Elokuva The Way, Way Back on hyvin perinteinen ’tylsä kesä – kukaan ei ymmärrä minua – enkä pidä isäpuolestani – mutta sitten kasvankin henkisesti’ -leffa. Tässä oli muuten aika tiiviisti sitten elokuvan juoni myös. Pidemmän kaavan mukaan sitä voisi kuvailla näin: Introvertti Duncan (Liam James) on kesälomalla äitinsä Pamin (Tony Collette) ja uuden isäpuolensa Trentin (Steve Carrell) ja Trentin tyttären Stephin (Zoe Levin) kanssa. Asia ei voisi poikaa vähempää kiinnostaa ja ajan tappamisen merkeissä hän saa kesätöitä paikallisesta vesipuistosta ja löytää sieltä myös uuden ystävän puiston johtajasta Oweninista (Sam Rockwell). Näin ajatellen leffa on helppo sisäistää ja niellä, mutta valkokankaalla ei tähän helppouteen ole kaaduttu, vaan luvassa on paljon enemmän, pintaa syvemmältä, mikä tekeekin elokuvasta katsomisen arvoisen.
The Way, Way Back on hyvin samantyylinen kasvutarina kuin Oscarin voittanut The Descendant oli. Tämä ei yllätä, kun elokuvan käsikirjoituksen ja ohjauksena takana on sama kaksikko herrat Nat Faxon ja Jim Rash, jotka myös kynäilivät The Descendants-rainan. Tällä kertaa kaksikko on vaan laajentanut entisestään repertuaariaan esiintymällä myös kameran edessä. Käsikirjoitus – ohjaus – näytteleminen, ehkä jostakin olisi voinut joustaa ja sitä kautta panostaa enemmän elokuvan sujuvaan etenemiseen ja nuorten näyttelijöiden ohjaamiseen. On kuitenkin myönnettävä, että elokuva on kaikesta jakautumisesta huolimatta koskettava. Se ei ole ehkä kovin viihdyttävä, toiminnallinen tai maailmaa muuttava. Mutta sen sijaan se hiipii hihaa pitkin hitaasti ja varmasti ylös oivallisten draamaelokuvien joukkoon esittämällä maailmaa nuorisolaisen näkökulmasta – tältäkö se siis todellakin tuntuu (jos tämän on päässyt jo unohtamaan). Silti suosittelen ensi kerralla ohjaajan pallin antamista jollekin kokeneemmalle konkarille, ihan vain kokeilu mielessä. Silloin kaksikko voisi keskittyä näyttelemiseen ja käsikirjoittamiseen. Vaikka The Way, Way Back -elokuvassa Roddyn (Nat Faxon) ja Lewisin (Jim Rash) roolit olivat pienet, ne olivat myös mielenkiintoiset. Valkokankaan kannattelijoiksi tästä kaksikosta ei vielä ole, mutta ainakin heidän seuransa on hauskaa.
Aikuisnäyttelijöiden valinta on osunut kohdalleen elokuvassa. Mr. Rockwell tarjoaa tasalaatuisen hyvää työtä, samoin kuin Mr. Carell, joka on oivallinen veto Trentin rooliin. Mr. Carell liitetään aivan liian usein komedian puoleen, jolloin miehen muut taidot jäävät taustalle. Kukaan Mr. Carellin faneista ei varmaan koskaan enää ajattele tämän elokuvan jälkeen hänestä samoin. Vaikka miehen roolia on kuvattu brutaaliseksi, ilkeäksi, pahaksi ja niin edelleen, niin itse uskallan olla eri mieltä. Joskus vanhempien on vain hyvä oikeasti vetää näitä rajoja, joista lapset niin ’paljon tykkäävät’. Ihan kaikkea en Trentin toiminnassa sulata, mutta siinä on myös paljon hyvää. Daamien puolella Colette ja Allison Janney ovat ihastuttavan turmiollisia. Heidät tekisi mieli repiä valkokankaalta alas ja puhua järkeä päähän, ennen kuin päästää rouvat takaisin lastensa pariin.
Mitä taas tulee pääroolissa pyörineeseen Mr. Jamesiin on todettava hänen hyvin jatkaneen valkokankaalla jo nähtyjä nuorten poikien kasvutarinoita. Mr. James voi liittyä hyvällä omalla tunnolla seuraavien nuorisolaisten kööriin: Logan Lerman (The Perks of Being Wallflower), Tye Sheridan (Mud), Tom Holland (The Impossible) ja Dane DeHaan (The Place Beyond the Pines). Ehkä se nyt nähty suhteellinen yksitotisuus sulaa myös laajempiin esityksiin tulevaisuudessa, toivottavasti.
| Uusioperheen kesälomareissu |   |
|---|---|
| tai sitä se ainakin välillä yrittää esittää, vai sentimentaalista suunnittelua oman identiteetin löytämisestä. The Way, Way Back on kuitenkin paljon muutakin, kun sille antaa mahdollisuuden. Elokuva on yllätyksellinen ja tarjoaa muitakin kuin itsestään selviä helppoja ratkaisuja Duncanin elämää koskeviin asioihin. The Way, Way Back osoittaa hyvin, että samassa suossa me kaikki seisomme yhtä aikaa olemme sitten aikuisten tai lasten / nuorten kengissä. Elokuva arvioinnin näkökulmasta on todettava, että The Way, Way Back yllättää myönteisesti ja sitä kautta soisin sille runsaasti katselijoita. Teinin kesäkatselmuksen ja identiteetin löytymisen aiheesta on toki tehty toiminnallisempiakin versioita, mutta Bekasin tavoin The Way, Way Back osoittaa myös sen ydinperheen sekä itsensä hyväksymisen merkityksen. Sitä vastaan on vaikea pokkuroida. Suosittelen leffaa kaikille uusioperheissä oleville, teinien kanssa töitä tekeville ja meille, jotka muutamme syksyn lähestyessä leffamakua draamallisempaan suuntaan popcorn-rainojen parista. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Henkilöt: liam james, sam rockwell, steve carell, tony collette