Tavarataivas esittelee Mr. Petri Luukkaisen ja neljä sääntöä, jotka hän antoi itselleen vuoden 2011 alussa. 1) Yhden vuoden mittainen ihmiskoe, 2) kaikki tavarat varastoon, 3) yksi tavara päivässä takaisin ja 4) älä osta mitään tavaraa, ruoka ja palvelut ovat onneksi tämän luettelon ulkopuolella. Kokeesta, joka alun perin piti päätyä videopäiväkirjan muotoon – kunhan se video olisi haettu sieltä varastosta, tulikin dokumentti, joka herättää pohdintoja tavaran merkityksellisyydestä varmasti jokaisessa katsojassa. Mitä itse hakisit ensimmäisenä varastosta? Jotain mitä arvostat? Mitä ilman et voi elää? Vai todellakin tarvitset?
Idean kaiken riisumisesta ja kiikuttamisesta varastoon syntyi ahdistuksesta, jota Petri koki tavaramääränsä keskellä. Ja jollakin tasolla Mr. Luukkainen halusi tehdä mentaalisesti tilaa uudelle tyttöystävälleen (jota ei kyllä tavaroiden varastoon roudaamisenvaiheessa ollut vielä olemassa Petrin elämässä). Eli jos olet sielunkumppania vailla, kimpsut ja kampsut vaan varastoon ja baanalle – mielellään sen jälkeen, kun olet hakenut ensin itsellesi vaatteet (mutta ne saa varmaan viikon sisällä hankittua sieltä varastosta). Tämän kokeminen oli myös Petrillä edessä, joka viikon hakureissujen jälkeen ei osannut oikein päättää, mitä varastosta seuravaaksi arkeensa mukaan ottaisi joutuen samalla toteamaan, että yllättäviä asioita tarvitsi enemmän kuin aluksi luuli. Mielenkiintoista oli dokumentin lopussa se, että varastoon jäi vielä tavaraakin. Tämä tosin vain todistaa sen, että meillä kaikilla on varmaankin kotona useampi kuin 365 eri tavaraa, mutta mieltä jäi vaivaamaan, että mitähän Petri niillä lopputavaroilla sitten oikein teki?
Dokumentissa Petrille neuvoja tavaran hallitsemisen suhteen antaa hänen isoäitinsä ja ystävänsä, joilla kummallakin on täysin vastakkainen näkökulmansa tavaran omistamiseen. Itse kallistun tuonne isoäidin ajattelumallin puoleen. Sekä tietenkin Petrin lopullisen oivalluksen puoleen. Tavaroiden hankkimisella Petri paikkaili rakkauden puutetta. Ja niinhän se varmaan on meillä jokaisella, itse paikkailin ostohysterialla aikoinaan koti-ikävää ulkomailla, kunnes huomasin säännöllisen soittamisen koto-Suomeen olevan huomattavasti parempi, edullisempi ja vähemmän tilaa vievä vaihtoehto. Media uskottelee meidän tarvitsevan jotain ollaksemme jotain. Ehkä jokaisen olisi syytä katsoa sisimpäänsä ja miettiä, mitä me paikkaamme aina uusilla ja uusilla ostoksilla. Ja tämä rakkaudentunteen paikkailu nouseekin pääteemaksi dokumentin loppusuoralla, ikävä kyllä. Itse olisin halunnut sen tilalle ehkä hieman enemmän pohdintaa tavaroiden merkityksellisyydestä tai merkitsemättömyydestä.
Tavarataivas on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sen syvällinen sanoma voidaan ymmärtää varmasti usealla eri tavalla. Toiselle tämä totaaliriisuutuminen on merkki kuluttamisen ylivoimaisuudesta, toinen näkee siinä ekologisen ajattelutavan ja kolmas puolestaan voi pohtia oma identiteettiään rakkaiden tavaroidensa kautta. Itse on tunnustettava, että leffan jälkeen kotoa lähti useampi kassillinen tavaraa lahjoituksena paikalliselle Fidalle ja sama ’tarvitsenko todellakin näitä juttuja’ – putsaus jatkuu yhä vaan kotinurkissa. Että ainakin meikäläiseen Tavarataivas on onnistunut vaikuttamaan, toivottavasti pitkäkestoisella ekologisella tavalla. Ja sitä samaa oivallusta toivoisin muillekin. Puhtaalta pöydältä (tai lattialta) on helpompi aloittaa niiden todella tärkeiden asioiden nurkkiin hankkiminen.
| Yksi näkökanta kulutushysteriaan |    |
|---|---|
| Tavarataivas on hauska ja jopa jossain määrin rehellisen oloinen dokumentti miehestä, joka etsii sisältöä elämäänsä viemällä kaikki tavaransa ja vaatteensa päältäkin varastoon. Yhden tavaran päivässä lunastamisvauhdilla Petri oppii jotain uutta itsestään, tavaroistaan ja elämänsuunnastaan. Tavarataivas varmasti johdattalee katsojansa samankaltaisiin pohdintoihin Petrin kanssa ja toivottavasti katsomaan omaa kotiaan myös luontoystävällisimmin silmin. Dokumenttia on kritisoitu liiallisesta suunnitelmallisuudesta ja siten vähentävän dokumentin uskottavuutta, mutta itse en tätä havainnut, vaan koin sen pikemminkin helpottavan kärryillä pysymistä. Sen sijaan olisin toivonut Tavarataivaan nimensä tavoin pohtivan enemmän sitä, mikä merkitys tavaroilla ihmisille oikein on? Joskus ne turhat ja muiden mielestä tarpeettomat jutut voivat olla niitä kaikista nostalgisimpia, jotka haluaa pitää omassa elämässään. Suosittelen leffaa niille, jotka haluavat nähdä miten pienellä tavaramäärällä arjen saa Suomessa pyörimään sekä niille, toivovat dokumentilta romanttista käännettä. Ne taas, jotka haluvat jotain pintaa syvempää saavat puolestaan viedä oman romppeensa varastoon ja kokeilla samanlaista elämää kuin Petri teki, tälläinen elämä on ehkä helpompi aloittaa kuitenkin kesällä... tai sitten ei. Elokuva arvioinnin näkökulmasta on kuitenkin todettava, että niin asiallinen, hauska ja katsojaa haastava kuin Tavarataivas olikin, se jättää katsojan tyhjäkäynnille. Enemmän ravistelevuutta ja isoäidin kanssa käytyjä keskusteluja kehiin seuraaviin dokumentteihin, kiitos. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
”Eivät tavarat kotia tee vaan aivan muut asiat” -isoäiti
Osastot: Dokumentti, Kevyttä katseltavaa, Kotimainen, Leffat