Like Father Like Son kertoo tapahtumasta, minkä ei soisi koskaan tapahtuvan kenellekään. Se kertoo tarinan siitä, mitä tapahtuu kun vanhemmat saavat selville lapsensa vaihtuneen synnytyssairaalassa. Lapsi, jota on aina sanottu ’isänsä näköiseksi’ ja ’äitinsä luonteiseksi’ ei olekaan oma, vaan toisen perheen. Toista perhettä ohjaa pilkuntarkasti oman ja muiden elämän organisoinut perheen arkkitehti-isä Ryota Nonomiya (Masaharu Fukuyama). Ryotan vaimolla Midorilla (Machiko Ono) ei ole paljon sananvaltaan heidän poikansa Keitan (Keita Ninomiya) organisoituun lapsuuteen. Nonomiyanin perheen arki kuitenkin kääntyy päälaelleen, kun he saavat tietää lapsensa vaihtuneen synnytyssairaalassa ja edessä on siihen omaan biologiseen jälkikasvuun tutustuminen. Toinen perhe eroaa Nonomiyakeista paljon. Kauppiasperhe Yudai (Lily Franky) ja Yukari Saiki (Yoko Maki) ovat yhtä lailla järkyttyneitä kuultuaan poikansa Ryusein (Hwang Sho-gen) olevan jonkun toisen poika. Luvassa on siihen omaan oikeaan perheeseen tutustumista ja vanhemmuuden uudelleen määrittelyä.
Japanilainen Mr. Hirokazu Kore-eda on ohjannut vaikeasta aiheesta mielenkiintoisen elokuvan. Perheiden ollessa luonteiltaan hyvin erilaisia, on valkokankaalla saatu hyvin esitettyä se, miten isät joutuvat pohtimaan omia arvojaan ja asenteitaan. Aiheen kulumisesta huolimatta Like Father Like Son / Isänsä poika ottaa tähän tuoreen näkökulman. Ohjaajaa on myös kiitettävä siitä, että aiheesta huolimatta alleviivausta perinteisille kysymyksille ei ole juurikaan havaittavissa. Vaikka elokuvan jälkeen onkin pakko pohtia sitä, että mikä sen vanhemmuuden oikein määrittää? Veriside, tunneyhteys vai vanhemman ja lapsen yhdessä viettämä (kokema) aika?
Ohjaaja Mr. Hirokazu Kore-eda pitää perhesiteistä. Miehen aiemmissa elokuvissa on lapsilla myös ollut merkittävä rooli. Nobody Knows -elokuva käsittelee äidin hylkäämiä lapsia. Still Walking puolestaan esittelee edesmennyttä poikaansa surevan perheen. I Wish -elokuvassa kaksi veljestä elää erillään toisistaan vanhempien avioeron vuoksi. Näistä elokuvista Like Father Like Son jatkaa parhaiten tämän eron vaikutuksen esittelyä lapsiin. Vanhemmat tarkoittavat hyvää, mutta lopputulos voi olla kaikkea muuta. Ja mikäli koit Like Father Like Son -elokuvan osuvan kohdallesi hyvin, suosittelen myös ohjaajan aiempiin teoksiin perehtymistä.
Elokuvan aihe on kuitenkin niin koskettava, että se on jo ostettua hollywoodlandiassa uudelleen tehtäväksi. Siksi suosittelenkin tämän version näkemistä, joka ei tarjoa valmiiksi alleviivattuja vastauksia ennen kuin valkokankailta vyöryy Mr. Steven Spielbergin rahoittama jenkkiversio, joka kirjoittaa kaiken luultavasti helpommaksi.
| Voiko toisen lasta todella rakastaa kuin omaansa |  |
|---|---|
| Parin pikkuneidin tätinä sanoisin, että voi. Like Father Like Son kuitenkin esittää tästä mielenkiintoisen version sijoittamalla sen Japaniin, jossa yhteiskunnallista eloa säätelee huomattavasti suomalaista mielenmaisemaa enemmän häpeä ja kunnianhimo. Perheiden ollessa lähes toistensa vastakohdat kaikilta osin, lasten kohtalosta päättäminen ei muodostu helpoksi. Ohjaaja Mr. Hirokazu Kore-eda esittää hyvin pienten nyanssien kautta mikä merkitys perheellä, biologisella tai tunneperäisellä on jälkikasvuun. Veriside on toki tärkeä, mutta tuleeko meistä kuitenkin enemmän ympäristömme tuotteita? Suosittelen elokuvaa kaikille elokuvista kiinnostuneille. Leffa etenee hyvin, se ei polje paikoillaan ja näyttää jopa siinä matkalla yhden jos toisenkin ihmisen kasvuprosessia. On helppo ymmärtää, miksi elokuva voitti viime vuoden Cannesissa tuomariston palkinnon. Itse olen erittäin myönteisesti ihastunut ja toivon, että Mr. Spielberg kohtelee tätä elokuvaa hellävaraisesti. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |