Julius Caesar on keksinyt mielestään ehdottoman hyvän keinon päästä pienen gallialaiskylän asukkaista eroon. Jos kyläläiset eivät suostu antautumaan, tulkoon Rooma tapoineen heidän nurkille. Tämä toteutetaan Jumaltenrannan asuinalueen kautta. Luvassa onkin uusiin tapoihin ja asukkaisiin totutteleminen ennen kuin arki palaa luomaansa tai taivas tippuu niskaan.
Valkokankaalla nähdään luonnollisesti sarjakuvasta tutut hahmot: Asterix, Obelix koiransa Idefixin kanssa, tietäjä Akvavitix, Aladobix vaimonsa Smirgelinen kanssa, Senilix, Trubadurix sekä taistelevat virtaset eli kalakauppias Amaryllix sekä kylän seppä Caravellix. Heidän seuraukseen sinne legioonalaisten lisäksi vain on änkeytynyt myös iso määrä roomalaisia. Kyläläiset joutuvatkin pohtimaan niin omaa identiteettiään kuin sitä, miten menetellä uusien naapureidensa kanssa, kun normaalisti he ovat tottuneet viskelemään kylää ympäröivien roomalaisleirien sotilaita ilmaan.
Asterxin seikkailut kotikylänsä nurkilla roomalaisten uudessa asuinympäristössä Jumaltenrannassa (Astérix: Le Domaine des dieux) jatkavat hienosti Asterixin animaatio-seikkailuja, joita on nähty vuodesta 1967 lähtien. Valkokankaalla on tietenkin esitelty itse päähahmo (Asterix – pieni suuri mies Galliasta), tavattu muun muassa Kleopatra (Asterix ja Kleopatra, 1968), vierailtu Roomassa (Asterix valloittaa Rooman, 1976), Britaniassa (Asterix Britanniassa, 1986) ja Amerikassa (Asterix Amerikassa, 1994) sekä tavattu viikingit (Asterix ja viikingit, 2006). Tämän lisäksi Gallialaiskylän sankarit on nähty myös neljässä näytellyssä elokuvassa (Asterix ja Obelix vastaan Caesar, 1999; Asterix ja Obelix: Tehtävä Kleopatra, 2001; Asterix olympialaisissa, 2008 ja Asterix ja Obelix Britanniassa, 2012). Materiaalia uusiin seikkailuihin pitäisi kuitenkin olla vielä runsaasti, sillä Asterix ystävineen on ilahduttanut meitä yli 30 teoksella alkaen vuodesta 1961.
Makuasioista ei sovi kovasti kiistellä, mutta itse olen sitä mieltä, että Mr. René Goscinnyn (1926 – 1977) poissaolo näkyy ja kuuluu Asterix-sarjakuvissa ja valkokankaan tuotannoissa. Mukana ei ole sitä mukavaa satiiria ja huumoria, joka oli Mr. Goscinnyn teksteissä. Toki Mr. Albert Uderzo osaa asiansa. Siitä on hyviä esimerkkejä ainakin yhdeksän Asterix-albumin verran, mutta jotain alkuperäistä on kuitenkin poissa. Uusi sukupolvi puolestaan voi vapaasti olla kanssani tästä eri mieltä, me kaikki muodostamme mielipiteemme sen perusteella mihin kätemme saamme. Mutta me, jotka kaipaamme Mr. René Goscinnyn teoksia voimme onneksi vanhojen Asterix-, Lucky Luke-, Ahmed Ahne- ja Umpahpah-albumien lisäksi kääntyä Pikku-Nikke kirjojen suuntaan. Niihin tutustuttamisesta esitän yhä kauniin kiitoksen Mr. Antti P:n suuntaan. Kiitos.
| Omasta identiteetistä kiinni pitäminen |    |
|---|---|
| tai sitten voisi sanoa, että villisioille asuinpaikkojen turvaaminen. Ceasar yrittää jälleen kerran huonolla menestyksellä valloittaa pientä gallialaiskylää. Lopputulos on selvillä jo ennen elokuvan alkua, mutta se ei haittaa leffasta nauttimista. Joskin täytyy tunnustaa, että sarjakuvakirjaa tuli ikävä. Ehkäpä tässä täytyy ottaa Asterix-lukuilta ja viettää aikaa hänen ja roomalaisten parissa ihaillen tarinoiden ajattomuutta. Valkokankaalla tätä samaa ajattomuutta sekä toisista ihmisistä välittämistä heidän alkuperästään huolimatta on myös esillä. Aikuisena näitä katselee ja lueskelee ihan eri tavalla, joten uskoisinkin uusimman Asterix-piirretyn sopivan koko perheen elokuvaksi. Suosittelen sitä kaikille Asterix-faneille. Luvassa on taikajuomaa, villisikoja, lentäviä roomalaisia ja kylätappeluita ennen kuin taivas putoaa niskaan kautta teutauksen. Meno on reipasta ja hyväntuulista, mutta jättää toivomisen varaa visuaalisen toteutuksen kannalta. Ei se silti leffasta huonoa tee, mutta palauttaa hingun sinne kirjojen pariin. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Osastot: Animaatio, Kevyttä katseltavaa