Outin Leffaopas

Grace of Monaco -elokuva keskittyy muutamiin vuosiin Grace Kellyn (1929 – 1982) elämässä. Kyse ei Monacon hovin mukaan ole mistään omaelämänkerrallisesta tarinasta ja osa valkokankaalla nähdyistä asioista on heidän mukaansa hyvinkin kuvitteellista. Mutta näinhän ne kommentit aina menevät arkojen asioiden kohdalla,varsinkin kun nykyisen ruhtinasperheen vanhemmista ei anneta kovin ruusuista kuvaa. Elokuvan ohjaaja Mr. Olivier Dahan onkin todennut napsakasti, että: ”I am not a journalist or historian. I am an artist. I have not made a biopic. I hate biopics in general. I have done, in any subjectivity, a human portrait of a modern woman who wants to reconcile her family, her husband, her career. But who will give up her career and invent another role. And it will be painful.” Elokuvan jälkeen en ymmärrä sitä suurta kohua, mikä leffasta on noussut. Jokaisessa perheessä on ne omat ongelmansa, on sitten nainut prinssin tai ei. Ja Gracen pohdintojen lisäksi leffa kyllä hyvin myös osoittaa Rainierin ja Gracen rakkauden toisiaan ja lilliputtivaltiotaan kohtaan.

Mr. Dahanin kommentti kuvaakin hyvin elokuvan juonta. Se keskittyy aikaan, jolloin Grace Kelly (Nicole Kidman) luopui näyttelijättären urastaan rakastuessaan Monacon ruhtinaaseen Rainier III:n (Tim Roth) ja joutui pohtimaan omaa tarkoitustaan elämässään. Asiaa ei paljon auttanut Gracelle palkattu luotto(vakooja)palvelija Madge Tivey-Faucon (Parker Posey), joka raportoi kaiken muun muassa Rainierille. Aikaa kuluu, Grace huomaa olevansa kultaisessa häkissä ja joutuu pohtimaan tulevaisuutta yhdessä Rainierin luottoystävän pappi Francis Tuckerin (Frank Langella) kanssa. Valkokankaalla nähty pala Gracen elämästä oli merkittävä niin naiselle itselleen kuin lilliputtivaltio Monacolle.

Elokuva onnistuu mielestäni hyvin tämän ristiriitaisen tunteen kuvaamisessa, mitä Ms. Kelly varmasti koki. Ms. Kelly nousi aikoinaan nopeasti yhdeksi aikansa tunnetuimmaksi elokuvanäyttelijäksi, vaikka ei ehtinyt tehdä kuin 11 elokuvaa. Niistä itse pidän eniten vuosien 1853 (Täydellinen rikos, Takaikkuna) ja 1956 (Skandaalihäät) elokuvista. Edessä olikin näyttelijän urasta luopuminen ja uusien mielenkiinnon kohteiden kehittäminen perheen perustamisen rinnalla. Aikoinaan ruhtinas Rainier III piti huolen siitä, että Gracen elokuvia ei Monacossa näytetty ja siten koitti omalla tavallaan estää hänen mielenkiintoa tätä alaa kohtaan. Elokuvasta ja sen teosta enemmän kiinnostuneet voivat klikata itsensä tänne.

Siinä missä elokuva Yves Saint Laurent esitti kauniita vaatteita huippumuodin sylistä, samanlaista ajatonta klassista kauneutta voi odottaa myös Grace of Monaco -elokuvalta. Tyylikkäiden Diorin vaatteiden lisäksi kultaa ja kimallusta on saatu mukaan Cartierin koruilla, joita vilahtelee lähes jokaisessa otoksessa Gracen (Nicole Kidman) tai laulaja Maria Callaksen (Paz Vega) päällä. Tämän jälkeen voikin itse lähteä kuolailemaan jalokivikaupan ikkunan eteen ja haaveilemaan siitä riittävän isosta lottovoitosta.Tämä onkin sitten joidenkin mielestä elokuvan kohokohta, sillä tarina itsessään lepää muuten runsaasti itkuisten Gracen silmien varassa. Ranskalaisen luksuksen esittely ei liene myöskään haittaa elokuvan menestymistä, sillä muuten sen niskaan on kyllä kaadettu roppakaupalla kielteistä mainosta.

Kultahäkissä asuvaa kuninkaallista on teemallisesti nähty jo Kuninkaan puhe -elokuvassa, jossa Yrjö VI taisteli omien vaikeuksiensa ja julkisen roolin kanssa. Samanlaista lyhyeen aikaan keskittyvää ja oman paikkansa löytämiseen pyrkivää esitystä on havaittavissa myös Grace of Monaco -elokuvasta. Tosin siinä missä Yrjö VI sai katsojien sympatiat puolelleen, samaa tuskin tapahtuu ruhtinatar Grace -elokuvalle. Ohjaaja Mr. Dahan on kuitenkin mielestäni hyvin elokuvallaan osoittanut, että kultaisessa häkissä asuvan ihmisen elämää ei voi oikeasti tavallinen tallaaja ymmärtää. Mielestäni elokuva oli kuitenkin hyvä. Pelkän oman paikan etsimisen lisäksi se kuvaa hyvin vimmaa säilyttää se ideaalikuva perheestä, jota siltä odotetaan.

