Äidin toive on ohjaaja Mr. Joonas Berghällin dokumentti. Miehen edellinen teos ”Miesten vuoro” purki suomalaisen miehen tuntoja saunassa istumisen keinoin. Se avasi hyvin sitä tunne-elämää minkä valitetaan loistavan poissaolollaan suomalaisista miehistä. Äidin toive pyrkii ehkä jollakin tavalla samaan. Tosin naisten on aina (??) ollut helpompi puhua tunteistaan ja ehkäpä siksi dokumentti ei jysäytä samalla tavalla. Toinen selvä piirre, jonka dokumentti tuo esille on kaikkien äitien – riippumatta suhteestaan lapseen – halu saada lapselleen parasta ja rakkaus lastaan kohtaan. Henkinen ja tunteellinen napanuora ei liene katkea koskaan.
Ohjaaja on koonnut yhteen kymmenen eri naisen tarinat eri puolilta maailmaa. Valitut äidit ovat todellakin poimittu eri aloilta, mutta heidän toiveensa lapsensa parhaaksi yhdistää heitä maasta, rodusta, iästä ja uskonnosta riippumatta. Riippumattoman rakkauden lisäksi lähes kaikkia tarinoita yhdistää oman äidin merkitys. Joko sen läsnäolo tai poissaoloa on muokannut kertojan elämää suuntaa tai toiseen. Tätä myötä dokumentissä tekee selväksi sen, että äitiyden käänteitä ei voi ennustaa eikä sen merkitystä aliarvioida.
Miesten vuorossa puhetta korvasi jossain määrin läsnäolon tunne, mutta me naisethan osaamme puhua enemmän kuin tarpeeksi. Se näkyy myös Äidin toive -dokumentissä, missä eri maista lähtöisin olevat mammat puhuvat toiveistaan ja lapsistaa. Huumoria ei oikeastaan dokumentistä löydy, mikä on vähän sääli. Mutta ehkäpä mammat ottavat toiveensa niin tosissaan.
Valittujen tarinoiden määrä on ollut varmasti runsas, joten ohjaajaa ei todellakaan ole käynyt kateeksi valintaprosessin aikana. Olisikin mielenkiintoista tietää miten hän kaikkii valintoihinsa tankotanssijoista astronautin mammoihin oikein päätyi. Kymmenen lienee edustanut hyvää määrää, mutta pienempi määrä olisi ehkä turvannut syvällisemmän katsauksen mammojen tarinoihin. Katsojana mielestäni joidenkin äitien tarinat olisivat kaivanneet lisää valkokangasaikaa ja jonkinlaista selvitystä siihen, että mitä sitten oikein tapahtui. Nyt on edetty hieman liian varovaisesti, sillä näillä naisilla olisi ollut varmasti paljon enemmän kerrottavaa.
Karenin, Martinen, Lilithan, Sushmitan, Nallelyn, Terrin, Carlan, Rachelin, Marian ja Riikan tarinat äitiydestä koskettavat ja osoittavat samalla, että kukaan ei voi tuntea samaa rakkautta tai rakkaudettomuutta lastaan kuin vain äiti. Itse en ole äiti, minusta ei sellaista koskaan tule, joten joudun tunnustamaan, että tätä tunnesidettä en tule myöskään koskaan täysin ymmärtämään. On rankkaa ajatella, että lapsi on olemassaolon syy, lapsi ei voi asua äitinsä kanssa syystä tai toisesta ja yrittää tajuta sitä vanhemmuuden taakkaa, kun lapsi on sairas eikä vanhempi olla muuta kuin läsnä. Astronauttina toiminut Karen kiteytti tämän hyvin toteamalle, että kun toista kaipaa niin samalla ymmärtää miten paljon häntä rakastaa.
| Äitiyden vimma |   |
|---|---|
| ja halu toimia oman lapsensa hyväksi nousee esille vahvasti Äidin toive -dokumentistä. Ohjaaja vie katsojan kakkavaippojen ja arjen rutiinien ulkopuolelle tilanteisiin, joissa äidin on pakko kokea jotain. Halu pitää huolta jälkikasvustaan ajaa usein omien toiveiden ohitse. Dokumentissä tavataan kymmenen eri naista, mutta pienempikin määrä olisi varmasti riittänyt osoittamaan äitiyden voimaa ja antamaan tarinoille laajempaa esitystä. Nyt mennään toki syntymästä kuolemaan, mutta ne äidin toiveet lapsen hyvinvoinnin lisäksi jäävät välillä taka-alalle. Ihastuttavaa on kuitenkin todeta se, että äitiys vaikuttaa olevan sisäinen universaalia rakenne. Lapsensa suojelu, rakastaminen ja elinmahdollisuuksien turvaaminen pitävät äitiyttä yllä. Suosittelen leffaa kaikille äideille, äitiydestä haaveileville, lapsille ja lapsettomiksi jääville. Leffa ei mene melodraaman puolelle, vaikka vaikeita asioista valkokankaalla käsitelläänkin. Itse ehkä ymmärrän taas paremmin vanhempia tämän elokuvan jälkeen ja voin sanoa äidilleni: kiitos. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |