Outin Leffaopas

Kokenut geologi Kristian varoittelee pientä turistien suosimaa Geirangerin kylää Länsi-Norjassa. Kristian on itse muuttamassa muualle hotellissa työskentelevän vaimonsa Idunin ja kahden lapsensa Sondren ja Julian kanssa, kun hänen kollegansa mittaavat pieniä, mutta merkittäviä muutoksia läheisestä vuoresta. Kristian huutelee kollegoidensa mielestä ”sutta” turhaan, mutta kun edessä onkin 80 metriä korkean tsunamiaallon vastaanottaminen pienessä vuonossa ja kylän asukkaiden evakoiminen sen alta kymmenen minuutin sisällä maanvyörymästä asian myöntäminen on joillekin liian myöhäistä.

The Wave pyrkii esittelemään samanlaista luonnon tuhovoimaa mitä nähtiin muun muassa San Andreas ja The Day After Tomorrow -elokuvissa. Yhden miehen vimma ja halua varoittaa kanssakulkijoitaan tulevasta katastrofista jää hämärään liian pitkään, kunnes on lähes liian myöhäistä. Kunnon katastrofielokuvien tavoin myös tuhon jälkeen sitä pyritään perinteisesti yhteen perheen kesken, joista osa luonnollisesti on kadoksissa. Riski kaatua johonkin näistä osioista on aina suuri katastrofileffojen kohdalla, joten onkin kumarrettava ja kiitettävä rainan ohjaajaa Mr. Roar Uthaugia moisien alleviivaamisesta. Kliseet ovat toki kaikki paikalla, mutta jostain kumman syystä elokuvaa jaksaa katsoa ja siitä jopa innostua. Ei siis ihme, että miestä kosiskellaan Tomb Raiderin uudelleen aloituksen ohjaajaksi.

Itse ainakin kehitin jännitystä elokuvan ensimmäisten 45 minuutin ajan. Tiedät, että jotain tapahtuu, mutta mitään ei vielä tapahdu. Tik-tok, tik-tok, kello kuluu ja kohta rysähtää. Jännityksen luomisesta on toki myös kiitettävä elokuva musiikista vastannutta Mr. Magnus Beitea. Kyllä vaan sillä musiikilla on merkittävä rooli niskavillojen pystyyn nostamisessa. The Wave on toki visuaalisesti kaunista katsottavaa Geirangerin maisemissa, mutta nämä kyllä jäävät musiikille kakkoseksi.

The Wave on perinteinen katastrofitrilleri, jossa perheen pelastaminen on tärkeintä. Siinä rinnalla toki käydään juupas-eipäs-mittelöä katastrofielokuvakliseineen. Mutta kaikki tämä annettakoon anteeksi, sillä elokuva hakee innoituksensa tosielämästä. Unescon maailmanperintökohde ja kuulemma maailman kaunein vuono, Geirangerinvuono, kätkee kylkiinsä tikittävän aikapommin Åkernesetin vuoreen. Vuoressa on noin 15 senttiä vuodessa laajeneva halkema, joka joku kaunis päivä tiputtaa itsensä alas vuonoon ja saa aikaan noin 80-metrisen tsunamin. Tätä odotellessa norjalaiset voivat muistella Tafjord kivivyöryonnettomuutta vuodelta 1934. Sen aiheuttama tsunami tappoi 40 ihmistä. Joten mikäli mielit vierailua vuonossa, tarkista ennen aloille asettumistasi nopein pakoreitti vuonosta pois.

