Koostuu viidestä itsenäisestä tarinasta Ceauşescun ajan viimeiseltä 15-vuodelta. Tarinoita voi osin pitää urbaaneina legendoina (niin kuin elokuva väittää) tai sitten miettiä, miten se kommunistinen järjestelmä oikeasti toimi. Katsoja valitkoon kantansa. Hymy joka tapauksessa on välillä aina aika herkässä. Elokuvan nimi tulee Romanian propagandakoneistosta, joka kutsui tätä Ceauşescun aikaa kulta-ajaksi. Hmm.. ehkä se oli sitä hänelle, mutta tavalliset ihmiset joutuivat miettimään mistä ja miten saisivat ruokansa. Jolloin varmaankin huumori oli se hengissä pitävä asia kaikenlaisten ohjeiden ja käskyjen keskellä Ceauşescun ja hänen luomaan puoluekoneiston palvelemiseksi.
Ensimmäinen tarina kertoo puolueen johdon mahdollisesta vierailusta pikkukylään ja siihen liittyvistä valmisteluista. Miten asiat hoidettiin edellisessä kylässä ja miten tässä kylässä pitäisi laittaa vähän sun tätä uusiksi vain mahdollisen läpiajon vuoksi. Toinen tarina kertoo opiskelijatytöstä, joka päättää ansaita rahaa ryhtymällä keräämään tyhjiä pulloja vesi- ja ilmanäytteiksi, vain palauttaakseen ne kauppaan itse. Kolmas tarina kertoo kana-auton kuljettajasta, jonka aina ohjenuoran mukaan toimimisen saa raiteiltaan ylimääräiset kananmunat (samoin kuin siitä, että jos jätät autosi vartioimatta, siitä voi hävitä aika mielenkiintoisia osia). Neljäs kertoo ahnaasta poliisista ja sian tappamisesta kerrostalossa (sikapommi). Viimeinen taas valokuvien retusoinnista, että johtaja saadaan näyttämään itseään (ja ennen kaikkea muita) paremmalta. Tätä jaksan kyllä edelleen ihmetellä, miten on voitu uskoa, että ihmiset ovat oikeasti niin tyhmiä, että nielisivät kaiken, mitä lehdissä esitetään. Tarinat on tehty pienellä porukalla ja taustajoukoissa ohjaajana on toiminut ”legendaarinen” Romanian kultapoika Cristian Mungiu (4 kuukautta, 3 viikkoa ja 2 päivää -elokuvan ohjaaja)
Edellistä elokuvastaan poiketen kuvaus on nyt lämpimän humoristista, mutta samalla realistista tuoden aikakauden merkit hyvin esille. Samalla se kertoo hyvin niistä hyvinkin hauskoista / naurettavista piirteitä, mitä tehtiin propagandakoneiston määräyksistä, mutta ei sorru sille nauramiseen. Vaan pikemminkin tuomaan esille sen, miten paljon ihmiset näkivät vaivaa puolueen pakolliseen miellyttämiseen (mustan Volgan pelossa, jos ei muuten). Tuona aikana, kaikesta huolimatta, perusselviytyminen ja seuraavan aterian saaminen, oli todennäköisesti tärkeämpää kuin kaikenmaailman diktatoriset periaatteet. Pilaillaan siis puolueen tahdon mukaisesti ja sen jälkeen voi hyvällä onnella jatkaa elämäänsä entiseen tapaan. Pientarinat nostavat hyvin esille myös sen vaihdantatalouden, mitä ei enää ole olemassa. Jos annat mulle tuon, niin saat tän.
Elokuvaa voisi pitää aikamatkana 1980-luvun Romaniaan ja sitä se parhaimmillaan onkin. Nyt sitten voi vain ihmetellä miten itsellä meni silloin, miten 1980-luvun piirteet Suomessa etenivät, kun tilanne ”kenties” oli kuvatun kaltainen Romanissa. Vaikka elämä vaikuttaa olleen traagista, elokuva on siitä huolimatta suhteellisen hauska. Se on täynnä tarinoita ihmisten arjesta ja ihmiset ovat hauskoja sekä kekseliäitä. Tällöin voikin elokuvateatterista poistuessaan pohtia sitä, että mahtoiko kyse olla loppujen lopuksi fiktiivisestä elokuvasta vai dokumentista.
| Napanöyhtän poistoa ja muuta mukavaa |   |
|---|---|
| Elokuva tarjoaa oivan mahdollisuuden oman napanöyhtänsä poistamiseen. Valtavirrasta poiketen se uskaltaa nostaa esille arjen surkeampiakin puolia ja sitä, miten siellä on sen kohtaamisen kanssa pärjätty. Elokuva on lämminsävyinen, eikä mässäile ihmisten köyhyydellä. Pikemminkin se nostaa esille paljon sitä, millaisia oivalluksia voi kyseisissä olosuhteissa tehdä. Ehkä meille kaikille tekisi hyvää viettää aikaa samanlaisissa olosuhteissa, jotta arvostaisimme tätä nykyistä elämää. Mikäli kaipaat äksöniä, romantiikkaa, jännitystä tai muuta vastaavaa, älä mene katsomaan kulta-aikaa. Jos sinua taas kiinnostaa todellisen tuntuinen kurkkaus 1980-luvun Romaniaan suosittelen elokuvaa erittäin lämpimästi. | |
| Overall | |
|---|---|
| Kokonaisarvosana. | |
Elokuva on sallittu sitten kaiken ikäisille, tosin sen dokumentaarinen luonne ei välttämättä iske teinimassaan, mutta voin toki olla väärässäkin. Itse luokittelisin elokuvan ehdottomasti OS-luokkaan ja jos tarinoita olisi lisää, niin varmaan hankkisin tämän omiin kokoelmiini. Siinä on pienessä tilassa, vähällä ihmismäärällä, ilman erikoistehosteita saatu aikaiseksi todellista elämää. Oman lisänsä 1980-luvun tunnelmaan tulee elokuvan ”luonnollisesta efektistä”, mikä ilmenee aina joissakin pientarinoiden kohdissa. Tarinoiden lyhyydestä huolimatta elokuva kestäisi toisenkin katselukerran. Silloin varmaan paneutuisi paremmin niihin hienoihin yksityiskohtiin, mitkä jäivät nyt herkästi, ehkä, huomaamatta.
Osastot: Dokumentti, Draama, Kevyttä katseltavaa, Leffat