Outin Leffaopas

Bright star, would I were stedfast as thou art—
Not in lone splendour hung aloft the night
And watching, with eternal lids apart,
Like nature’s patient, sleepless Eremite,
The moving waters at their priestlike task
Of pure ablution round earth’s human shores,
Or gazing on the new soft-fallen mask
Of snow upon the mountains and the moors—
No—yet still stedfast, still unchangeable,
Pillowed upon my fair love’s ripening breast,
To feel for ever its soft fall and swell,
Awake for ever in a sweet unrest,
Still, still to hear her tender-taken breath,
And so live ever—or else swoon in death.

John Keats, 1819

Ta-daaaa…. viikonloppu leffaputki on päässyt päätökseensä ja sen sulkee kauniilla tavalla Jane Campionin uusin elokuva: Bright Star – Yön kirkas tähti.

Jane Campio, joka tehtailee elokuvia naisen näkökulmasta, pyrkii uudella elokuvallaan Bright Star nostamaan eloon Fanny Brawnen (Abbie Cornish) ja John Keatsin (Ben Whishaw) välisen suhteen, sen alkukankeuksista romanttisen surulliseen loppuun asti. Aikansa oloille tyypillisesti suhde köyhään ja velalliseen runoilijaan ei saanut sellaista ymmärrystä, mitä nuoret olisivat kaivanneet, vaan pikemminkin Fannylle toivoteltiin onnea parempien naimakauppojen suhteen. Tästä huolimatta pari kihlautui, mutta ei kerinnyt koskaan naimisiin. Keatsin (1795 – 1821) elämänhistoriaa tuntevat tietävät jo tässä vaiheessa, että suhde jäi lyhytaikaiseksi Keatsin kuollessa nuorena miehenä tuberkuloosiin. Fanny Brawne (1800 – 1885) käyttäytyi kuitenkin surevan lesken tavoin pukeutuen useita vuosia mustaan ja surren rakastaan koko sydämestään. Elokuva, ottaessaan naisen näkökulman,  jättää kertomatta niistä syvistä tunteista Fannya kohtaan, mitä Keats purki ystävälleen Charles Brownille elämänsä loppuvaiheissa.

Elokuva on saanut nimensä sonetista, jonka Keats kirjoitti pian parin kihlautumisensa jälkeen Fannylle. Ja kuten tekstistä yllä käy ilmi, siinä on kauniita sanoja, kauniissa järjestyksessä, kauniilla tavalla kerrottuna. Olen ihan otettu runojen oivallisesta upottamisesta elokuvaan ja samaan aikaan surullinen siitä, että Keats ei elämänsä aikana saanut sitä tunnustusta, mikä hänelle nyt annetaan yhtenä aikansa romanttisimmista runoilijoista.. Tiedän vain yhden toisen yhtä romanttisen runoilijan, jonka kirjoittamat sanat uppoavat syvälle sieluuni sydämen viimeisiinkin kopukoihin samalla tavalla kuin Keatsin. Kiitos Ilkka olemassaolostasi.

Pääosissa näyttelevät Ms. Cornish ja Mr. Whishaw vetävät roolinsa hyvin läpi. On ihailtavaa seurata Fannyn tunteiden heräämistä ja hänen käyttäytymistään vuoroin nuorena hupakkona ja vuoroin Keatsia rajusti rakastavana ihmisenä. Keatsin rooli etenee samoin, joskin on sydäntä raastavaa seurata hänen tunteidensa hallintaa siinä, kun hän tietää ettei enää palaa Italiasta takaisin Englantiin, mutta tästä huolimatta lähtee mukaan Fannyn kuvitelmiin ensi kevään jälleen tapaamisesta. Mr. Whishaw tulkitsee sitä hienovaraisesti pienen elein tuoden siihen paljon sanottavaa.

Hihansuut märkinä

Elokuvan lähestyessä loppuaan ja katsojan tietäessä enemmän mitä Fanny tietää, ei voinut välttyä nyyhkyttämiseltä. Kyyneleet valuivat pitkin poskia jo kauan ennen kuin Fanny tiesi, että Keats ei palaa takaisin vaan on kuollut Roomassa. Tähän ei tarvittu mitään musiikin johdattelua, vaan pelkkää puhdasta dialogia ja pitkiä jäähyväisiä. Oman osansa kyyneleistä saivat myös Keatsin ja Charles Brownin suhde. Vain Brown on voinut sielujen tasolla rakastaa Keatsiä yhtä paljon Fanny.

Overall
Kokonaisarvosana.

Elokuva sopii kaikille Jane Austen faneille, jotka ihannoivat vanhaa englantilaista maaseutua ja siellä aikoinaan (ja kyllä vähän nykyäänkin) vallinnutta luokkaeroyhteiskuntaa, mutta toisaalta samaan aikaan muistuttaa Emily Bronten Humisevaa harjua toteutumattoman rakkauden kanssa. Me taas, jotka pidämme Keatsin runoista, saamme myös osuutemme Fannyn toimiessa muusana yhtenä Keatsin upeimmille tuotoksille. Muun muassa The Eve of St Agnes ja Ode to a Nightingale ovat päässeet mukaan elokuvaan.

Elokuvaa ei voi kuitenkaan edes hyvällä tahdolla pitää perinteisenä elämänkertomuksena Keatsin elosta ja ajasta. Aikakuvaus on kyllä hyvin onnistunutta visuaalisesti asusteiden ja muiden puitteiden kohdalta, mutta Keatsin elämän seuraaminen on onneksi rajoittunut keskeisiin vaiheisiin. Sen lisäksi elokuva keskittyy omalla tavallaan olemaan runokokoelma, mikä sitoo tarinan paikoilleen Keatsin tuotannon kautta. Luvassa on siis nessujen kulumista ja ah-niin-romanttista-rakkautta. Mielenkiintoista on nähdä, miten pukudraama ja runoilijan rakkaustarina löytää suuren yleisön. Minut se löysi, mutta olen myös vallan tietoinen siitä, että elokuva toimii myös pienellä TV-ruudulla, missä se todennäköisesti kerää enemmän katsojia kuin elokuvissa. Siitäkin huolimatta elokuva oli miellyttävä kokemus ja toivon mahdollisimman monen käyvän katsomassa sen.

http://www.youtube.com/watch?v=JQHiTNUi-L0

Arviointi

Viikonlopun leffaputki loppui hyvään elokuvaan. Date night haki nauruhermoja, Ghost Writer etsi pintaa syvemmältä ja Bright Star korjasi koko potin käteen. Pidän säälinä sitä, että elokuva ei tule menestymään teattereissa. Sisareni varmaankin sanoisi markkinoinnin laadusta ja panostuksesta johtuen. Mutta voi olla, että ihmiset eivät halua kohta itsessään myöskään näin herkkää puoltaan ja siksi kiertävät elokuvan kaukaa. Kuten Haamukirjoittajan kohdalla, jouduin pohtimaan tämänkin elokuvan kohdalla paljon lopullisia apisteitä. Ja päädyin ainoaan mahdolliseen vaihtoehtoon. Valtavirrasta poiketen elokuvassa ei kikkailla lavasteilla, erikoistehosteilla, musiikilla tai muulla vastaavalla, vaan huomio on keskittynyt hiljaiseen ja kahdenkeskiseen dialogiin eri ihmisten välillä. Elokuva puhukoon puolestaan.

Overall
Kokonaisarvosana.