Outin Leffaopas

The Monuments of Men -elokuvassa ryhmä taiteen tuntijoita lähtee pelastamaan historiallisia aarteita toisen maailmansodan riepottelemasta Euroopasta. Sekalaista tiimiä johtaa yhdysvaltalainen armeijan upseeri ja taidekonservatoristi Frank Stokes (George Clooney). Hänen alaisuuteensa on kertynyt ryhmä taiteentuntijoita, kuraattoreita, museon johtajia ja arkkitehtiä, joiden tehtävä on yksinkertainen: pelastaa niin paljon taidetta kuin mahdollista Hitlerin museoiden ja yksityiskokoelmien tyhjennysten alta ja saattaa ne jälkimaailmalle nähtäväksi. Ryhmässä on mukana ranskalainen taidehistorian asiantuntija Claire (Cate Blanchett) ja Englannissa majaa pitävä ranskalainen sotilas Clermont (Jean Dujardin). Stokesin puolelta taideaarteita etsivään ryhmään päätyivät keskiaikaiseen taiteeseen erikoistunut James Granger (Matt Damon), arkkitehtuurin asiantuntija Rich Campbell (Bill Murray), kuvanveistäjä Walter Garfield (John Goodman), taideasiantuntija Preston Savitz (Bob Balaban) sekä englantilainen historoitsija David Jeffries (Hugh Bonneville).

Mr. George Clooney löytyy tällä kertaa kameran edestä ja takaa. Ohjaajan puikoista Mr. Clooney on hakenut aiempaa kokemusta jo elokuvista The Ides of March (2011), Leatherheads (2008), Good Night and Good Luck (2005) sekä Confessions of a Dangerous Mind (2002). Ja miehen itsensä mukaan hidas siirtymä kameran toiselle puolelle on menossa. Mr. Clooney toteaakin: ’My day job is acting. That’s how I make my living, and directing is something I want to do.’ Ja ainakaan edellisen elokuvan, The Ides of March, perusteella en laita tätä siirtymää vastaan kovin äänekkäästi. Miehen aiemmat elokuvat ovat painottuneet mielenkiintoiseen dialogiin ja hyvään näyttelijätyöhön. Siitä miten paljon Monuments Of Men tästä poikkeaa, saa jokainen katsoja vetää omat johtopäätöksensä, sillä leffa on kuitenkin vaatinut hieman enemmän ohjaaja-lihasten pullistelua. Mr. Clooneyn mukaan elokuvassa on kyse taidehistoroitsijoista armeijassa, jotka ovat vähän kuin kalat kuivalla maalla. Ohjaajana Mr. Clooney tarvitsee vielä hieman harjoitusta elokuvan kokoonvetämisessä. Nyt leffassa on kyllä tarjolla draamaa, jännitystä, romantiikan tynkää ja tunnetta, mutta mitään varsinaista huippua tai laskua niiden esittämisessä ei saavuteta, vaan leffa etenee laadukkaan tasapaksuisesti kohtauksesta toiseen. Toisia tällainen tasapaksuus voi häiritä, mutta itse koen todisteeksi hyvästä perusleffasta, joka täyttää vaatimuksensa.

Elokuva perustuu Mr. Robert M. Edselin kirjaan ’Allied Heroes, Nazi Thieves And The Greatest Tresure Hunt In History’. Kirja keskittyy yhdentoista kuukauden kuvaamiseen, joilloin ryhmä taiteentuntijoita teki töitä vihollisten linjojen takana, usein aseettomina, pyrkien vain varmistamaan jälkipolville taidenautintojen saamisen. Aiheesta lisää kiinnostuneet voivat myös etsiä käsiinsä James J. Rorimerin kirjan: Survival: The Salvage and Protection of Art in War (1950). Elokuvan kuriositeettina mainittakoon, että musiikista vastannut Mr. Alexandre Desplat vilahtaa valkokankaalla myös ranskalaisena maanviljelijänä. Muutoin miestä saa kiittää elokuvaan hyvin sopivasta marssihenkisestä musiikista.

Oikeassa elämässä Monuments, Fine Arts and Archives (MFAA) ohjelma aloitettiin vuonna 1943, kun liittoutuneiden joukoissa päätettiin tehdä jotain sodan kouriin joutuneiden taideaarteiden pelastamiseksi. Monuments of Men -osastolla palveli noin 400 henkilöä sodan aikana, joiden tehtävänä oli jäljittää natsien ryöstämiä taideaarteita ja palauttaa niitä keinolla millä hyvänsä laajempaan katseluun. MFAA:n henkilöstä muodostui suurelta osin ihmisistä, joilla oli jonkinlainen virallinen taiteentuntemus. He olivat professoreita, kuraattoreita, historoitsijoita ja taiteen tuntijoita. Vaikka tämä asialleen omistautunut taidetta tunteva ryhmä toimikin usein etulinjan nurkilla he eivät osallistuneet varsinaiseen taisteluun. Ihmishengen menetyksiltä ei kuitenkaan voitu myös tässä joukossa välttyä. Kuvainnollisesti sodan aikana armeija oli lähinnä varustanut tämän ryhmän toki laivalla, mutta ilman moottoria, joka osaltaan vaikeutti / hidasti taideaarteiden pelastamista.