Kaikki yhden vai

yksi kaikkien puolesta? Grace of Monaco -elokuva esittää lähes sadunomaisesti kauniin kuvan ruhtinatar Gracesta ja hänen elämästään Monacossa. Elokuva kiihdyttää alusta alkaen hieman pateettiseen lopputulokseensa. Mielenkiintoisesti Gracen elämän kuvaamisen lisäksi elokuva esittelee median mahtia poliittisella pelikentällä. Siinä missä Rainier oli jo luovuttamassa Charles de Gaullen hallitsemalle Ranskalle Grace otti käyttöön median ja ruhtinatar-lumon voiman Monacon aseman säilyttämisessä. Huolimatta näistä poliittista pyörylöistä Grace on elokuvan keskipiste. Ms.Nicole Kidman tekee hänen ja naisen sielun silmien kuvaamisessa hyvää työtä ja jättää Mr. Tim Rothin soittelemaan kakkosviulua. Annettu mielikuva Monacon ruhtinasparista ei ehkä ole totuudenmukainen, mutta ainakin se näyttää kauniilta. Suosittelenkin elokuvaa kaikille prinsessatarinoista ja kimaltavista jutuista pitäville. Mukaan on saatu myös sopivassa määrin sitä perheen parhaan ajattelemista, rakkautta toista kohtaan ja eräänlaista onnellista loppua.

Overall
Kokonaisarvosana.

I fell in love with Prince Rainier. What followed was more difficult than I had thought. – Grace of Monaco

Mikäli kuninkaallisuus iskee päälle ja glamourin tuskaa haluaa jotain helpottamaan, niin seuraavasta listasta voi etsiä itselleen sopivaa apukeinoa. Elokuvat ovat (yllätys, yllätys) painottuneet lähinnä Englannin kuningashuoneeseen, mutta onneksi mukaan on mahtunut pari muutakin.

Diana (2013)

A Royal Affair (2012) – Tanskan kuningas Christian VII

The King’s Speech (2010)

The Young Victoria (2009)

Elizabeth: The Golden Age (2007) – Elizabeth I

The Queen (2006)

Marie Antoinette (2006)

Wallis and Edward (2005)

Elizabeth (1998) – Elizabeth I

Mrs Brown (1997) – kuningatar Victoria

The Madness of King George (1994)

Henry V (1989)

The Last Emperor (1987) – Puyi Kiinan viimeinen keisari

The Lion In Winter (1968) – Henry II

A Man For All Seasons (1966) – Henry VIII

Cleopatra (1963)

Mary of Scotland (1936)

The Private Life of Henry VIII (1933)

Mikäli tämäkään ei täytä glitterin ja glamourin tarvetta niin aina voi kääntyä fiktion puolelle, josta löytyy myös mielenkiintoisia prisessatyylisiä elokuvia kuten alla oleva lista osoittaa. Listassa on myös oma iki-ihana suosikkini The Princess Bride sekä tietenkin Suomi-kuvaa omalla tavallaan mainostava King Ralph.

Frozen (2013)

The Princess Diaries (2001)

King Ralph (1991)

Coming To America (1988)

The Princess Bride (1987)

The Prince and the Showgirl (1957)

Roman Holiday (1953)

Cinderella (1950)

Paljon tietenkin jää vielä näiden listojen ulkopuolelle. Mutta lähes perinteisen Englannin kuningashuoneen kuvaamisen sijasta olisi mielenkiintoista ottaa katsaus Eurooppaan ja Afrikkaan seuraavien kuninkaallisten hahmojen kuvaamisessa. Egyptin faararoista oman elokuvan ansaitsisivat ainakin lapsifaaroa Tutankhamun (1341 – 1323 eKr.) ja naisfaaroa Hatsheput (1508–1458 eKr.) . Ranskan maalta voisi puolestaan valkokankaalla esitellä Odette de Champdiversin (1390 – 1425) tarinaa, joka oli Charles VI rakastajatar ’la petite reine’. Marguerite Louise d’Orléans (1645 – 1721) tekisi myös vaikutuksen valkokankaan katsojiin hyvinkin villillä elämällään, jota hän eli osoittaakseen miehelleen Cosimo III de’ Medicille halveksuntaa. Ja viimeistään Aimée du Buc de Rivéry (1768 – ?) elämänkuvauksella katsojat saataisiin koukutettua. Tarinan mukaan siinä on mukana merirosvousta, haaremiin myymistä ja Ottomaanin sulttaanin sivistämistä. Että jos prinsessa-tarinoiden ideat loppuvat, aina voi kääntää katseensa historiaan, joka on täynnä mielenkiintoisia ja vahvoja naishahmoja.