Outin Leffaopas

Herroja Arnold Schwarzenegger ja Sylvester Stallone voi pitää melkein tankkereina, joiden liikkeelle lähtö on hidasta, mutta käynnistyessään he rynnivät päälle teholla, jonka alle kaikki kyllä murskautuvat. Botox-purkilla ja kuntosalilla käyneiden miesten uusimmassa toimintapläjäyksessä vankiloiden turvajärjestelmiä testaava Ray Bresling (Sylvester Stallone) päätyy salaiseen huippuvankilaan. Edessä on siis pakoyritys paikasta, mistä sen ei pitäisi olla mahdollista. Apua tähän hän saa oikeudenmukausuutta kannattavalta konnakaverilta Emil Rottmayerilta (Arnold Schwarzenegger). Siinä missä Bresling yleensä pitää hihassaan ’vapaudu vankilasta’ -korttia hän joutuu nyt miettimään, kuka hänet selliin oikein narautti ja käyttämään hyväksi uusia tuttaviaan oikeutta etsiessään.

Ohjaaja Mr. Mikael Håfström on saanut elokuvaansa kaksi kovan luokan toimintatähteä, joilla oli aiemmin vaikeuksia mahtua edes samaan kaupunkiin. Onneksi aika on kuluttanut miesten egoista särmiä pois ja luvassa on hauskaa draamallista toimintaa, jota ei kovin vakavasti voi katsoa. Ja tällä kertaa on todettava, että Mr. Schwarzenegger vastaa valkokankaan paremmasta valloituksesta ja komiikan tarjonnasta (mitä mieltä olenkin ollut True Lies -elokuvan jälkeen). Mr. Stallonelle vaikuttaa jäävän lihasten pullistelu ja änkeytyminen pieniin paikkoihin sekä pakosuunnitelman tekeminen. Ohjauspuikkoja pidellyt Mr. Håfström ei kuitenkaan ole mitenkään erityisen tunnettu toimintaelokuvien parissa ja sen ikävä kyllä huomaa. Siinä missä herrojen Stallone ja Schwarzenegger elokuvilta voisi odottaa kieli poskessa tehdyn dialogin lisäksi toiminnallista rymistelyä, niin tämä jää kyllä kauas kaikesta mahdollisesta tasosta. Toki on yhä todettava, että pääosassa rymistelevien miesten ikä painaa päälle, mutta toimintaa olisi saanut olla lisää tai minuutteja huomattavasti vähemmän. Herroille soisi kuitenkin tätä paremman pohjan taitojensa esittelemiseen, varsinkin kun heidät on vihdoinkin saatu nakitettu samaan elokuvalliseen tuotokseen (vaikkakin omissa kopeissaan).

Juonellisesti Escape Plan ei juurikaan tarjoa mitään uutta ja mielenkiintoista, mitä ei voisi kotona katsastaa käydessään läpi 1980- ja 1990-luvun toimintaleffoja. Nujakointi on samantyylistä, dialogi suorastaan riisuttua ja sitä kautta leffa on täynnä hauskoja hetkiä – vaikka taisin olla sieltä vähemmistöpäästä naurunpyrskähdyksieni kanssa. Salissa mukana olleet miespuoliset nuorisolaiset vaikuttivat ottavan elokuvan paljon enemmän minua tosissaan. Mikä sitten leffassa viehättää, ehkäpä se, että näyttelijät uskaltavat Expendables -elokuvien tyylistä poiketen osoittaa heikkoutensa, narisevat nivelensä ja liikerajoituksensa. Ikääntymisen merkkejä ei turhia piilotella – ainakaan kovin paljon, vaan sen annetaan heijastua oikealla tavalla fyysiseen mätkimiseenkin. Ja tässäkin Mr. Schwarzenegger oli uskaliaampi oman heikkoutensa (??) esittämisessä kuin Mr. Stallone.  Usko vaan, Sly, kyllä se ikä sinuakin alkaa jo painamaan.

Paljon lienee kertoo myös se, että elokuvan parhaan vaikutuksen vanhojen herrojen charmin lisäksi teki vankilanjohtaja Hobbesia näyttelevä Mr. Jim Caviezel, joka sai kaikki pahuuspisteet itselleen mitä vain oli jaettavissa. Henkinen väkivallan / ylivallan käyttäminen suorastaan säteili valkokankaalta katsomoon tämän miehen toimintaa katsoessa. Itse ihastuin miehen tummien silmien tehoon jo vuonna 2002, jolloin hän näytteli Monte Criston kreiviä. Mutta sen jälkeen vuonna 2004 valkokankaalle tullut katolinen iki-hitti The Passion of the Christ (kyllä, rakas siskoni, juuri SE elokuva….) teki miehestä vielä tunnetumman. No, onpa mies sitten kreivin tai Kristuksen roolissa, niin listaan voisi hyvällä mielellä ja riittävällä uskottavuudella lisätä myös esimerkiksi Bond-elokuvien pahiksen. Tämä ihan vain pikkuvinkkinä tuleville roolittajille.

Ennakoitava, mutta mielenkiintoinen

Jos Escape Plan -rainaa lähtee katsomaan ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia, niin ei pety kauheasti. Toki se tarjoaa sen perinteisen rymistelyn, pahisten paikoilleen laittamiseen ja ampuma-aseen varteen tarttumisen lättyyn lätkimisen rinnalla. Perinteisesti juoni on olemassa, vaikka hahmot sen sivuilla ovatkin olleet suhteellisen ohuita, mutta se ei estä toimintaa. Dialogiakin löytyy enemmän kuin pelkkiä sutjauksia, mutta mitään maailmaan rauhaa tässä ei kyllä rakenneta. Herroille Stallone ja Schwarzenegger olisi toivonut parempaa elokuvaa yhdessä esitettäväksi, mutta saahan ne aivonsa näinkin nollattua. Suosittelen leffaa (miespuolisille) nuorisolaisille, joilta voi löytyä vielä näin 1980-lukulaisen toiminnan fanittajia ja meille muille, jotka pidämme edellä mainittujen herrojen näkemisestä valkokankaalla. On vain hyvä muistaa, että Escape Plan ei ole mikään iso toimintaleffa, joten jatkuvaa sata lasissa olevaa toimintaa odottavat joutuvat pettymään. Sitä voi kyllä koittaa paikkailla pohtimalla yhdessä valkokankaan sankarien kanssa, miten pako vankilasta -korttia voi oikein käyttää.

Overall
Kokonaisarvosana.

Mikäli pako vankilasta kiinnostaa tai muuten vaan kaipaat vinkkejä aiheeseen, niin asiaan voi perehtyä muun muassa seuraavien elokuvien parissa:

• Cool Hand Luke – Lannistumaton Luke (1967)
• Papillon (1973)
• Midnight Express – Keskiyön pikajuna (1978)
• Escape from New York – Pako New Yorkista (1981)
• The Shawshank Redemption – Rita Hayworth – avain pakoon (1994)
• Con Air – Lento vapauteen (1997)
• O Brother Where Art Thou? – Voi veljet, missä lienet? (2000)
• The Cout of Monte Cristo – Monte Criston Kreivi (2002)
• Lawabiding Citizen – Lainkuuliainen kansalainen (2009)
• The Next Three Days – Kaiken se kestää (2010)
• Get the Gringo (2012)