VALIKKO

Blended – Sekoitettu / Lomapainajainen

Blended-elokuvassa Lauren Reynold (Drew Barrymore) ja Jim Friedman (Adam Sandler) käyvät läpi erittäin kehnon sokkotreffikokemuksen. Toisen näkeminen uudestaan ei todellakaan innosta kumpaakaan. Kun kumpikin omalla tahollaan päätyykin lastensa kanssa Etelä-Afrikkaan (yhteiselle)lomalle vain törmätäkseen siellä toisiinsa ikäviltä ja (v)ihastuttavilta yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä.

Ohjauspuikoissa tahtia on löynyt Mr. Frank Coraci, joka löytyy myös muutaman muun Mr. Sandlerin elokuvan (The Waterboy, Click) takaa. Edellisen kerran pääparin kanssa yhteistyötä hän teki elokuvan The Wedding Singer (1998) parissa. Komedian kuvaamisesta pitäisi myös viime vuosilta olla kokemusta, sillä Mr. Coraci on ohjannut myös Mr. Kevin Jamesin elokuvat Here Comes the Boom ja Zookeeper. Oma suosikkini ohjaajan listasta on kuitenkin The Wedding Singerin lisäksi elokuva Around the World in 80 Days – Maailman ympäri 80 päivässä. Eli tätä pohjaa vastaan odotukset toiminnallisuudesta ja komediasta olivat ihan kohdallaan.

Blended vaikuttaa olevan tyypillinen Mr. Sandler elokuva. Se laittaa katsomaan tyttöhömppä romantiikkaa hieman uudesta näkökulmasta. Ja vaikka tästä en aina pidäkään, niin ei se varmasti pahaa tee. Blended on kuitenkin ehkä hieman parempi askel Mr. Sandlerilta kohti laadukkaampia elokuvia. Askel on toki pieni, minkä voi hyvin nähdä valkokankaan toiminnoista ja esitetyistä vitseistä, mutta se on siellä jossain kaikkien masturbaatio ja seksivitsien takana. Ja ennen kaikkea tämä pieni askel Mr. Sandlerille teki mielestäni Blended-rainasta niiiiiiiiin paljon paremman kuin hänen edelliset elokuvansa  Just Go With It ja Grown Ups.

Blended kuuluu joukkoon, jossa ei ole kahta ilman kolmatta. Lomapainajainen (Blended) on Drew Barrymoren ja Adam Sandlerin kolmas yhteistyössä syntynyt romanttinen komedia. Kaksikko on nähty aikaisemmin elokuvissa 50 First Dates – Aina eka kerta (2004) ja The Wedding Singer (1998). Ja tällä valkokankaan pariskunnalla on yleensä suhteellisen hyvä keskinäinen kemia, mutta Lomapainajaisessa se on todellakin välillä painajaismaista. Toisaalta se sopii hyvin leffa luonteeseen, joten annettakoon sen mennä kähistelyn mukana.

Aivot narikkaa, vatsalihakset töihinwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Lomapainajainen tarjoilee nimensä mukaisesti hyviä lomahetkiä ja painajaismaisia kokemuksia. Leffa ei ole ihan onneton, mutta ei se kyllä aiempien Barrymore-Sandler-yhteistyön tavoin loistakkaan. Sen aikana saa kuitenkin heittää aivonsa narikkaan, nauraa päättömille vitseille, tuntea myötähäpeää, joten jotain pisteitä tästäkin täytyy antaa. Se sopii varmasti Mr. Sandlerin elokuvien ystäville, jotka etsivät sitä helppoa ja yksinkertaista tarinaa, mutta ikävä kyllä Blended ei tarjoile sitä tasaiseen tahtiin. Elokuvan rytmi on kateissa joten tasapaino onnistumisen ja epäonnistumisen välillä ei vaikuta saavuttavan haluttua päämäärää. Suosittelen leffaa kuitenkin kaikille niille, jotka tarvitsevat hyvän syyn nauraa. Sellainen löytyy varmasti jossain vaiheessa tästä elokuvasta. Leffa on kaikesta kitinästä huolimatta kuitenkin selvä askel laadukkaampien elokuvien suuntaan Mr. Sandlerin tuotannosta ja se yllätti minut viihdyttävyydellään ja jopa jossain määrin asiallisilla (voiko sellaisia oikeasti olla?) vitseillään. Tämän myönteisen yllätyksen ja perhelähtöisen ajattelun merkeissä Blended ansaitsee kaikki saamansa pojot.
Overallwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.comwww.dyerware.com
Kokonaisarvosana.
Osastot: Kevyttä katseltavaa, Leffat
Henkilöt: ,
Kommentit

Vastaa