Luontoäiti vaikuttaa vihaavan ihmisiä (ja ihan syyllä, sillä niin paljon riistämme sitä). Mutta elokuvateollisuuden ajatusten mukaan on ihme, että meillä on vielä sähköä ja jonkinasteista sivistystä. Varsinkin kun riippumatta missä asumme, olemme aina riskialttiita luontoäidin yskähtelylle maan uumenista. Tosin on myönnettävä, että leffan jälkeen mietin pitkän tovin, millaisen luonnonkatastrofin Suomesta saisi valkokankaalle. Meillä ei ole tulivuoria, meriltä tulevat isot aallot pysähtyvät Norjaan, Ruotsiin ja Tanskaan, meteoriti voisi potentiaalisesti tippua tänne, mutta sekään ei ole vain Suomen juttu eikä maakaan juurikaan järise. Maamme massiiviset luonnonmullistukset taitavat jäädä myrskyn merkkien seuraamiseksi sekä kylmistä talvista selviytymiseksi. Suomi on siis loppujen lopuksi aika turvallinen maa elää, mikä on tylsää elokuvallisesti. Toivottavasti joku kuitenkin käyttää jossain vaiheessa taiteellista vapautta tässä kohtaa.

Tsunami trilleri

joka sopii muidenkin asiaa käsittelleiden elokuvien joukkoon. Se esittelee lähes kaikki katastrofielokuvan kliseet, mutta onnistuu siitä huolimatta olemaan uskottava, mielenkiintoinen ja jännitystä luova. Osa tästä kiitoksesta kuuluu musiikista vastanneelle Mr. Beitealle. Ohjaaja Roar Uthaugin elokuva on kuitenkin poikkeuksellisen maanläheinen ja siinä on yritystä realistisuuteen. Ihmiset ovat tavallisia tallaajia ilman suurempia supervoimia, jotka joutuvat ottamaan vastuuta vaikeassa paikassa. Erikoistehosteet ovat uskottavia loppuhetkiä lukuunottamatta. Mutta tämä ei haittaa elokuvakokemusta. Sen sijaan olisin tiputellut hieman pois hollywoodlandian disaster-opaskirjan vinkkejä ja kehitellyt elokuvaa enemmän norjalaiseen suuntaan. Mutta napina sikseen ja todettakoon, että leffa oli tosi hyvä, siihen imeytyi suorastaan mukaan ja sen aika ennen aallon iskeytymistä ja sen aikana kestävät kyllä kansainvälisen elokuvavertailun. Suosittelen rainaa kaikille katastrofielokuvista pitäville. Itse odottelin ihan liian kauan ennen leffaan menemistä. The Wave-rainassa näkyy tasalaatuinen työ, jolla ei haluta uhitella, vaan viedä tarinaan yksinkertaisesti ilman suurempia juonenmutkia eteenpäin.

Overall
Kokonaisarvosana.

Näyttelijät: Kristoffer Jones, Thomas Bo Larsen, Fridtjov Såheim, Ane Dahl Torp, Jonas Hoff Oftebro, Edith Haagenrud-Sande

P.s. Näin norjalaisen tsunamin jälkeen viilenneissä tunnelmissa on pakko lisätä tänne loppuun se, mitä Pekka Lehtosaari kirjoitti Episodi 5/ 2011 lehdessä. Hänen mielestään ilmastoinnilla on merkittävä rooli elokuvissa viihtymisen suhteen. Ensimmäinen teurastamon oppien mukaan ilmastoitu elokuvasali löytyi Chicagosta Central Parkista. Onneksi vuodesta 1917 on tultu kuitenkin eteenpäin myös viilentämisen jalon taidon edistämisessä. Joten auringon takoessa maksimaalisia lukuja lämpömittariin ulkona, on ihastuttavaa pulahtaa elokuvasalin viileyteen, kun samalla onnella saa jonkinlaista kulttuurista nautintoa. En voi kuin viilennein ihollisten tuntemusten kautta olla samaa mieltä Mr. Lehtosaaren kanssa. Kasvihuoneilmiön ajaessa lämpötilaa kohti yläulottuvuuksia, on mukavaa lepuuttaa itseään valkokankaan edessä. Joten, jos helle uhkaa päätä ja mieli kaipaa nollaamista, suosittelen suuntaamista leffasaliin. Kesän kevyestä tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin.