Frances Ha (Greta Gerwig) on 27-vuotias modernia tanssia taitava nuori nainen, jonka elämä menee sekaisin poikaystävästä eroamisen ja sen jälkeen kun hänen ystävä-kämppiksensä Sophie (Mickey Summer) päättää muuttaa yhteen toisen ystävänsä kanssa ja Frances jää yksin pohtimaan elämänsä tarkoitusta.
Elokuvan juoni kuulostaa tällaisena todellakin tylsältä, se on pakko myöntää. Mutta näin syvällistä ja koskettavaa kasvutarinaa en muista pitkään aikaan nähneeni. Joten sinne leffasaliin, mars, mars. Päähenkilön yritykset sopia joukkoon tai saavuttaa jotain, joka on ihan sormien päässä on koskettavaa katsottavaa siinä määrin, että siitä on helppo tunnistaa aina välillä itsensäkin. Matka, jonka aikana pitäisi saada itsestään kiinni on yhtä aikaa hauska ja surullinen sekä välillä ihastuttavan epäkäytännöllinen. Samalla Frances Ha esittää tarinaa sukupolvesta, jolle yliopistokoulutus ei ole enää mikään kultainen lippu parempaan tulevaisuuteen, vaan rahojen ollessa vähissä sillä eletään mitä saadaan haaveillen aina välillä suuremmista asioista. Elokuva on siinä mielessä hyvin ohjattu / tehty, että näille oman elämänsä haahuilijoille ei tee mieli nauraa, hävetä pää puskassa tai aliarvioida heitä. Jossain määrin heidän innokkuudestaan voi jopa pitää ja sitten toisaalta voi vain ihmetellä, miten moisten asioiden kanssa pystyy elämään. Tätä elämäninnokkuutta pitäisi löytää itse kunkin lisää omaan päiväänsä.
Franceksen läpi käymän kasvuprosessin lisäksi elokuva ottaa kantaa siihen, mihin asti ystävyys kantaa. Sitä pitää nuoruudessa tapaamiaan ihmisiä maailman parhaimpina ystävinä ja ajan kuluessa huomaakin, että ne ovat hävinneet jonnekin takavasemmalle. Yritystä ystävyyssuhteiden ylläpitoon toki on, mutta prioriteetit muuttuvat ja ihmiset vain ajautuvat erilleen. Tässä on puolensa ja puolensa, minkä myös Frances huomaa ajan kuluessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettäkö nämä ihmiset olisivat yhtään sen vähemmän tärkeitä kuin ennen. Tämä ihan vain tiedoksi teille kaikille, joihin olen vähemmän yhteydessä kuin oikeasti haluaisin.
Ohjauksesta ja osin käsikirjoituksesta on vastannut Mr. Noah Baumbach, jonka edellinen työ Greenberg (2010) vetosi kriitikoihin, mutta ei katsojiin. Toivottavasti Frances Ha löytää molemmat. Huolimatta siitä, että Mr. Baumbachin käsikirjoitusrepertuaarista löytyy myös sellainen ’klassikko’ kuin Madagascar 3: Europe’s Most Wanted miehen kynästä vaikuttaa lähteneen kasvutarinoita. Näistä hyviä esimerkkejä ovat The Squid and the Whale (2005), Margot at the Wedding (2007), Fantastic Mr. Fox (2009) ja nyt Frances Ha. Luvassa olisi vielä miestä fanittaville While We’re Young (2013), joka toivottavasti myös löytää tiensä Suomen valkokankaille. Vaikka ohjaajan elokuvat ovatkin varmasti enemmän tunnettuja siitä, että niissä esitellään heikosti keskenään toimeentulevia perheitä ja pääroolissa toimimattomia henkilöitä, niin Frances Ha ainakin yrittää tehdä tähän hieman pesäeroa. Ja se ikävä kyllä tapahtuu vieraannuttamalla katsojaa päähenkilöstä. Vaikka Frances Han elämästä löytää kiinnekohtia omaan maailmaansa, niin daamin toiminnasta ei aina jaksa välittää. Ehkäpä elokuvan toinen katselukerta muuttaisi tätä mielipidettä, mutta nyt mennään tällä.
Frances Ha elokuvaa on verrattu Mr. Woody Allenin tuotoksiin ja ilmeisestikin ihan ymmärrettävän neuroottisesta syytä. Samanlaista juonenkantamaa ja selvää toiminnallista etenemistä pienissä piireissä elokuvasta ei kuitenkaan löydy, vaan uusia ihmisiä pullahtelee esiin säännöllisen epäsäännöllisesti vastuunkantajien lisäksi. Ehkäpä ajan kuluessa Mr. Baumbach myös löytää tämän oivalluksen, haastaa itseään enemmän ja kokoaa hyviä elokuvia pienemmällä miehistöllä. Nyt tuntuu siltä, että mukana on paljon tavaraa, jotka on haluttu haalia mukaan. Keskittymällä, tiivistämällä ja tätä kaikkea kuvaamalla olisi mielestäni saatu enemmän irti niin Franceksen kasvuprosessista kuin hänen ystävyydestään Sophieen.
| Soljumista elämän poluilla |    |
|---|---|
| yrittäen löytää sen oman tarkoituksensa. Frances Ha elokuvan alkupuolella valkokankaalla nähdään jotain juonellisen tapaista, mutta Franceksen tukipiirin pettäessä luvassa on vain päätöntä soljumista eteenpäin, missä Frances yrittää pitää kiinni omista haaveistaan realiteettien keskellä. Elokuva on omalla tavallaan hyvinkin mielenkiintoinen, soljumisesta huolimatta se etenee suhteellisen kivasti ja pitää katsojan hereillä. Ikävä kyllä se ei vaan synnyttänyt omalla kohdallani minkäänlaista tunnesidettä päähenkilöön. Toisaalta tämä ei kyllä haitannut, sillä valkokankaalta oli pongailtavissa myös niitä oman elämän kipukohtia, joissa on menty ulapalla kohti sitä taivaanrantaa. Itsensä ja omiensa piirteiden löytäminen on aina antoisaa. Suosittelenkin leffaa kaikille suhteellisen rehellisen kasvutarinan haluaville, nyt ei tule lottovoittoa, rikasta siippaa tai ihmeellisiä taitoja. Sen sijaan otetaan järki käteen ja koitetaan elää sen tosiasian kanssa. Uskoisin, että elokuva Frances Ha uppoaa toisiin katsojiin kuin kuuma veitsi kylmään voihin ja toiset voivat sitten vaan ihmetellä mistä tästä kaikesta oikein oli kyse. Itse taidan löytyä vielä tuosta jälkimmäisestä joukosta. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Henkilöt: greta gerwig