Kaikilla valkokankaalla olevilla hahmoilla on oikea vastineensa elävässä elämässä: Claire eli Maria Valland (1898 – 1980) oli ranskalainen historoitsija, vastarantaliikkeen jäsen ja taiteen tuntija, joka sodan aikana piti yhteyttä Monuments of Men -tiimin jäseniin kertoen minne taideaarteet olivat oikein matkalla Ranskan maalta. Grander eli James J. Rorimer (1905 – 1966) oli amerikkalainen kuraattori ja Metropolitanin museoan entinen johtaja. Rorimerista tuli aikoinaan yksi ensimmäisistä Monuments of Men -ryhmän jäsenistä. Stokes eli George Stout (1897 – 1978) oli amerikkalainen entisöintiin erikoistunut museotyöntekijä ja myöhemmin museonjohtaja. Miehen ansioksi Monuments of Men -kauden aikana on laskettava hänen asenteensa siihen, että taideteosten suojelemisessa / entisöimisessä onnistuvat parhaiten vain ne, joilla on siihen intohimoa, tietoa ja taitoa. Ei siis ihan jokamiehen hommaa. Joten ne taideteokset, joista yleensä puhumme ja joita ihailemme, voimme samalla osoittaa kiitoksen Mr. Stoutin sinnikkään ja taidokkaan työn puoleen.

Campbell eli Robert Kelley Posey (1904 – 1977) oli amerikkalainen arkkitehti joka läheisessä yhteistyössä yhdessä amerikkalaiden taiteentuntijan Savitzin eli Lincoln Kirstein (1907 – 1996) kanssa teki taidelöytöjä erityisesti Munichissa ja Altausseessa. Jeffries eli Ronald Edmund Balfour (1904 – 1945) oli brittiläinen historoitsija Cambrigden yliopistosta. Balfour oli myös yksi ensimmäistä Monuments of Men -ryhmän miehistä kenttätyössä. Hänen historian tuntemuksensa oli avuksi ja eduksi Ranskassa tehdyissä taiteen pelastuksissa. Garfield eli Walter Kirtland Hancock (1901 – 1998) oli amerikkalainen kuvanveistäjä, joka myös hoiti oman osuutensa taideaarteiden metsästyksensä.

Mars museoon

Toista maailmansotaa käsittelevän elokuvan tekeminen on haasteellista. Historian läksynsä lukeneet tietävät miten siinä kävi ja aiheesta on nähty valkokankaalla useita satoja elokuvia eikä loppua aiheelle vielä näy. Mitä uutta ja mielenkiintoista siis jää jäljelle enää katsojalle tarjottavaksi? Monuments of Men vastaa tähän kysymykseen hyvällä tavalla. Elokuva tarjoaa perinteistä jännitystä, draamaa ja sodan tiimellyksessä elämistä tavalla, joka saa arvostamaan taideaarteita ihan uudella tavalla. Ja ennenkaikkea sitä, että meillä ihan tavallisillakin pulliaisilla on mahdollisuus niitä päästä näkemään. Sen sijaan en halua edes ajatella miten paljon korvaamattomia aarteita tuhoutui sodan aikana, sillä se määrä on varmasti myös tajuttoman suuri. Ihastuttavaa elokuvassa on myös se, että vaikka valkokankaalla vilisee vakuuttavia näyttelijöitä, niin tarinan keskiö on koko ajan esillä - taideaarteiden pelastaminen, eikä se jää unholaan edes reippaan läpänheiton rinnalla. Näyttelijät kantavat roolinsa ja vuorosanansa hyvin ja edustavat humaanisuutta parhaasta päästä. Suosittelenkin leffaa kaikille historiasta kiinnostuneille, taidetta eri muodossaan arvostaville ja niille, jotka haluavat päästä nauttimaan hyvästä perusleffasta. Mr. Clooney tekee hidasta ja suhteellisen hyvää siirtymää kameran toiselle puolelle. Joten mars matkaan ja Monumentti-miesten taiteen tallennusta katsomaan.

Overall
Kokonaisarvosana.

Niille, jotka haluavat käydä kurkkaamassa niitä asialleen omistautuneita miehiä ja naisia, jotka tekivät työtä taiteen vapauttamiseksi suosittelen klikkaamista tänne. Sivuilta löytyy lisää tietoa aiheesta. Ja se saa arvostamaan museoissa nähtäviä taideteoksia entistä enemmän. Elokuva puolestaan saa kyllä miettimään sitä, mitä kaikkea ei ehditty pelastaa julkiseen katseluun tai mitä vielä on piilossa jossakin – varaston takahuoneessa.