren kanssa, joka ei saa otetta elämästään. Ja kaiken tämän kaiken taustalla on tietenkin myös isoisä George, joka haluaisi kuolla, mutta kukaan ei tunnu auttavan häntä siinä.
Tästä ahdistuneesta perheestä on todella vaikea löytää sitä onnellista loppua. Sen sijaan se on tyypillinen itävaltalaisen ohjaaja Mr. Michael Haneken muodostama dysfunktionaalinen perhe. Vaikka kulisseja yritetään pitää pystyssä niin pinnan alla kuohuu. Mielenkiintoisesti kukaan ei oikeasti tunnu välittävän näistä myrskyistä ja tyrskyistä. Ehkäpä se oman navan tuijottelu on kaikkea sitä muuta tärkempää. Arkea valkokankaalla katsellaan Even näkökulmasta, joka on ehkä se kaikkein rehellisen tulkitsija omassa kasvuvaiheessaan. Se on vain sääli, että pohdinnat tästä arjesta jäävät jollakin tavalla roikkumaan ilmaan, vaikka Eve niitä välillä muille jakeleekin. Ja tätä kautta ohjaaja onnistuu jälleen ravistelemaan katsojaa oman viestinsä jakamisessa. On aika olla aidosti kiinnostunut toisesta.
Happy End on tyypillinen ohjaaja Mr. Haneken elokuva. Joten katsoja tietää jo saliin mennessään mitä odottaa. Valkokankaalla nähdään takuuvarmasti laadukasta draamaa, joka korkeintaan herkuttelee satiirisilla piirteillä mutta muuten omaa pessimistisiä piirteitä. Happy End on nimeään myöten sellainen. Elokuva itsessään ei ole varsinainen jatko-osa miehen edelliselle Amour – Rakkaus-rainalle, vaikka antaakin välillä ymmärtää olevansa siihen tiiviisti kytköksissä. Omalla kohdallani tämä kytköksen tajuaminen tuli esille kyllä harvinaisen myöhään. Se lienee kertoo hyvästä kyvystä unohtaa elokuvia tai ohjaajan taidosta luoda uutta mielenkiintoisella tavalla.
Kaiken kaikkiaan näyttelijät tekevät hyvää työtä. Kehuja voi erityisesti kaataa Georgea näyttelevän Mr. Jean-Louis Trintignantin suuntaan. Mies on omassa päättäväisyydessän ihastuttavaa katsottavaa. Ja osoittaa hyvin perheen välinpitämättömyyttä. Suurimmat myötätunnon piirteet saadaankin perheen ulkopuolelta. Myös nuoren Even roolissa oleva Fantinen Harduin vakuuttaa. Daami vaikuttaa psykopaatilta, mutta ei missään vaiheessa oikeastaan tuo ilmi, miksi hän käyttäytyy kuin käyttäytyy. Vai riittääkö siihen todellakin se, että kukaan ei oikeastii välitä ja ole läsnä. Ainoa tytön elämästä jollakin tapaa kiinnostunut on isoisä, joka ei välitä taas omasta elämästään. Tässä kohtaa elokuva onnistuu ravistelemaan ainakin tätä katsojaan olemaan enemmän aidosti kiinnostunut nuoremman sukupolven asioista.
Toimimattoman perhe-elämän kuvauksen lisäksi ohjaaja on nostanut valkokankaalle nyky-yhteiskunnan mielenkiintoisia piirteitä. Omassa merkittävässä roolissaan loistaa Even puhelimellaan kuvaamat videonpätkät sekä Calais´n pakolaisongelma. Jälkimmäinen näistä vierailee valkokankaalla, mutta ei nouse elokuvan päätekijäksi. Onneksi. Sen sijaan kännykkäkameralla kuvaaminen ja tykkäysten jahtaaminen on jotain sellaista, mitä toivoisin leffoissa käsitteltävän vielä enemmän. Tämä isoveli-valvoo-asenne on myös tyypillistä hanekemaista kuvausta, joskin Even kohdalla kyse vaikuttaa olevan sosiaalisen median käyttämisestä vain oman elämän jakamisen merkeissä. Pohtia voi onko mikään tässä muuttunut? Ennen sitä raapustettiin tuntoja päiväkirjaan, kirjeisiin ja supateltiin kaverin korvaan. Nyt otetaan kännykkävideoita ja käytetään sosiaalista mediaa samaan jakamiseen. Eikä siellä kovin moni vaikuta oikeasti niistä välittävän.
| Kohti loppua |   |
|---|---|
| ja oman paikan etsintäää perheessä, jossa mikään ei oikein toimi ja kaikki vaikuttavat enemmän tai vähemmän ahdstuneilta. Elokuva on tyypillinen Mr. Haneken elokuva, joten katsoja saa kyllä rahoilleen vastinetta. Ihan aiempien elokuvien tasoiseen suoritukseen ja särnän tarjontaa se ei yllä, mutta on silti vakuuttava. Se on kuin irallinen kuvaus ihmisten arjesta, jossa saa lilliä eteenpäin omalla tahdillaan omaa napaansa katsellen. Suosittelen sitä kaikille ohjaajan elokuvista pitäville. Se ei erikoistehosteilla houkuttele katsojaansa, vaan sitäkin enemmän sillä tyypillisellä arjen elämisellä ja olemisella.Myöskään mitään suurempia juonenkäänteitä valkokankaalla ei nähdä, mutta välillä tämä arkinen puurtaminen todellakin riittää. Ja näin toimimattomassa perheessä mitään suurta tähän tuskin olisikaan enää kaivattu. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Näyttelijät: Jean-Louis Trintignant, Isabelle Huppert, Fantine Harduin, Mathieu Kassovitz, Franz Rogowski, Nabiha Akkari
Kesto:1 tunti 50 minuuttia
Osastot: LeffatHenkilöt: fantine harduin, isabelle huppert, jean-louis trintignant